IRC-Galleria

Kuuntelin eilen yhtä kappaletta, jonka olen kuullut tsiljoona kertaa ennenkin ja se on käynyt niin tutuksi, ettei siihen oikeastaan enää edes kiinnitä sen suurempaa huomiota. Mutta eilen taas havahduin tosissani kuuntelemaan ja tiedostamaan sen ja muistin kuinka loistava se kipale itse asiassa on. Uudelleen rakastuminen on parasta ikinä.
--
Voicelta tuli äsken Robbie Williamsin ja Gary Barlown biisi "Shame". Ei saisi tunkea ruutuun tollasta määrää homoeroottista vihjailua ja silmäpeliä tähän aikaan aamusta, kun aivot on vielä koomassa. Mun päästä taisi kärähtää jotain.
--
Supernaturalin 6. kausi alkoi Jenkeissä pyörimään kaksi viikkoa sitten. Masennuin, kun en yhtään tykännyt ekasta jaksosta. Ja Jared Padaleckin näytteleminen on tosissaan alkanut nyppimään. Viime viikon jaksoa en ole vielä ladannut, joten uskallan vielä toivoa jotain parempaa. Ikävöin Misha Collinsia.
--
Tilasin bookplus.fi:stä Absolute Sandmanin ekan version (josta maksoin itseni kipeäksi). Eilen sieltä tuli viestiä, että "tuotteen saaminen myöhästyy". Merde.
--
24 päivää aikaa Halloweenin juhlistamiseen. Olen ihan vitusti jäljessä suunnitteluiden tekemisessä ja kutsujen lähettämisessä. Onneksi kaveri lupautui toiseksi järjestäjäksi, niin en kuole koristeiden säätämiseen ja booliviinojen hintoihin.
--
Hiusväri jököttää pian päässä yliaikaa. Pitää mennä huuhtelemaan pois. Toivotaan, ettei korvannipukat jää mustaksi.

.
.
Oli tänään työhaastattelu yhdeksältä (meni ihan jees). Eilen illalla saadakseni ajatukset pois tulevasta ristikuulustelusta päädyin häiritsemään mieltäni miettimällä viisi parasta elokuvissa nähtyä seksikohtausta. Ainut mikä oli itsestäänselvä oli ykkössijalle päätyvä, muut tarvitsi vähän enemmän pohtimista. Tässä lopputulos:
.
.
5. Titanic (1997)

▼Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet antiikkisen auton takapenkillä. Hengityksestä huurustuneet lasit ja yllättäen käsi osuu auton ikkunaan, pyyhkäisten mennessään osan kosteudesta pois. Kuva siirtyy auton sisälle näyttämään, kuinka Rose ja Jack vain pitelevät toisiaan, kasvot niin lähekkäin että he jakavat saman hengityksen.▲

En tiedä pitäisikö tätä edes laskea mukaan, koska kohtauksessa ei itse asiassa näytetä mitään, mutta musta se on aina ollut ihanan herkkä ja täydellinen pikku klippi. Plus että olin n. 9-vuotias kun näin Titanicin ensimmäisen kerran, niin mun nuori siveä mieleni tuskin olisi pystynyt funktioimaan, jos ruutuun olisi yhtäkkiä ilmestynyt jotain HC-kamaa.


4. Requiem for a Dream (2000)

▼Jennifer Connellyn hahmo Marion harrastaa kaksipäisellä dildolla seksiä toisen naisen kanssa rikkaiden limaisten miesten hurratessa ympärillä, vain jotta pystyisi maksamaan huumeistaan.
Aivan lopussa kuvataan Marionia käpertyneenä sikiöasentoon sohvalleen, pussillinen valkoista jauhetta tiukasti rintaa vasten puristettuna ja pieni hymy huulillaan.▲

Tämä kohtaus aina repii mun sydämeni irti, upottaa sen etikkaan ja tikkaa sen jälkeen takaisin paikoilleen. Marion on valmis alentumaan kuinka alhaisiin ja nöyryyttäviin tekoihin tahansa pystyäkseen ruokkimaan addiktiotaan, ja Jared Leton hahmon Harryn ollessa poissa kuvioista sillä ei ole ketään joka edes yrittäisi pitää sitä kasassa. Ainut asia mikä kuljettaa sen elämää eteenpäin on tuntien laskeminen seuraavan annoksen saamiseen.


