IRC-Galleria

YöeläinTiistai 18.11.2008 04:29

Onneks mennään jo tiistain puolta, maanantai nimittäin vain parani loppua kohden.

Lähdin tyytyväisenä ispen autolla hakemaan Viivi töistä. Vähän siinä jänskätti kun alkoi jo ilta myöhällä olemaan liukasta. Pääsin kuitenkin hyvin Käpylään ja sieltä Tammiston drive inin kautta Rusan Shellille nostamaan rahaa. Noh, siitä sitten peruuttelin tietysti hyvällä vauhdilla suoraan jonkun amiksen Volvon kylkeen. Jes! Alettiin jo Viivin kanssa liukenemaan paikalta, kun näin kundien tarkastelevan autonsa perää. Ei vittu pakko sinne on nyt mennä. No yhteystiedot vaihdettiin ja matka kotiin jatkui. Onneksi mitään suurempaa vahinkoa ei kumpikaan auto ottanut.

Kotona sitten taputeltiin taas vähän kovaäänisesti päälaelle. Onneksi pääsi nopsaa vetäytymään töihin (täytyykö erikseen mainita, että tämä matka taittui turvallisesti Cliolla).

Ei voi muuta sanoa kun "miten VITUSSA mä AINA onnistun!!? Aina Mazdalla!" Clion olen tosiaan naarmuttanut kerran; ajoin Mazdalla sen kylkeen. Mitä helvettiä....

KorsoMaanantai 17.11.2008 20:51

MondayMaanantai 17.11.2008 17:08

Jänskä päivä. Raahauduin kahdeksaksi töihin (olin jopa ajoissa). Siinä puoli tuntia ehdin työskennellä, kunnes kävi käsky, että nyt himaan ja yöks sitten takaisin. Okei, käy. Lähdin kotiin nukkumaan.

Ehkä puolesta tunnista tuntiin sain torkuttua. Herättyäni keittiössä odotti yllätyyys. Uudet 50€ kengät, kahdet alushousut, rintsikat ja ainakin yksi sukka, kaikki silppuna keittiönpöydän alla. Go Rudy o/. All this in one hour. Vain meillä....

LauantaiLauantai 25.10.2008 23:55

Homehdun töissä. Tappavaa. Tylsää. Aika surffailuu kyl näin lauantaina. Ja kieltämättä suht nopsaan mennyt työpäivä.

Cliosta on alkanut kuulua kummaa kolinaa (siis uutta kummaa kolinaa). Tän duunin hyviä puolia on se, että autoasiantuntijoita pyörii ympärillä koko ajan. Pyysin sitten meijän mekaanikkoa vilkasemaan mikö vois pikkusella olla hätänä. Seuras hetki auton alla taskulampun kanssa pyörimistä ja sitten , "Joo selvä homma. Sul on pakoputki melkein irti" -_- Noniin! Ei voi muuta sanoa... Noo se laitto siihen jonkun patentin ja ei oo kuulema monen kympin homma laittaa se kuntoon.

Oltiin tänään aamusta splättää duuniporukal. Eka kerta ku oon mitään tollasta testannut ja oli ihan sika kivaa :D. Tosin ammuin ehkä 5 kertaa ja kaikki ohi. Mut ei se oo se pääasia! Eihän...?

Nyt ois varmaan tupakkatauko.

KiviTiistai 21.10.2008 19:31

Hm.

Äiskä kokkailee keittös:
"Mikä tää on tää kivi?"
"Mikä kivi?"
"No tää kivi, joka aina muuttaa munarasiasta toiseen sit mukaan ku yks tyhjentyy"
"Täh?? No joo, en kyllä todella tiedä...."

Tällästa meillä.

Heaven&HellSunnuntai 19.10.2008 21:52

Heaven is
where the police are British
the chefs Italian
the mechanics German
the lovers French
and it's all organized by the Swiss

Hell is
where the police are German
the chefs British
the mechanics French
the lovers Swiss
and it's all organized by the Italians

Mitä jos on French car ja Italian lover o.O? Onkse jotain tolta väliltä?

LauantaiLauantai 04.10.2008 14:30

Sanoja, jotka on vaikea lausua hiprakassa:
- Suuryritysrypäs
- Kulttuuriministeriö
- Prikaatinkenraali
- Karnevaalikaravaani
- Keskuskauppakamari

Sanoja, jotka on hyvin vaikea lausua hiprakassa:
- Objektiviteettiperiaate
- Konstitutionalismi
- Porfyyrigraniittiroso
- Transsendentaalifilosofia
- Bronkopneumonia.

Sanoja, joita on liki mahdoton sanoa hiprakassa:
- Ei, ei, en minä osaa laulaa!
- Iltaa, konstaapeli, anteeksi aiheuttamani häiriö
- Ikävä kyllä et ole tyyppiäni
- Ei enää viinaa minulle
- Kiitos, en halua seksiä


AAHahahhahaAHAAaaa!!! Heh...

"Ei, ei, en minä osaa laulaa...."

... etsii kotia ja autoaTorstai 18.09.2008 19:54

Clio täytyis katsastaa lokakuun aikana, eikä v*tus ollu menossa läpi. Moottori pitää jotain kummaa törinää ja "höngintää", kuulostaa vähän siltä kun Chewbacca ja Darth Vader juttelis (mitä muuta voi odottaa mun autolta). Lisäks takavasemmalta kuuluu kiinnostavia kolinoita ja vinkaisuja suht jatkuvalla syötöllä. Pisteenä i:n päälle ohjaustehostin hajos pari päivää sitten. Ei kyllä iske käyttää tohon enään yhtään enempää rahaa. Hm, Kannelmäessä ois kaupan ihan kelvollisen oloinen Camry... tai sit Pitskusta Fiesta !

Miks kaikki maksaa niin perkeleesti rahaa ?!

Hahaa, huomenna viel töihin ja sit seuraavan kerran tarvii raahautua vasta ens torstaina o/!




(ps. HUOM peräkkäisissä lauseissa vinkumista rahanpuutteesta ja biletystä vapaapäivistä.)

....etsii kotiaTiistai 16.09.2008 13:04

Pakko alkaa laajentaa tätä mun aluetta. Prkl.

KipeilyäTiistai 02.09.2008 14:59

Ärsyttävää. Viimeset... no muutamat päivät ollut kurkku niin kipeä, ettei pysty edes tupakkaa polttamaan. Se taas kiristää hermoja vielä entisestään. Hyvin paljon "omaan kotiin ja äkkiä" -fiilis taas.

Onneks tätä päivää seuraa ke&to vapaat, pääsee vähän huilimaan ja parantelemaan itteä.

Lisäksi syyskuun alku tarkoittaa myös sitä, että pääsen vihdoin treenailemaan kunnolla, eikä tarvitse istua kaikkia iltoja töissä.

Ronja joskus valitteli sitä kun itse on päivät töissä/koulussa ja parempi puoli taas illat töissä. Voin tällä hetkellä samaistua hyvin... Muutenkin ikävää kun ei muka ehdi antaa ihmisille aikaa niin paljon kun haluaisi.

Argh, haluun muuttaa. Heti.