IRC-Galleria

Oon ollu niiin laiska tänään. Olin kotona ja huomasin taas ettei olis pitäny. Oikeasti. Ramasee niin. Ja kaikki paikat ihan kipeänä ku en oo liikkunu.
Mutta eilen oli ihan mieletöntä joskus kaheksan ja kymmenen välillä. Täysikuu, ahon aukio ja ihana mielikuvitus. En muista aikoihin kuvitelleeni mitään niin ihanan todentuntuista. Ja koin yhden täydellisen unenomaisen hetken. Kun makasin lumikuopassa, kuuntelin Madonnan Drowned worldia ja katselin sellasta lumista oksaa. Romanttista, jee. Mutta oli niin epätodellinen olo. Olisin voinu nukahtaa siihen. Se oli justiin sellanen tunne ku ennen ku nukahtaa. Pystyy tekemään ihan mitä vaan. Siis ei muitten näkökulmasta. Mutta omastaan. Ei mitään fyysisiä rajoja tai ongelmia. Kaikki on rauhallista ja seesteistä. Ja kuulen koko aika puhetta pääni sisältä.
Joku puhuu aina. Kertoo alitajuntaani ääneen, oletan. Enkä voi lopettaa sitä. Ja sitten se kun voin nähdä kaiken ympärilläni ja puhua niille henkilöille. Se on parasta aikaa päivästä. Yleensä pääsen siihen tilaan unilääkkeen avulla mutta joskus ilmankin.
Ja sitten se kun pyörrytän itteni. Menee aika niin nopeaa. Oon ottanu videolle sitä pyörtyilyä ja makaan ainakin viitisen minuuttia maassa ja tärisen ku hullu. Ja sitte oon äänittänykki. Vingun silleen tasaisesti. Viihviih, niin sanoakseni, eh.
Ja toisinaan kun havahdun niin huomaan että oon tunkenu kieltäni ulos aivan tajuttomasti. Hrmheeehee.