IRC-Galleria

Cza

Cza

muokkaa sinunkin tilaasi.
Kirjoittelin eilen myöhään yöllä (joskus kahden maissa) erästä rästissä olevaa juttua, kunnes tajusin nukahtaneeni koneelle. Ajattelin, että olkoot, ei ole niin tärkeä, ettei nukkua ehtisi. Painuin punkkaan ja vähänaikaa sitten herättyäni sain todistaa yöllistä luomisvimmaani. Ensin puoli sivua asiatekstiä, jota seurasi yli seitsemän ja puoli sivullista tavuviivaa =D

Alkaa hiljalleen olo kohenemaan, oon ollu maanantaista saakka kipeenä :<

Festivål!Torstai 15.11.2007 20:34

Huomenna jälleen Turkkuseen kuten niin monena vuonna ennenkin :)!
Ärrrgghhhghg... Tiettekö kun elämä voi olla hankalaa. Kun ottaa ja istuu mukavasti lämpimällä filosofianluennolla ja on vaipumaisillaan vapauttavaan horrokseen, niin yhtäkkiä alkaa tajuta, kuinka hienoa ois opiskella lääketiedettä ja varsinkin geenipuolta.

Sitten alat selailemaan geenitiedettä koskevia sivustoja ja yhä enemmän kiinnostut aiheesta. Ja sitten tilanne on se, että oot 45minaa luennosta haaveillu opiskelusta lääkiksessä ja mahdollisuudesta tutustua ihmisen raivostuttavan ihmeelliseen systeemiin....

Ja sitten alkaa ketuttaa että hait teologiseen?!?!?!!

Raivostuttavaa.

Pyh, pyh ja vieläkerran pyh. Maanantai 15.10.2007 15:54

Luulin, että tämä viikko on väliviikko yliopistolla, mutta onkin vasta seuraava. Noh... missasin sitten sen vuoksi kreikantunnin, kun luulin olevani lomalla, kunnes yhdentoista aikaan tajusin, että vasta viikonpäästä...

...Torstai 11.10.2007 16:20

tsihhihhihhihhih.... sanoi ihanaksi =]

-Tiikeri @ NallePuh

[Ei aihetta]Torstai 11.10.2007 00:17

Clock? It's two at the morning! It's time to rock!

-Mike Portnoy @ Heatrow airport

Ja Mike tietää mistä puhuu =D Lähde on siis Neal Morsen dvd:n keikkadokkari =D

Dream Theater @ Helsinki!Torstai 27.09.2007 04:39

Aiiivan upea keikka! Kiitos koko unelmateatterin väki!
Ja olihan se Symphony X:kin ihan kohtuullinen.

Tulin jäähallille jonottamaan klo 13:30 ja ovet aukesivat klo 19:00. Täytyy sanoa, että oli piiitkä päivä, mutta Dream Theaterin seuraaminen aiivan eturivistä, kaiteeseen nojaten, palkitsi kyllä täysin.

"Portnoy, your sticks please" - ei antanut. Hymyili ja näytti peukkua kyllä =D.


Ja Ministry of Lost souls kruunasi keikan :')
1. Mikä on minun lempinimeni?
2. Kuinka pitkä olen?
3. Minkä väriset silmät minulla on?
4. Kuinka monta sisarusta minulla on?
5. Ovatko vanhempani eronneet?
6. Millaisessa talossa asun?
7. Mitä harrastan?
8. Mitä inhoan tosi paljon?
9. Millaista musiikkia kuuntelen?
10. Mitä televisio-ohjelmia seuraan?
11. Mitä ilmaisuja käytän usein?
12. Millainen on kaunis nainen minun näkökulmastani?
13. Milloin olen syntynyt?
14. Millainen pyörä minulla on?
15. Ketä toista ihmistä muistutan ulkonäöltäni eniten?
16. Kuka on paras ystäväni?
17. Seurustelenko?
18. Tiedätkö, kenen kanssa haluaisin seurustella?
19. Mikä on lempivuodenaikani?
20. Entä lempikuukauteni (En tiä itekkään=D)?
21. Mitä inhoan eniten ihmisissä?
22. Mikä tekee minut onnelliseksi?
23. Millaisesta ruuasta pidän?
24. Millaisia kirjoja luen?
25. Olenko rikas?
26. Vai köyhä?
27. Millaisia vaatteita käytän?
28. Mikä on lempivaatteeni?
29. Kummalla minulla on paremmat välit: äitiini vai isääni?
30. Ovatko molemmat isovanhempani elossa?
31. Kuinka monta autoa meillä on?
32. Kuinka pitkä koulumatka minulla on?
33. Kuinka monta korvareikää minulla on?
34. Soitanko jotain soitinta?
35. Kuka on viimeisin tai tämänhetkinen ihastukseni?
36. Missä olen hyvä?
37. Missä päin asun?
38. Todistukseni keskiarvo?
39. Mikä on kengänkokoni?
40. Tiesitkö mitään?

