IRC-Galleria

CreepyJanet

CreepyJanet

Maybe we'll be allright

Uusimmat blogimerkinnät

Hinasin Pysäkille omat kuulokkeeni kun alkoi kyllästyttää nuo surkeat joita täällä joutui käyttämään. Ei kuulunut muuta kuin diskantit, ja nekin vain jos pää oli tarkalleen oikeassa kulmassa. Rajoittivat siis työskentelyä, niin sanotusti.
Ennen kuin aloitin työstämään biisejä, Marita kiikutti eteen tuntilistan, jonka olin onnellisesti unohtanut täyttää melkein kuukauden ajalta. Jäljitin poissa- ja paikallaoloni päivyrin avulla.
Sitten. Aloitin vihdoin kunnon kuulokkeilla Gus:in kanssa tappelemisen.
Kyllästyin Gus:in kanssa tappelemiseen saman tien ja päätin kokeilla land of the living dead:in vääntämistä. Löysin illalla mp3-soittimeltani jonkun melko vanhan pätkän kyseisen biisin kertistä, eri sanoilla kuin tavallisesti. Päätin kokeilla sitä kappaleen loppuun. Metsästin vanhan nauhoituksen säveltä ja soundia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.