Noh..Vihdoin on asiat sit laitettu päätökseen. Hetken tuntui tosi vapautuneelta. Nyt en enää ole niin varma. Tuntuu taas kerran siltä,että mikään ei oikein tunnu miltään. Paitsi että sisintä ahdistaa..ja jotain muita tuntemuksia, en vain oikein tunnista niitä, en tiedä miten niitä kuvailis, saati sitte että mitä helvettiä ne mahtaa tarkottaa...Että miltä ne oikeesti tuntuu?Ei hyvältä. Siinä kaikki mitä osaan sanoa. Nii ja sen,ettei asian toisin tekeminenkään ois tuonu muutosta olotilaan..
Mietiskelen taas välillä et miten helvetissä mä oikein kestän/siedän itteäni.. Vaikka siis,ehken mä kyl tosiaan siedäkään? Oon edellee ihan hukassa, kyllä mä sen voin myöntää. Vaikea sitä ois tosin kieltääkään,ku joka aamu herätessä tuntuu ihan erilaiselta ku edellisenä iltana nukkumaan käydessä.
Välillä luulen tietäväni miten haluaisin asioiden menevän. Seuraavana hetkenä en enää olekaan niin varma. Ja sitä seuraa sit se tunne,etten todellakaan halua et asia menee niin.
Kuitenkin..kun kerran tiedostan edes jollain tasolla oman ”tuuliviirimäisyyteni”, miks ihmeessä en sit voi olla toimimatta, vaan pitää häslätä joka ilmansuunnassa sotkien mahdollisimman monta ihmistä,tavalla tai toisella, tilanteeseen mukaan. Vaik siis kyl mä joskus ihan oikeestikin tiedän mitä haluaisin..tai ainaki mitä luulen haluavani.
Ehkä tää kaikki on todellaki sitä, et mä yritän yhä edellee etsiä sitä omaa paikkaani. Ja siis hyviä paikkoja on kyl löytyny.Mut ne on ollu vaan jotain välietappeja,niihin ei o saanu jäädä. Tai sit mä oon ite vaan ryssiny ne hommat niin,et en vaan enää o voinu jäädä.
Sitäpaitsi, newsflash, ei sellast ku oma paikka o olemassakaan,ei valmiina. Se pitää ite rakentaa. Mutta minne? No niinno.Sepäs se.
En mä halua tahallani vahingoittaa muita, sotkea muiden suunnitelmia ja elämää yleensäkään. Joku vaan aina ojentaa sen kauhan jolla hämmentää ja sen enempiä miettimättä mä vaan aina tartun siihen.. Anteeks.
Vaik toisaalt, ei kukaa pysty pahasti hämmentää, jos vaan ei ite anna toisen tehä niin.Siis huom, ei pahasti.
Välillä, tai aika useinkin..Lähes jatkuvasti oikeastaan, tuntuu siltä, et tää ei edes o MUN elämä,vaan jonku toisen. Joku toinen tekee kaikki päätökset ja mä vaan seuraan sitä suu auki jostain lasiseinän takaa. Sillointällöin hakkaan lasia ja yritän huutaa,et hei, ei noin, mut ei se auta. Se toinen ei kuule eikä näe. Tai sit se ei vaan välitä. Se vaan elää omaa elämäänsä, tekee omia typeriä päätöksiään eikä yhtään huomaa,että jollain olis nyt jotain sanottavaa..
Mut mä oon päättäny.
Joku päivä mä oon niin vahvaks kasvanu, et saan lyötyä sen typerän lasin rikki ja selätän sen tyhmäpään joka tekee hölmöjä juttuja. Sit se on sen vuoro katella sieltä lasin takaa miten asiat oikeesti pitää tehdä, miten elämä oikeesti pitää elää. Niin,että voi olla tyytyväinen.Ylpeä tekemisistään. Ehkä ihan jopa onnellinen.