Jälleen.Maanantai 10.09.2007 04:13

10 KYSYMYSTÄ SINUSTA
Nimesi? : Martti
Ikä? : 19
Kuinka pitkä olet? : ~180 cm
Mikä on lempivärisi? : vihreä, oranssi, musta
Onkos ollut hyvä päivä? : ihan jepskukkuu
Millainen mieliala on tällä hetkellä?: väsyny
Minkä väriset hiukset sinulla on nyt? : kuparinpunaiset. Eilen, tänään ja huomenna.
Onko sinulla oma TV? : Koneessa tv-kortti. On.
Jos saisit yhden yliluonnollisen kyvyn, mikä se olisi? Hmm. Ihmisten ymmärtäminen sillon, kun ne tarttee ymmärrystä.
Näitkö unta viime yönä? Millaista?: en muista.

9 KYSYMYSTÄ IHMISSUHTEISTASI
Seurusteletko? : en
Jos et, onko sinulla ihastusta? : kaipa mulla :]. Elämä on kuin suklaarasia, koskaan ei tiedä mitä saat.
Omistatko paljon ystäviä? : Sopivasti :)
Entä kavereita? : kyllä.
Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? : on
Onko sinua ikinä petetty (kaverisuhteessa tai seurustelusuhteessa)? : kaipa jokaista.
oletko itse pettänyt? : kaipa jollain tapaa on toisen ystävyyden luottamuksen pettänyt...
Mikä on pahin asia, mitä sinulle on koskaan sanottu? : en muistele :)

MITEN SANOT NÄMÄ 8 SANAA?
Koti? : koti, hima
Tyttöystävä? : tyttöystävä, tyttö (merkityksessä, että joku tekee jotain tyttönsä kanssa)
Savuke? : tupakka, rööki
Opettaja? : ope, opettaja, maikka
Kissa? : kissa
Bussi? : bussi, linkka
Helsinki? : Helsinki

7 OLETKO KOSKAANÂ…
Â…istunut katolla? : oon
…nähnyt kuollutta? : oon
…soittanut kitaraa? : kyllä.
…vilautellut?: :D en. Tietääkseni. Ainakaan tarkoituksella. Anteeksi :D
…itkenyt itseäsi uneen? : valitettavasti joskus ei vaan jaksa.
Â…juonut pillimehua pussista? : pillimehua pussista? eeen?
Â…istunut koneella 6h putkeen? : Joo :D

6 KYSYMYSTÄ KUOLEMASTA
Pelkäätkö kuolemaa? : en
Onko kukaan läheisesi kuollut? : on
Jos katseella voisi tappaa, moniko olisi jo kuollut? : muutama
Monenko ihmisen puolesta olisit itse valmis kuolemaan? : muutaman
Entä monenko ihmisen käsiin uskoisit henkesi? : muutaman
Ajatteletko usein kuolemaa? : joskus, kun liippaa läheltä.

