katselen piilossa
murheesta mustana
saattue kantaa arkkua
mä olen turvassa
kauhuista kaukana
silti seison keskellä kaaosta
enkä tajua lainkaan
putoan
kun kättemme jäljet nään
putoan
ei viha kuole tänäänkään
kaupunki tulessa
avunhuutoja
ja luodit halkovat ilmoja
mä olen turvassa
kauhuista kaukana
sitli seison etulinjassa
enkä tajua lainkaan
putoan
kun kättemme jäljet nään
putoan
ei viha kuole tänään
kuin painajaisessa
tää maailma on kuoleva
me kaadutaan eikä opita
en kuollakseni tajua
miten armon sanoma
voi vieläkin ruokkia tuhoa
kostolla palaamaan
ei kuolleista ketään saa
vihalla vihaan vastataan
ja viha kasvaa vaan
putoan
kun kättemme jäljet nään
putoan
en pysty hengittämäänkään