Nyt kun pittäis siivota ja muutenkin valamistautua kestitseen urpoja kavereitani on oikein sopiva hetki ryhtyä jakamaan kaikille sosiaalisen median välinpitämättömille sieluille traagista tarinaa lapsuudestani, joka juuri jostain helekkarin syystä tuli mieleen.
Perheeni asuessa Pohjanlahden harmaan helmen, eli Oulun keskustan tuntumassa sattui huoneeni olemaan äidin toistuvista siivousvaatimuksista huolimatta kuin keski-kohtalaisen ydinsodan jäljiltä, kuten kenen tahansa itseään kunnioittavan ~10v räkänokan huoneen nyt tulisi ollakin. Isoveljeni päätti syystä tahi toisesta puuttua asiaan, ja kehotti minua tottelemaan äitiäni sillä luvassa olisi palkinto. Siitä en saanut infoa, mikä se itse palkinto tulisi olemaan, mutta lupa pelata jotakin Isoveli Luukan kenties hankkimaa peliä, karkkipussi tai mikä tahansa siinä iässä mieluisalta vaikuttava palkinto silmissä kiiluen kuitenkin ryhdyin tähän äärimmäisen vastenmieliseen projektiin.
No, lopulta se huone tuli kuin tulikin siistiksi ja astelin vaatimaan palkkiotani veljeni huoneeseen, jossa tämä pelasi Fifa 99 tai Half-Lifeä tai jottain. Eihän se suostunut antamaan sitä palkintoa samantein, eikä edes tarkastanut työni tulosta. Käski vain odottamaan kunnes hän saisi tehtyä maalin tai tapettua jonkun öhkön tai mitä tahansa siihen peliin liittyvään nyt piti varrotakin. Jäin sitten siihen istumaan ja keskiverron 10-vuotiaan tunnetulla kärsivällisyydellä kyselin vähän väliä että mikä se palkinto oli, veljen lykätessä palkinnonjakotilaisuutta toistuvasti seuraavaan merkittävään tapahtumaan pelissään.
Lopulta suuri hetki kuitenkin koitti, ja veljeni ojensi kuin ohimennen tämän esineen, jonka saamiseen kaikki keskittymiskykyni ja mielenkiintoni olivat herkeämättä tiukentuneet viimeisen parin tunnin ajan. Se oli noin peukalonkynnen kokoinen, litteä, harmaa ja hieman läpikuultava pyöreäreunainen jokin. Häkeltyneenä toljotin esinettä ja kysyin mikä se on. Isoveljeni kertoi, ja vastausta seuranneisiin vaatimukseni veljeni ryhtyä käyttäytymään ja lopettaa härnäämiseni hän kuittasi vakuuttelemalla kerta toisensa jälkeen esineen olevan ihan oikeasti se palkkio mitä olin varronnut.
Se saatanan palkinto oli "steariinista muotoiltu nenä." Kait se vähän näytti nenältä jos sitä katsoi oikeassa kulmassa. Älkää luottako sisaruksiinne.