3. Y Tu Mamá También (2001)

▼Gael García Bernalin hahmo Julio, Diego Lunan näyttelemä Tenoch ja Maribel Verdún esittämä Luisa keskustelevat kolmestaan siitä, kuinka molemmat pojista ovat usein harrastaneet seksiä saman naisen kanssa, joskaan eivät yhtäaikaisesti. Runsaan juomisen jälkeen kaikki kolme päätyvät samaan sänkyyn. Luisan tyydyttäessä molempia pojista samanaikaisesti Julio ja Tenoch tarttuvat toisiinsa kiinni ja suutelevat intohimoisesti.▲

Tämä elokuva oli maailmaa muuttava kokemus mulle, koska en ollut ennen nähnyt ruudulla näin selvästi viitoitettua homoerotiikkaa jonka tarkoituksena ei olisi olla "hauskaa", "vitsikästä" tai "läpällä heitettyä", vaan tosissaan tapahtuvaa hetken huumaa, joka on ihan helvetin sensuellia.
Kiitos Gael, kun olet lähes joka elokuvassasi alasti<3


2. A History of Violence (2005)

▼Viggo Mortensen esittää Tom Stallia, Maria Bello Edie Stallia ja ne harrastaa vihaista porras-seksiä. That's about it.▲

Mutta siis, aluksi ajattelin elokuvan olevan ihan jäätävää Hollywood paskaa, joten en katsonut sitä kuin vasta viime tai edellisvuonna. Ja sitten mua kadutti että olin lykännyt filmin näkemistä niin kauan, koska se ei ollut "Hollywood paskaa" vaan siinä oli aitoutta ja oikeiden ihmisten tuntua. Väkivalta kohtaukset oli loistavia (ihmiset vuosivat verta jos niitä mukiloitiin, eli ketään ei ollut teräksenkova supersankari) ja lähes yhtä väkivaltaista oli pariskunnan harrastama seksi asuntonsa yläkertaan johtavalla portaikolla. En mä edes osaa perustella tätä, se vain ON hyvä kohtaus.


1. Bent (1997)

▼Clive Owenin esittämä Max ja Lothaire Bluteaun näyttelemä Horst tapaavat toisensa natsi-Saksan aikaisella keskitysleirillä. Horst kantaa ylpeänä ja häpeilemättä rintamuksessaan kangasmerkkiä jota koristaa vaaleanpunainen kolmio, joka merkitsee hänen ”rikoksekseen” homoseksuaalisuuden. Max valehteli omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan päätyen kantamaan vain keltaisella tähdellä merkittyä kangasmerkkiä, uskoen selviytymismahdollisuuksiensa leirillä olevan paremmat jos häntä ei luokitella homoksi.

Molemmat miehet pistetään yhdessä työskentelemään isolle hiekkaiselle pihalle. Pihalla on jokusen metrin päässä toisistaan kasoja, jotka on muodostettu isoista kivistä. Miesten tehtävänä on kantaa kiviä kasasta kasaan, edestakaisin, taukoamatta, auringon porottaessa niskaan. Tietyin tuntivälein soi merkkiääni muutaman minuutin tauon merkiksi, jolloin miesten täytyy laskea kantamansa kivet käsistään maahan, seisoa selkä suorassa ja tuijottaa suoraan eteenpäin, kunnes merkkiääni taas soi ilmoittaen tauon loppuneen ja kivien kantamisen jatkuvan.

Max ja Horst luovat vahvan siteen välilleen ja yhtenä päivänä pitäessään taukoaan, he alkavat puhua seksinkaipuustaan. Molemmat haluavat toista, ja koska he eivät saa koskea tai edes katsoa toisiaan, he vierekkäin seisoessaan alkavat ääneen kuvailemaan mitä tekevät toiselle, mistä hyväilevät, mitä kohtaa suutelevat. Sanat ja äänenpaino nousevat kiihkeämmiksi kuvailujen edetessä, ja päättyvät molempien miesten laukeamiseen.

