IRC-Galleria

Luukku 23: Nyt se kuoriutuu!Keskiviikko 23.12.2009 19:50

Sain kaksi vuotta sitten, vuonna 2007, idean tehdä perheelleni lahjaksi jouluvideo. Tuolloin kaikki meni todella hyvin - paitsi, että en saanut videota millään tallennettua. En kuitenkaan luovuttanut, vaan yritin seuraavanakin vuonna, tuloksetta silloinkin.

Nyt tuo video on vihdoin tallentumassa kokonaisuudessaan. Mikään ei ole vielä varmaa, koska nyt videota on latautunut vasta 63%, ei kun, korjaan, 64%. Toivottavasti se vihdoin nyt tallentuisi, sillä sen videon eteen on totisesti raadettu. Nyt se on aika viimeiseen asti hiottukin, kun yli kaksi vuotta on sen eteen tullut aherrettua. Tietenkin parannettavaa aina löytyy, mutta nyt sitä on kuitenkin melko paljon paranneltu.

Riippumatta siitä, tallentuuko video nyt vai ei (69% latautunut!), annan teille pienen maistiaisen kyseiseltä videolta. Saatte toimia koeyleisönä, sillä olette ensimmäisiä, jotka näkevät edes osan tästä videosta itseni lisäksi. Hienoa katselunautintoa! 73%!


Ja shhh, ei saa hiiskua kenellekkään!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.