Verenpunainen väri puki minun vitivalkoisen ihoni.
Se suuteli ranteitani,
hyväili kylkiäni ja somisti muuten niin kalpeat huuleni.
Katselin hiljaa, miten kuolema soitti nurkassa pianoa.
Kuolema itki.
Kuolemalla oli mustat siivet.
Valkoinen huone täyttyi hiljalleen
verenpunaiseen huntuun.
Kaikki oli niin kaunista.
Ruumiistani katosi tunto.
Minusta oli jäänyt vain verenpunainen möykky
valkoiselle lattialle jossa makasin heikkona,
punan hyväilyssä.
Vihdoinkin peittyivät kasvoni,
vihdoinkin verenpunainen vereni tikkasi silmäni umpeen.
Kauneus voitti vihdoinkin.