5 VALINTAA
Sininen vai punainen? : punainen
Vanilja vai mansikka? : molemmat
Rock vai pop? : rock
Tietokone vai TV? : tietokone
Raha vai rakkaus? : rakkaus

4 SEKALAISTA KYSYMYSTÄ
Omistatko autoa? Jos et, millaisen haluaisit?: jeepin, haluaisin :)
Pidätkö enemmän Coca-Colasta vai Pepsistä? : Pepsi Max, 4evah
Menetkö ensi kesänä festareille? : en tiä.
Haluaisitko jonkun lävistyksen? : en

3 TEKISIKÖ MIELESI…
…pizzaa? : just tänää söin.
…mennä rannalle? : Miksei
…nukahtaa ikuiseen uneen? : Hmm.. ei väsymystä aamulla? Jees, tack.

2 NIPPELITIETOKYSYMYSTÄ
Kuulet kavereidesi puhuvan ”thrashin neljästä suuresta”, osaatko kertoa mitkä bändit ovat kyseessä?: Ei ole trashin neljää suurta. On vain Metallica.
Tiedätkö mikä on suden latinankielinen nimi? : lupus

1 VIIMEINEN KYSYMYS
Onko sinulla salaisuutta, jota et ole koskaan pystynyt kertomaan kenellekään? : on

SemmostaTorstai 30.08.2007 02:13

1. Nimesi?
- Martti

2. Synttärit?
- 5.6

3. Seurusteletko?
- En, mutta eletään toivossa ja sanotaan, en vielä :] Jospa joskus sitten.

4. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
- Porukoitten kanssa.

5. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
- sileämpi

6. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
- juusto

7. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
- käy

8. Olet tilaamassa fantasiapizzan, mitkä ovat täytteet?
- kebap, ananas, paprika, sipuli

9. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
- iskender, pistä paljon valkosipulikastiketta

10. Mikä on lempi ruokakauppasi?
- lidl tai normi kmarket

11. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
- bussilla

12. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin) ->
- Metallica: ...and justice for all

13. Kumman valitset tv vai tietokone?
- Tietokone, siin o tv-kortti.

14. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa mihin olet kiintynyt?
- kaikki :)

15. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
- ei kumpikaan, mythbusters, tack.

16. Lenkkarit vai tennarit?
- Converset

17. Onko sinulla lävistyksiä?
- ei. Semmosen luun vois tohon nenään hankkia, niinkun sarjakuvissa alkuasukkailla ;D No ei vaineskaan.

18. Jos vastasit kyllä, missä?
- Tässä vastasin, ihan kotonani. Tosin en vastannut kyllä.

19. Entä onko tatuointeja?
- eips.

20. Jos vastasit kyllä, missä?

21. Ruutu vai raita?
- pystyraita ;)

22. Omistatko mp3 soittimen?
- ipodin juu, eli siis omistan myöskin aac-soittimen ja oggsoittimen ;)

23. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
- liikaa

24. Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
- kurkkukipua

25. Kuinka nopea nettisi on?
- sairaan nopee...

26. Pelaatko koneella?
- jotakin joo

27. Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
- en käytä

28. Kun katsot peiliin, mitä näet?
- en mitään, pidän simmut kiinni.

29. Kuunteletko tällähetkellä musiikkia?
- En, mutta tekisi mieli

30. Jos kuuntelet, mitä?
-

31. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
- Meikäläisen musiikkimaulla on tanssijalat lähteneet liikkeelle ja juosseet niin kauas karkuun, ettei mitään toivoa.

32. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
- Gimmel, Antti Tuisku, Mascara. Kyyneleiden lisäksi kasvoja alkaa punottaa ja kytevä raivo alkaa pakkaamaan päälle.

33. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
- James Brown - I feel good

34. Iltaseksi vai aamuseksi?
- vaikka molemmat kiitos, mutta sitä ihmistä täsä vielä oottelen ,)

35. (vastasit ylempään ei kumpikaan) no mikä seksi?
-

36. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
- Sänky, pehmeämpi nukkua

37. Onko sinulla paljon ystäviä?
- sopivasti

38. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
- on

39. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
- en

40. Entä pikku G:tä?
- en

41. Spice girlsiä?
- en

42. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
- En tiä bloomilta muuta, kun LOTRin ja Piratessin, viggolta en mitään. Siispä Orlando.

