IRC-Galleria

" Tuntui kuin olisin nähnyt hirveää painajaista, sellaista jossa täytyy juosta juoksemasta päästyään, keuhkot pakahtumaisillaan, eikä silti pääse eteenpäin niin lujaa kuin tahtoisi... Tämä ei kuitenkaan ollut unta, ja toisin kuin painajaisissani, en juossut oman henkeni edestä; juoksin pelastaakseni jotakin mittaamattomasti arvokkaampaa. Oma henkeni merkitsi minulle enää hyvin vähän.."

-Stephenie Meyer

..En tarvitse sääliä, enkä lohduttajaa vaikkakin minusta tuntuu pahalta uskon, että tämä oli meidän tarinamme Onnellinen loppu..
..kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti, mutta se ei tarkoita ettemmekö me saisi uutta mahdollisuutta aloittaa toista tarinaa..

Hellu:nii mul on eka synttärit ja kel on sit..?
Tia:Mulla! Sara täyttää myöhemmin!!
Hellu: ohoee mut sithä sä oot sarempi ku vanha!!
Tia: o.O?!

BOTH: REPS!

Novyre sanoo:
eiks pikutytöjen pitäny mennä nukkumaa jo klo21
Heluna (: sanoo:
älä valita..pikkupoikien on pitäny olla jo nukkumas seittämält
Heluna (: sanoo:
Eli mikset oo nukkumassa?
Novyre sanoo:
mä oon erikoinen poika :D
Heluna (: sanoo:
ja mä oon erikoinen tyttö..
Novyre sanoo:
hehe :DD


**************************

Tiiuska sanoo:
minäkin olen erikoinen
Tiiuska sanoo:
en nimittäin mennyt yhdeksältä nukkumaan :DD
Heluna (: sanoo:
:DD

Avasin silmäni ja juoksin mustaa käytävää jonka päässä oli ovi.
Avasin oven ja löysin itseni vanhasta kahvilasta.
Katsoin taulua jossa nainen seisoi metsässä,
jonka harmaat värit melkein hukuttivat naisen.
Nainen oli väsyneen näköinen,
mutta silti naisen kasvot viestivät enemmän kuin tuhat sanaa,nainen kääntyi katsomaan minua
ja avasi suunsa sanoakseen jotain..Mutta vaikeni ja käänsi päänsä taas pois
hän katsoi tyhjyyteen miettien mitä teki väärin elämässään,
mitä hän teki, että joutui tälläiseen tilanteeseen.
Taulu oli synkkä ja karu,
taulun keskellä oli yksinäinen ja melkein lehdetön puu joka itki yksinäisyyttänsä,
minun kävi sääliksi sitä hivuttauduin lähemmäs taulua ja
sen synkät värit levisivät ympärilleni, kuin joku olisi pyyhkinyt taustan ympäriltäni ja maalannut siihen uuden..
Näin taas itkevän puun menin lähemmäksi
ja halusin todella auttaa sitä..
Minäkin olen joskus ollut noin yksin..
Kävelin yhä lähemmäs ja lähemmäs pientä puuta ja silitin sen karkeaa runkoa,
nostin pääni ja katsoin sen latvaa,
latvassa näkyi pienen pieni vihreä verso
kuin merkkinä siitä ettei kaikkea olisikaan menetetty,
tunsin oudon tunteen sisälläni,
sisälläni kasvoi oma pieni ja vihreä versoni..
Yhtäkkiä maisemani vahtui taas.
Kuin joku olisi taas pyyhkinyt taustan uudelleen, mutta tilalle ei tullut uusia värejä.
Olin valkoisessa huoneessa.
Ja kauhukseni ymmärsin, että minä olin taulun harmaa ja vanha nainen, tuo nainen jonka sydän oli täynnä katkeruutta,vihaa ja surua.
Hetken kauhistellessani maisemani muuttui taas.
Ja siinä minä olin..Seisoin hänen ovellaan, hänen jota olin niin kauan kaivannutkin,
hänen jolle jäi niin paljon sanomatta ,
hänen jonka katsetta niin kovasti janosin ja ikävöin ,
hänen suloista hymyään ja hiuksien tuoksua..
Siinä se oli,tilaisuus kertoa hänelle mitä todella haluan, mitä todella ajattelen hänestä..

© <- copyrighttt! Tää on siis mun oma tämmöne joten älkää kopsatko minnekkää :)