IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Kuultua:Keskiviikko 29.11.2006 20:26

Nainen voi olla ruma tai vittumainen, mutta ei molempia.

Kumman sinä ottaisit?

Ah, mikä aamu!Sunnuntai 29.10.2006 14:06

Voi tätä onnen aamua, tällaisiin viikonloppuaamuihin voisin jopa tottua. Pitkästä aikaa kokonaisuudessaan törpöttelemätön viikonloppu. On se kyllä hienoa herätä kirkkain silmin vailla oksetusta, päänsärkyä, väsymystä ja sunnuntaiakuuttista moraalista krapulaa, jopa ihan kotiosoitteesta. Sen kunniaksi päätinkin kirjoittaa tässä sohvalla maaten muutaman virkkeen blogiin. Aivan viihteetön viikonloppu minulla ei kuitenkaan ollut. Minusta kun ei ole kotona kökkijäksi. Kävin voitelemassa sosiaalisia suhteita yhdellä keskioluella ravintola Pingviinissä lauantaiyönä. Voi järkytys mikä paikka! En muistanutkaan millainen paikka se olikaan, kun aikaisemmissa piipahduksissa ajatuksen juoksua on ollut nenän päällä vääristämässä kolmen promillen improvisaatioprillit. Alankohan vanhaksi tulla, vai miksi ei piletys maistu?

Välillä on hyvä ottaa rauhallisemmin ja latautua uuteen viikkoon, koska se on tuleman todella rankka fyysisesti kuin henkisestikin. Ensi viikon lopulla on vielä tiedossa loistavat Halloween -naamiaisjuhlat, jota pidinkin itselleni hyvänä motivaationa skarpata ja panostaa tulevaan. Hyvää kannattaa aina odottaa, eikö totta? Perinteinen ongelma vaan on asupolitiikka. Kello tikittää, juhlat lähestyvät ja ideapussi ammottaa tyhjyyttä. Miksi ideapussini ole kuin naisten käsilaukku, pohjaton ja täynnä yllätyksiä. Mitä laittaa päälle? Jotain kinkyä, perverssiä, eläimellistä, vai tyytyisink johonkin konservatiivisempaan? Ehdotuksia otetaan vastaan.

-Ihmisgeneraattori-Torstai 31.08.2006 23:21

DrifterM päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä viimaisena iltana. Savun haihduttua näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli sekalainen ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ihannoitiin pitkistä kynsistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan deekut, niinpä viihteeksi tuli leikkituuletuskanavat.

DrifterM kehittyi neljännelläkymmenellä varsin kekseliääksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Hitaudesta päätellen hän oli melko pelkuri. Lempiruokaansa vihanneskeittoa hän sai työskennellen verottajana.

DrifterM tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan raveissa. Alkoholia hän käyttää ollessaan masentunut.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.


http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

Haha, monia totuuksiahan tuo generaattori näyttäisi tuovan esiin :D
- Vanhemmat »