43. 50 Cent vai Eminem?
- Eminem

44. Kotiteollisuus vai Mokoma?
- Mokoma

45. Stamina vai ajattara?
Stamina

46. Linkin park vai limp bizkit?
- Linkkari

47. Ronaldo vai Becham?
Selänne

48. Laveerre vai Steen Christensen?
Laveerre... :D legendaa.

49. Pitkä kuuma kesä vai helmiä ja sikoja?
- Jäätävä talvi.

50. Simpsonit vai futurama?
- Simsonit

51. Popeda vai Klamydia?
Popeda ja Klamydia

52. W.A.S.P. vai Pink floyd?
Pinkkari

53. Good charlotte vai Private line?
Ei kumpikaan, en tunne.

54. Sytkä vai tulitikut?
- stidit.

55. Pantera vai Children of bodom?
Pantsku

56. Tympiikö sua nää kyselyt?
-ei

57. Osaatko tehdä ruokaa?
- jotain joo

58. (MISTÄ LEFFASTA?) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?
- Lumikki

59. ..... Uu, kovis vai?
- Mulan?

60. ..... Mun tuulihatut!
- Timon ja pumba?


61. ..... Sä mokasit mun kuviot!
- kuulen tän korvissani, mutten osaa sanoa.

62. .... Pumba ootsä sekasi!? Toiha o jellona, sehän syö meikäläisiä!
- Leijonakinkki

63. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
- Nuotta ja Mikrobitti

64. Kynsilakkaa, vai ei?
- ei, paitti jos kynsi lohkee oikeen kipeesti, saa sitä paikkailtua värittömällä.

65. Jos on, minkä väristä?
- väritöntä

66. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
- senkus

67. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
- Jeah!

68. Paras lastenohjelma?
- Pikkukakkonen

69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi?
- Kysymyksen laatijan, joka hakee tähän miehen ja naisen välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä käytettävää asentoa.

70. Mitä sinulla on nyt päällä?
- housut, sukat, alushousut ja tpaita

71. Katso lukujärjestystäsi keskiviikko päivä, kolmas tunti, mitä ainetta silloin on?
- en tiä vielä.

72. Menetkö kesällä ulkomaille?
- ehkä

73. Onko ruotsi puhevika?
- ei, ellei ole puhevikainen ruotsinpuhuja

74. Onko seksi harrastuksista paras?
- eipä kait, en tiä.

75. Panisitko?
- en

76. Jeesus tulee, otatko kopin?
- Otan

77. Miksi banaaneissa on naruja?
- en tiiä.

78. kuulakärkikynä vai lyijykynä?
- Lyijäri, täytelyijäri.

79. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
- Lutskulla ihan. Soita jos et löydä.


80. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- Joskus joo.

81. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
- en. sopivasti.

82. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
- en tiä vielä. Toivottavasti mukavasti :)

83. Entä vapun?
- Eolla, toivottavasti.

84. Mitä mieltä olet koulukiusaajista?
- No kukapa niistä mitenkään positiivista mieltä voisi olla?

85. Onko sinua koulukiusattu?
- joskus joo.

86. Oletko sinä koulukiusannut?
-en kait? toivottavasti en.

87. Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
- vasemman

88. Missä olit viimeksi bilettämässä?
- 127.0.0.1

89. Lempidrinkkisi?
- Ein wasser...

90. Mitä mieltä olet viiltelystä?
- ei kovin kannattavaa.

91. Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
- No siis oon joskus miettinyt, että mitä jos tästä ottaisi ja hyppäisi, mutta en koskaan järjestelmällisesti harkinnut.

92. Mitä teit viime synttäreilläsi?
- Enpäs muista. Taisin olla kotona?

93. Onko sinulla sisaruksia?
- On

94. Minkä ikäisiä?
- 11, 13, 15

95. Mikä kappale sinulla nyt soi?
- eipä mikään.

96. Lähteekö nuha nussimalla?
- no jopas nyt...

97. Roikkuvat korvikset vai napit?
- Roikkuvat

98. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- en tiä

99. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- kaipa... miksipä en. Kait se ensinnä ihmisestä riippuup.

