Jalometalli oli aivan vitun hyvä. Tarot, Enochian Crescent, Moonsorrow, U.D.O, Helloween, Embraze ja pino muita. Tuli aivan vitusti kuvia, tosin pe on suurin osa Tarotia.
Tarot oli se mistä sen lipun ensisijaisesti maksoin - edellisen kerran olin nähnyt pojat livenä 1998 Nummirockissa - ja keikka oli kyllä kova, vaikka Tommia ois voinu käyttää vähemmän vokalistina. (Osaahan se hyvin laulaa, mutta ei se Marco silti ole - Marco on suomen paras vokalisti ja pieksää kevyesti useimmat ulkomaisetkiin) Oli ihanaa kun soittivat vanhojakin biisejä, kuten Do You Wanna Live Forever. :)
Enochian Crescent (Väkisinkastettu oli mahtava kun yleisö laulo mukana!) ja Moonsorrow olivat molemmat kovia livenä, kumpaakaan en ole aiemmin nähnyt. U.D.O. oli myös hyvä ja näyttivät nauttivan keikasta itsekin, ja kiittelivät että "you are always so good to us". Embrazea en ole myöskään nähnyt vuosiin livenä, mutta oli kyllä hyvä keikka. Kurpitsapojat olivat hauskoja kuten aina ja minun ei edes tarvinnut lahjoa heitä soittamaan Dr.Steiniä, sillä se tuli viimeisenä encorena. :) (Kuten muitakin kivoja tyyliin I Want Out ja Power; en oo kuunnellut bändiä vuosiin, joten en uutta matskua tunne)
Muista bändeistä Ghost Machinery kuulosti kivalta, Kalmah oli parempi kuin muistin (ja laulaja on huippu) ja The Duskfall oli hyvä livenä. Ajattaran aikana äänentoisto kuulosti huonolta minun korvaan, mutta muuten oli kyllä hauskaa nähdä bändi livenä. Before the Dawn oli hyvä (vaikka aukoivatkin päätä kun jengiä lähti jonottaan Moonsorrowta) ja Hellbox piti käydä katsoon Metalglory-Jussin takia. (ja _Heinz_:iltä kysyttiin onko se se. Siltä on joskus aiemmin jo kysytty onko se Kukkohovi. XD)
Muutkin bändit olivat mukavia katseltavia, vaikka eivät kaikki ihan minun musiikkimakuun iskeneetkään. Tykkään enemmän sellaisesta musiikista jossa on melodiaa, mahdollisesti 80-luvun soundia, ja asennelaulaja jolla on monia tasoja - ei mitään pelkkää tasaista örinää tai korkeaa vinkunaa (paitsi jos musiikki tasapainottaa sitä hyvin). Niin ja hyvät kitarat. Eikä mitään laahaavaa dooo-ooo-oooo-mia tai liian tiluliluakaan.
Mutta niin, oli kyllä sen 45€ arvoiset festarit... ja oli mukavaa pitkästä aikaa olla ihan oikeilla kunnon festareilla missä oli paljon rumankauniita hevihörhöjä. :) Järjestelytkin oli hoidettu varsin hyvin, ei valittamista mistään (paitsi safkasta, mutta se ei oo järjestäjien vika).
EDIT: Niin ja Onslaughtin laulaja muistutti minua Ian Gillanista, se oli varsin hauskaa.