Horst: "We did it. Fucking guards, fucking camp, we did it. They're not going to kill us. We made love. We were real, we were human. We made love. They're not going to kill us." ▲

Tämä on parasta mitä kukaan on koskaan kuvannut filmille. Nämä jätkät on kurjuuden ja epätoivon ympäröiminä, ne tietää mitä todennäköisemmin kuolevansa, tietää ettei ne saa enää koskaan mahdollisuutta käpertyä omaan sänkyyn rakkaansa viereen ja pelkillä sanoilla ne onnistuu luomaan kuvitelman vapaudesta ja rakkaudesta, välittämisestä, antamaan toisilleen hetkellisen mielihyvän tunteen paikassa, jossa kellään ei ole päätösvaltaa omista tekemisistään.

Joku kysyi aika osuvasti imdb:ssä: ”Does anyone else find it weird that the hottest sex scene ever to be captured on film doesn't actually contain any touching?"

Yeah. Blows my mind too.


[EDIT: Voi jessus. Mä on voi uskoa, että käytin sanaa "laueta". Tuntuu, kuin kirjoittaisin huonoa nettipornoa.]

Katy Perry esiintyi entisessä high schoolissaan, näki kouluaikaisen ihastuksensa yleisössä, laitoksen suosituimman pojan joka ei koskaan kiinnittänyt huomiota häneen, ja omista tälle biisinsä "Ur So Gay".

Fiksua Katy. Käytä ihmeessä gay-sanaa haukkumamielessä amerikkalaisten high schoolilaisten edessä. Siksihän se sana on olemassa, piikittelyä ja toisten mollaamista varten.

Stupid bitch.

Viime viikolla koettiin paljon idioottimaisia lausumia. Michael Catherwood "vitsaili" televisiossa Adam Lambertin nauttivan, jos tulisi raiskatuksi vankilassa. Myöhemmin tweettasi anteeksipyynnön, "If offense was taken I'm sincerely sorry." IF offense was taken. Tuollainen puolivillainen anteeksipyyntö ei oikein osoita katumusta ja pahoillaan olemista, enemmänkin "no sori nyt hirveästi, jos se jotakuta sattui loukkaamaan."

Stupid dick.

Lila Culpepper: You know, the day I did it, I took two razorblades to the bathtub. You know why? Because I knew that once I started to bleed, I'd get weak. And I didn't wanna drop one blade and leave myself half done. Can you imagine that? Can you imagine hating your life so much that you'd wanna bring a backup razor?


Satakunnan Kansan pääkirjoituksessa oli tämän päivän lehdessä aiheena suomalaisten itsemurhat. Artikkelin mukaan Suomessa tapahtuu n. 1000 itsemurhaa vuodessa, meidän nuoret on irlantilaisten ohella EU-maiden itsetuhoisempia ja itsemurhien kokonaismäärällä rankkaudutaan kolmanneksi heti Unkarin ja Liettuan jälkeen.

Kyllähän se tiedetään, että suomalaiset on helvetin pahoinvoiva kansa, mutta harvoja se kiinnostaa isommassa mittakaavassa. Päättäjät välittää enemmän yleisestä imagosta, jonka ansiosta Suomi todettiin maailman parhaaksi maaksi asua. Onhan se hienoa että meillä on kaikki näennäisesti hyvin; ilmainen koulutus ja kouluruoka, valtiontuet, keltään ei evätä pääsyä sairaalaan rahanpuutteen takia. Mutta paljonko nämä seikat sitten painaa, kun itse ihmiset on masentuneita ja ketään ei voi hyvin?

Meidän mielenterveydenhoito on alaluokkaista. Tunsin joskus itseäni vuoden vanhemman tytön, joka kärsi anoreksiasta ja sille oli lähes mahdotonta päästä minnekään hoitoon. Sitten vasta alettiin välittämään, kun se oli niin huonossa kunnossa että sen sydän pysähtyi, kun elimillä ei ollut enää energiaa toimia.

