Ihannekuva elämästä:
"....Se mikä on elämässä epäreiluinta, on tapa jolla se päättyy. Elämä on itseasiassa yhtä helvettiä. Se vie suurimman osan ajastasi ja mitä saat kiitokseksi? Kuoleman! Onko se joku bonus vai mikä?!
Elämä pitäisi elää takaperin. Hoidetaan pahin tälli, eli kuolema, pois alta heti alkuun. Tämän jälkeen siirrytään vanhainkotiin, josta sinut passitetaan pihalle, koska olet liian nuori ja hyväkuntoinen. Saat kultakellon ja aloitat työelämäsi korkeimmalta pallilta. Teet töitä 40 vuotta, kunnes aloitat riemukkaan opikelijaelämän. Kuntosi paranee koko ajan ja näytät päivä päivältä paremmalta. Ryyppäät ja riehut ja seksielämäsi on yhtä sekoilua valmistuessasi yläasteelle menemiseen. Käyt läpi ylä-ja ala-asteet, jossa koulutehtävät helpottuvat vuosi vuodelta.
Lopussa saat kultaisen tähden vihkoosi kun lasket 1+2 oikein ja elät viimeiset vuotesi ilman vastuuta leikkien, syöden ja nukkuen. Lopuksi kellut äidin vatsassa 9 kuukautta, jonka jälkeen päätät elämäsi orgasmiin!"
Totuus ihannekuvalle:
Elämäsi ensimmäiset 20-40 -vuotta (syntymäiästäsi riippuen) ovat yhtä tuskaa. Pahimmillaan olet kuurosokea, liikuntakyvytön dementikko, jonka elämän huippukohta on saada lusikanviileää velliä hampaattomaan suuhun. Tämä elämäsi pisin ajanjakso vaikuttaa voimakkaasti henkiseen kehitykseesi. Traumatisoidut, kun oletat elämän olevan jatkuvasti samanlaista tuskaa. Itsetuntosi murenee.
Kun sitten nuorenet ja kuntosi paranee, huomaat joutuvasi työelämään. Alkuun se onkin yhtä juhlaa: olet hyvässä virassa maailman huipulla, palkka juoksee ja työkin on varsin leppoisaa. Mutta aikaa myöden asiat muuttuvat. Iso, arvotauluin koristeltu toimistosi vaihtuu pahvisermiseen työpisteeseen, minkä sisällä joudut pakertamaan korvauksettomia ylityötunteja surkealla palkalla. Tavoitehakuisuutesi on nolla, sillä tiedät, että urakehityksesi menee vain alaspäin. Kohta huomaat ruuvaavasi trukin sytytysjärjestelmää 20 asteen pakkasessa ja kuuntelet kuinka itseäsi nuorempi esimies haukkuu sinut pystyyn. Palkkasi ei riitä siihen asuntoon johon aikoinaan kotiuduit, vaan joudut elämään vuokrayksiössä, sielläkin kituuttaen.
Tämän jälkeen saat potkut ja joudut muuttamaan likaiseen opiskelijasoluun. Vaikka asunto on pieni ja onneton, saat suorastaan taistella raha-asioiden kanssa voidaksesi elättää itsesi edes välttävällä tasolla. Lohduttaudut juomalla kotitekoista kiljua, tuon mustan Renaultin korviketta, ja kiertämällä bileitä joiden musiikkia et ymmärrä. Se ei ole sinun aikasi musiikkia. Luulet tämän olevan elämäsi pohjakosketus, kunnes kutsu puolustusvoimiin tippuu eteiseesi. Sinä, jo 60 vuotta elämää nähnyt ihminen, joudut rämpimään sateisessa syysmetsässä jonku helvetin sinkoalusta selässäsi. Miksi!?
Vapauduttuasi sinut ohjataan seniorien peruskouluun, missä sinun vaaditaan opettelevan kaikki Keski-Euroopan joet ja Bulgarian lintulajit ulkoa. Huomaat myös sen, kuinka seksuaaliviettisi on voimakkaampi kuin koskaan. Haluaisit nussia koko maailmaa, mutta juuri kun olet päässyt sen suurimman teini-iän ujouden yli huomaat, että sinulla ei seiso.
Loppuelämäsi onkin nuoruutesi kaltainen. Sinua syötetään, sinua puetaan ja etpä osaa enää käydä vessasskaan ilman että sinua siinä autetaan. Lopulta menetät myös puhekykysi ja motoriikkasi menee vituilleen. Olet täysin muiden ihmisten armoilla. Viimeiset 9 kk menevätkin jo ihan muissa maailmoissa. Muille ihmisille sinua ei ole enää olemassa. Sen jälkeen räjähdät.