Jos et kestä angstisia purkauksia ja depression mustaamaa tekstiä niin älä lue tätä merkintää!
--
Niin. Kuten aikaisemmasta merkinnästä tulee selväksi, minä kävin lauantaina 9. elokuuta Suomussalmella katsomassa Janne Pesosta. Kokemus oli... no, mainio ainakin, mutta sen jälkeen on esiintynyt myös monen muunlaisia tunteita.
Aloitetaanpas ihan alusta. Menin hakemaan Veetiä ja Paukkua Sudentieltä klo. 10.30. Päästiin siinä varttia vaille yksitoista matkaan tankkauksen jälkeen. Matka sujui hyvin, vain kerran ajettiin harhaan eikä saatu ees poropaistia takakonttiin kotia vietäväksi. Noin viisikymmentä kilometriä ennen Suomussalmea alkoi meillä kaikilla vähän poltella. Paukulla Heikin takia, Veeralla osittain Pessin ja osittain parin lonkeron.
Suomussalmi oli... kaupunki. Pieni sellainen. Mielettömästi siellä oli kyllä autoja ja parkkapaikkaa saatiin haeskella urakalla. Tässä vaiheessa mielentila alkoi olla jo vähän hallitsematon. No eipäs siinä mitään. Kierreltiin tapahtuma-alueella ja bongattiin niin Heikki pienessä avomersussa (ei muuten nähny ukko varmana mitään ratin takaa, niin pieni oli) kuin kansansuosikki ja aikamme legendaarisin selostaja/juontaja Antero Mertaranta. Näppäilin Antsasta muutaman kuvan. Veeti ja Paukku lähti käymään vessassa juuri väärään aikaan, sillä kun he olivat kadonneet kulman taakse, alkoi yleisö huutaa Janne Pesosta estraadille.
Antsa ehti jo vähän kritisoidakin herrasmiesten löysänlaista käyttäymistä ja miettiä, pitääkö herrasmies AINA sopimuksistaan kiinni, kun R-kioskin suunnalta kuului niin tuttu ääni: "Antsa, täällä!" Ja siellä se oli! Ihan saman näköisenä kuin muistinkin ja mitä kuvissa. Janne Pesonen! Ihkaelävänä! Oumaikaad!
Kuvailin siinä sitten samalla kun Antsa haastatteli Pessiä ja pari ihan hyvää kuvaa sainkin. En kyllä enää hirveästi muista mitä herra puhui, mutta jotain painista vitsailivat Antsan kanssa :> Sitten Pessi lähti jakamaan nimmareita, mutta koska eräät mulkut sulkivat radan niin en päässyt sinne puolelle aluetta missä Pessi oli. Odottelin siis Veeraa ja Paukkua ja lopulta sitten pääsimme sinne toisellekin puolelle ja bongattiin POIKA!
Joo, ihan oikeasti! Siellä se oli, täynnä sormenjälkiä mutta ihkaoikea Poika se oli! Lääpittiin sitä siinä ja kuvailtiin kuin se olisi ollut paraskin nähtävyys ja bongattiin sieltä jopa Marko Kiprusoff. Ei se siellä pytyssä istunut, ei, vaan nimi oli siinä TPS:n kohdalla vuonna jotain. Ja tokihan Pessikin oli siellä, kolmeen kertaan jopa.
Njoo sitten kun Heikki Diiva Kovalaisen piti astella lavalle, niin eihän maailmankuulu formulakuski nyt voinut mitenkään tulla ajoissa paikalle vaan sitä sai odotella ainakin puoli tuntia. Tosin tuli mieleen, että kun siellä oli aika paljon ihmisiä, niin voihan olla, että Heikki yritti koko ajan tulla lavalle, mutta pienestä koostaan johtuen eteni kuin täi tervassa. Ja ihan totta, näki aina missä Heikki kulki kun ihmisten päiden yläpuolella leijaili muutama televisiokamera. Herrasta itsestään ei nähnyt kyllä kuin oranssin lippalakin vilkahduksen silloin tällöin.
Ja sitten hän saapui. Kävelin melkein pahki. Siihen nimmaripöydän edustalle ja istui tosi rennon näköisesti tuolille ja alkoi raapustaa. Huh huh! Ja olisittepa nähneet Veeran reaktion! Jossain välissä Heikkikin pääsi lavalle ja Paukku tuijotti sitä, mutta mie ja Veera katseltiin ihan toiseen suuntaan. Ja siinä se ihan rauhallisesti istuskeli ja välillä nousi seisomaan ja katseli, kun Heikki jutteli Antsan kanssa. Ihan niinkö normaalit ihmiset!
Veera sitten nykäisi hiasta tähteä ja saatiin nimmarit sekä otin kuvan, kun Veera poseerasi Pessin kanssa.
Veera: Mulla on kyllä nyt väärän seuran huivi.
Pessi: *naurua*
Kaikki meni loistavasti siihen asti, että eräs ei-toivottu henkilö alkoi kävellä kolme metriä Pessin perässä. Jonna Jantunen, Maija Mehiläinen, Pessin oikea käsi, kulissityttöystävä. Siinä vaiheessa tunnelma latistu ja todettiin ihan oikeasti, että ei niiden suhde voi kovin lämmin olla kun ne oli lähimmillään muutaman metrin päässä toisistaan. Ja ehdittiinhän me tietysti vähän tätä JJ:tä kommentoida, mutta sitä ei ehkä tänne uskalla kirjoittaa.
Lähdettiin siitä sitten autoa kohti aika hämmentyneinä ja hieman masentuneinakin. Ranuan kohdalla alkoi aurinko taas paistaa maasturiimme ja pystyin jo kuuntelemaan Brightboyn version Leevien viisusta Kyllikki (Veera repeää tässä vaiheessa lukemistaan). Viimein oltiin sitten kotona ja minä ajoin Ylikylään viemään Vempille Pessin nimmarin ja esittelemään kuvia.
Että semmoinen reissu. Kannatti tehdä, eikä ollu edes paska reissu! Riipaisevaahan se oli, kun tietää että ei ole herra enää kauaa Suomessa. Mutta toivottavasti on vielä 19. päivä, kun menen Ouluun katsomaan Kärpät - TPS. Voisi bongata Jannen katsomosta. Ja jutella sille vähän lisää. Pyytää kuvaan. Onnitella sopimuksesta Pittsburghin kanssa. Mitä vain.
Pari päivää tässä nyt menee pienessä sumussa, mutta eiköhän se elämä ala taas hymyillä kun alan pakkailemaan kamppeitani Tornioon muuttoa varten. Viiminen viikko Rovaniemellä. Tornio, Oulu, Pittsburgh, ihan miten vaan, here we come!