Ja toinen esimerkki alaikäisestä tytöstä joka kärsi bulimiasta ja sen vanhemmat pisti sen terapiaan. Terapeutin neuvo oli tämä: "Sä olet vain huomionkipeä. Lopeta se."

Kyyninen välinpitämättömyys on yleinen tapa jolla mielenterveyshäiriöistä kärsivät nähdään ja siksi moni ei edes viitsi hakea apua huonoon oloonsa. Kuka haluaa sanoa "vihaan elämääni ja haluan tappaa itseni", jos siitä seuraa vain ylenkatsetta ja olankohautuksia?

Ylpeä olo, kun olin jo niin aikaisin hereillä, että näin aamupiirrettyjä (tai siis, no, valvoin koko yön, mutta silti...). En muistanutkaan, että Muumit on niin hervottoman hauskoja. Ei niitä kaikkia juttuja tajua lapsena, mutta vanhempana kun katsoo, niin nehän on ihan mahtavia.

Tänään tulleessa jaksossa Niiskuneiti menetti muistinsa, luuli olevansa prinsessa ja lähti jakamaan keittoa valtakuntansa köyhille. Rouva Viljonka ei arvostanut sen elettä; "Miten sinä rohkenet kutsua minua köyhäksi! Sinä, joka et omista edes puseroa!" Saattaa johtua unenpuutteesta, mutta nauroin itseni kipeäksi tosta kommentista.

Ja sitten vaihdoin musiikkikanaville (virhe). Musiikkimaailma on aika helvetin epäreilu nykyään; kuka tahansa voi olla menestyvä pop-tähti, koska Auto-Tunen ansiosta kenenkään ei tarvitse enää edes osata laulaa. Käyttikö Elvis Auto-Tunea? Tai John Lennon? Freddie-vitun-Mercury? Ian Curtis? Ei, ja siksi ne jää ikuiseisti elämään ja ihmiset muistaa ne nerokkaina muusikkoina joilla oikeasti oli lahjoja, kun taas nämä muoviset konemusiikki-otukset vaipuvat unholaan kymmenen vuoden sisällä ilmestymisestään.

Mä en ymmärrä, miten kukaan löytää mitään viehätystä esim. Lady Gagasta. Siis, eihän se ihminen edes tee mitään; joku tyyppi kirjottaa sille biisin sanat, joku toinen luo musiikin ympärille ja Gagalle itselleen jää tehtäväksi päästellä epämääräisiä ääniä suustaan (jotka korjataan tietysti Auto-Tunella) ja riisua itsensä puolialasti (tai vaihtoehtoisesti pukeutua omituisesti). Jestas, mäkin osaisin ton.

... onko tää jo toinen vai kolmas kerta kun käytän kirjotuksissani esimerkkinä Lady Gagaa? Alkaa käymään liian helpoksi. Pitää pian keksiä jotain uutta.

Mutta positiivisempaan: Kävin Green Riverissä ja ostin HIMin "Love Metal Archives Vol. 1" DVD:n käytettynä (siellä on -30% ale) ja katselin sitä tossa yöllä. Palautu taas mieleen, kuinka paljon pidän HIMin alkupään tuotannosta.

Olin kerran pikkujoulupippaloissa ja kämpän omistajalla oli korkea lasikaappi joka oli piukassa kaikkea HIM-kamaa. Se siis todella rakasti sitä yhtyettä ja palvoi Ville Valoa ja maata jolla se käveli. Tehän tiedätte sanonnan "Ville Valo on Suomen Johnny Depp"? Ja että kaikki haluaa panna Deppiä? No me humalapäissämme sovellettiin sitä Valoon, ja päädyttiin siihen, että kaikki haluaa panna sitäkin. Yksi jätkistä näki heti tarpeelliseksi alkaa kovaan ääneen puolustamaan heteromiehen-statustaan: "Vittu minä ainakaan panisi! Sehän on ihan vitun rumakin!"
Tämä fanaatikko sitten siihen: "Väitätkö sä tosissas, että jos Ville Valo nyt tällä sekunnilla kävelis tosta ovesta sisään ja tarjoutus ottamaan sulta suihin, niin sä kieltäytyisit?"
Meidän heteromiehemme käytti muutaman hetken asian miettimiseen ja totesi sitten: "No, mutta eihän sitä lasketa jos se noin päin menisi..."
I think we proved our point.