100. Entä nuoremman?
- toki.

101. Mielestäsi kauniita nimiä?
- vaikka mitä :)

102. Paras lukemasi kirja?
- vaikea sanoa

103. Mitä tällä hetkellä odotat?
- että pääsisi nukkumaan :)

104. Entä ketä odotat?
- jotakuta.. tulkaas ny joku

105. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
- ei

106. Jos on, kuka?
- -

107. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
- sitten kun tuntuu siltä.

108. Bacardi vai Smirnoff?
- -

109. Juotko? Kuinka usein?
- Joka päivä, vettä.

110. Poltatko?
- En

111. jos poltat, mitä merkkiä?
- -

112. Aiotko lopettaa polttamisen?
-

113. Minkä kappaleen sanat menevät näin: "Sä omistat mut kokonaan, mut ihan tostavaan heität, käytettynä romukoppaan, en saa olla oma itseni, ja jopa vaatteeni sä käskit mut vaihtamaan.."
- ?

114. Cocis vai pepsi?
- Pepsi Max

115. Mikä on toinen nimesi?
- Johannes

116. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
- Da capo

117. Montako kelloa huoneessasi on?
- 2

118. Millainen talvitakki sinulla on?
- Musta

119. Entä millaiset tumput?
- hanskat

120. Nukutko sukat jalassa?
- kylmällä ehkä

121. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
- Olen

122. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
- en

123. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
-Sonera

124. Juna vai bussi?
- Juna

125. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
- ũ û ü

126. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
- oon

127. Mitä olet lavalla tehnyt?
- puhunut ja soittanut

128. Mikä sinusta tulee isona?
- ei ainakaan aikuista

129. Haluatko lapsia?
- Joo

130. Minkä pituinen olet?
- 18Xcm

131. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
- en

132. Entä kuperkeikan?
- Joo

133. Onko sinulla tällähetkellä karkkia?
- ei

134. Jos voisit tehdä jonkun asian elämässi tekemättömäksi, mikä se olisi?
- vaikea päätös

135. Onko seinälläsi seinälippuja?
- Ei

136. Do you have messenger?
- juuh

137. Oletko hyvä englannissa?
- semi

138. Onko sinulla sormuksia?
- ei

139. Oletko kokeillut huumeita?
- en

140. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
- ... ;D

141. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
- en mitään, kaikkea kohtuudella.

142. Mikä on ruoka, jota ajatellessakin nousee ylös?
- en tiä.

143. Mätitahna vai pikkelssi?
- mätitahna

144. Tykkäätkö maksamakkarasta?
- kyl.

145. Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
- minä tottakai. Onko täällä joku muukin?

146. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
- kiitos

147. Freeman vai Badding?
- ?

148. Minkä kappaleen sanat menevät näin: "Kaikki mitä tein, tein vain sinua varten, vartioin sun joka askelta.."?
- en tiä

149. Kyllästyttääkö jo tämän täyttäminen?
- vähän

150. Kenen vieressä nukuit viimeksi? (silloin kun nukuit jonkun vieressä)
- hmm... Laurin. Teltassa.

151. Onko Nightwish mitään ilman Tarjaa?
- Onhan se.

152. Mitä mieltä olet partiosta?
- aina valmiina

153. Mitä olet sanonut viimeksi?
- Moikka, nähään. Ja kiitos.

154. Kenelle?
- Ollille, HBP:lle

155. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
- Jovain

156. Eikö nyt olisi hyvä aika lopettaa kysely?
- kaipa

157. Sano vielä viimeiset sanat.
- vielä viimeiset sanat

158. Niin ja terveiset!!
- Hei äiti, mä oon telkkarissa.

159. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
- On siittä vähän aikaa.

160. Tarkoititko sitä?
- Kyllä.