Jos sais jo nyt kirjoitettua, poikahan ei olekaan kun vuoden kohta smile.gif
Se oli tavallinen tarina, Rasmus meinas tulla maailmaan jo viikolla 32 mutta sitten päätti ettei tule ollenkaan,
kun sitten vielä todettiin raskausdiebetesta kärsivän takii isokokoiseksi, päätettiin antaa vauvalle vauhtia.
Olin kuitenkin vielä kotona viikonlopun, tiistai aamuna kävin kaupassa ja laittelin kaiken valmiiksi vauvaa varten,
menin sitten lääkärille ja l'äkäri kyseli et miltäs se nyt tuntuis jos kohta olis käärö sylissä.. mie vaa hymyilin ja näpytin parille ystävälle tekstiviestin että "kohta mua sattuu"
saatiin sitten ukon kanssa käyä vielä sairaalalla syömässä ja voitte varmaa uskoa ettei ruoka maistunut.
Sitten vaan saliin, ja tippa käsivarteen, odottelua ja naureskelua kun mitään ei tapahtunut
tunnin päästä olinkin jo pyytämässä ilokaasua kun sattui, mutta yritin vielä hetken jaksaa ilman. Istuskelin keinutuolissa ja yritin supistusten välillä saada miestä rentoutumaan tongue.gif
Puolen tunnin välein ne lisäs sitä supoistavan aineen määrää ja minä vain yritin rauhoittua.. ilokaasuputken sain jossai välissä.
Kun alkoi tuntua etten enää kestä kipujani ja olen jo 5 cm auki niin pyysin lääkäriltä muutakin puudutetta.
Samalla pyysin miestäni soittamaan suskin (miehen veljen vaimon ja mun parhaimpiin kavereihin kuuluvan henkilön) tulemaan sairaalaan kun tuntui ettei mies ymmärrä kuitenkaan.
Se sitten tulikin nopeasti, samoin kun anestesia lääkäri.. kaikki oli valmiina puudutukseen paitsi minä joka en sitten suostunutkaan pysymään paikallani puuduttteen antamisen ajan.
lääkärit kertoivat että antaisivat puudutteen pian mutta yhtäkkiä minulta meni vedet ja lääkäri päätti ettei sitä enää kerkeä.
Ulisin että minuu sattuu, on pakko päästä vessaan ja tahdon pois, soitin jopa lapseni biologiselle isälle että ei, en suostu tätä tekemään.
pakkohan minun oli, ja yhtäkkiä tulikin lääkäriltä käsky punnertaa. ja tieto siitä että pojan sydänäänet oli heikkentyneet. Voin sanoa että silloin huusin. kun toisen pään olin viimein saanut pihalle, lääkärit ja hoitaja auttoivat minua lopun saamisesa ulos.
Kun poika sitten rääkäisi ja hoitaja kertoi sen olevan poika totesin vaan että : "kyllä mä sen tiesin jo ennen ku jäin tota oottamaa"
Sain melkoisen synnytyskrampin.. koko groppa oli jännittynyt tietysti synnytyksestä ja kun se oli ohi, tärisin yli 10 minuuttia koko kehollani
en voinut muuta kun ihmetellä.
Poika vietiin hetkeksi lämpökaappiin ja kun stratigiset mitat ilmoitettiin: 4220 g ja 54 cm pitkä niin kerroin esikoistyttäreni olleen suurempi.
kun sain pojan syliin, itkuksihan se meni.. smile.gif