"Mikset sä ole Facebookissa?"
"Sua saa vittu mitenkään kiinni."
"En tajunnu ilmottaa erikseen sulle, ku laitoin vaan julkisesti naamakirjaan."

Okei. Ennen kuin kukaan teistä oli Facebookissa (suurin osa on liittynyt viimeisen puolentoista vuoden sisällä), niin mulla oli jo valmiiksi käyttäjätilejä monilla sosialisointiin perustuvilla sivustoilla.
Jos on asiaa, niin mut löytää näistä paikoista:

Livejournal
Buzznet
Twitter
YouTube
Last.fm
Irc-galleria (ylläri-pylläri)
Sähköposti (jonka tarkistan päivittäin)
Puhelimitse

Jollei noi nyt jumalauta riitä, niin sitten vika on kyllä teissä.

Tuli ostettua neljä lippua Roger Watersin toiselle keikkapäivälle. Fiilis on melkoisen mahtava.


Muisto:
Olen 14-15-vuotias ja vietän helvetin kylmää (-25 C) talvi-iltaa kaverin luona. Sen mutsi on poissa, joten (luonnollisesti) käydään varkaissa sen viinakaapilla, jotta saadaan jotain vahvempaa muutaman kaljamme seuraksi (paristakymmenestä pullosta kun ottaa jokaisesta vähän, niin saalis on jo melko hyvä).

Tällä kaverilla on vihaan-auringonvaloa-asenne, joten sen huoneen ikkunassa roikkuu nastoilla kiinnitettynä paksu musta lakana, jottei katulamppujenkaan surullisen ankea valo pääsisi heijastumaan lumihangen kautta sisälle. Se sanoo saaneensa isosiskoltaan lainaksi levyn, joka on totaalinen mind-fuck, ja että mun on pakko kuulla se, mutta ilmapiirin tulee olla oikea. Niinpä me sammutetaan valot, sytytetään tusinan verran kynttilöitä pitkin huonetta (lipaston päälle, tietokonepöydälle, lattialle, ja päämme sisällä toivotaan ettei kumpikaan onnistu kaatamaan niitä promillien lisääntyessä) ja käydään ameeban laiskuudella makaamaan lattiatyynyjen ja säkkituolien päälle, samalla kun In The Flesh? täyttää rummuillaan ja kitaroillaan muuten hiljaisen asunnon.

Kun levy on loppu me ollaan onnistuttu saamaan itsemme melko mukavaan humalatilaan. "Tiedätkö, tähän konseptialbumiin on tehty elokuvakin. Se kertoo jätkästä jonka elämä on yhtä helvettiä, ja pikkuhiljaa se alkaa hajoamaan, nupistaan." En tiennyt. Joten me pistetään rätisevä VHS-kasetti videonauhuriin ja katsotaan Pink Floyd The Wall, paitsi ettei katsota, koska alkoholihuurujen läpi nähtynä kaikki on niin helvetin omituista ja ahdistavaa siinä että mulla alkaa pää hajoamaan, joten me päätetään lykätä elokuvan katsominen toiseen kertaan.

Ja näin Yhdysvalloissa 11.5 miljoonaa myynyt ja 11 vuotta ennen mun syntymääni tehty albumi ryömi tuskaisen tiensä mun maailmaani. Ja seitsemän kuukauden päästä pääsen todistamaan koko eepoksen livenä. Itseäni toistaakseni: Fiilis on melkoisen mahtava.

Reason why I DO NOT post full frontal pictures of my face (It's the nose, if you didn't quess). The first and last time this happens, I swear.