IRC-Galleria

CreepyJanet

CreepyJanet

Maybe we'll be allright

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 16.03.2009 18:42

Voi elämä että olin henkihieverissä tänään kun saavuin kouluun. Kävelin siis. Ja joo, olin peräti kaksi tuntia koulussa. Ja koko muu viikko onkin Pysäkillä.

Vittu ku joku pallinaama oli vieny mun pyykkivuoron ja lastannu vaan rättinsä koneeseen. Vittujen vittu. No, listassa ei ollut tälle päivälle muita joten sain varattua heti uuden ja nyt vaatteeni ovatkin onnellisesti koneessa.

Vaatekaappi näytti taas tänään aika sympaattiselta. Ja se hymyili mulle peilin kautta silleen oudosti. Kattoin sitä siis ihan sattumalta. Mutta ne viikset, ne viikset. Aina vaan kauheammat. Muuten se olisikin jo vähän liian kaunis otus. Pitkäaikainen salaisten fantasioideni kohde. Ja saavuttamaton kuten kaikki miehet. Mulle siis. Oon niin tupelo, heh.

Sosiaalisesta lahjakkuudestani saatiin tänään taas näyte.

Mariannen kanssa jutskattiin kaikkea hiusjuttua tunnilla. No, sitten se sanoi haluavansa rastat. Ja minä olin heti että hyi vittu, vähän rastat on kuvottavia. Ja tein sellaisia yök-tuumauksia aina kun se selitti niistä jotain.
Hiffasin vasta jälkeenpäin että meidän luokassa on yksi jätkä jolla on rastat ja joka istui siinä parin metrin päässä. Hups.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.