8.1.2006 oli itsellenikin adrenaliinia nostattanut päivämäärä. sen oli määrä painua kalenteriin ajankohtana, jolloin lukion läpi laahustaneesta ja päätään raapineesta torvelosta olisi tuleva mies.
suoritin oman asepalvelukseni vekaranjärvellä, keskellä kymenlaakson perämetsiä. olisin halutessani voinut tarpoa myös lahden lähitienoilla, mutten halunnut hennalan kasarmiin. hennalan pojat pystyvät iltavapailla käymään kääntymässä kotosalla, keskustassa oluella tai vaikkapa pelicansin pelissä. itse en halunnut sellaista inttiaikaa. halusin kokea mielikuviani vastanneen armeijan - sellaisen, jossa joutuisi pahimmillaan olemaan viikkokausia eristyksissä kaikesta sivistyksestä, rämpimään oikein huolella kaikenmaailman mutalammikoissa ja ottamaan käskyjä vastaan naama tulipunaisena huutavalta alikersantilta. sitä lähdin vekaranjärvelle hakemaan, ja sitä myös sain.
lähdin inttiin avoimin mielin, eikä alikersanttien ensimmäisten viikkojen ajan käsittämätön vittuilun määrä tullut yllätyksenä. jatkuvan keljuilun ja henkisen paineen luomisen tarkoituksena oli erotella jyvät akanoista, pelin henki oli selvä. alun kovistelu muuttui sittemmin oikeudenmukaisemmaksi kohteluksi ja varsinanen sotilaskoulutus pääsi kunnolla käyntiin.
pärjäsin intissä hyvin. nielin typeriltäkin tuntuneet käskyt mukisematta enkä purnannut vastaan. sain kuntotesteissä koko komppanian toiseksi parhaan tuloksen. ympärilleni alkoi pikkuhiljaa muovautua mukava kaveripiiri, ja sitä yhdessä tekemisen meininkiä kaipaan välillä vieläkin.
kahdeksan viikon p-kauden koulutuksen jälkeen oli tehtävä valinta: selvitäkö puolella vuodella vai mennäkö AUKiin tai RUKiin. asia päätettiin yliluutnanttien kanssa käydyssä valintakeskustelussa, jota moni pelkäsi. asia oli näet niin, ettei vuoden palvelukseen halukkaita juuri ollut. samaan aikaan oli kuitenkin tiedossa, että puolet porukasta jäisi leikkimään sotaa täydeksi 12 kuukaudeksi. joko omasta vapaasta tahdosta tai sitten pakotettuna.
muistan olleeni hermostunut valintakeskusteluni kynnyksellä. olin kurssini priimusta ja tiesin takuuvarmasti saavani vuoden nakin, jollen itse vaikuttaisi asiaan ja keksisi jotain. moraalini armeijaa kohtaan oli näet tuntuvasti heikentynyt, sillä intti ei ollut vastannut lainkaan odotuksiani. fyysisesti touhu oli niin helppoa, että kuntoni inttiaikana heikentyi. suurimmat punnerrukset käytiinkin henkisellä puolella - ei siksi, ettenkö olisi pystynyt pitämään ajatuksiani kasassa yöllä poterossa 20 asteen pakkasessa, vaan siksi, ettei armeijassa yksinkertaisesti tehty mitään järkevää.
ajantappo on yhtä kuin hukkaanheitettyä aikaa. tämän vuoksi en siis missään nimessä aikonut jäädä pettymykseksi osoittautuneeseen laitokseen yhtään pidemmäksi aikaan kun oli tarvis.
kun sitten seisoin valtaatekevien luutnanttien edessä, ilmaisin halukkuuteni puolen vuoden palvelukseen. pyyntöni kuitenkin evättiin pärjättyäni mallikelpoisesti ja koska olin vielä erikseen saanut alikersanteilta suosituksia varusmiesjohtajakoulutukseen. silloin nostin M-91:ni hihoja ja paljastin vereslihalla olevat käsivarsien taipeeni. ihottuma ei johtunut atooppisesta ihotyypistäni, vaan villapaidasta jolla olin hangannut käteni paskaksi.
"näin ikävä ihottuma valitettavasti estää koulutuksenne varusmiesjohtajaksi", luutnantit sanoivat.
harmin paikka.
selvisin siis puolella vuodella, ja vaikka sekin aika tuntui välillä kurjalta, jälkeenpäin ajatellen kyseinen puolivuotinen elämästäni oli loppujen lopuksi aika ainutlaatuista aikaa. tuskin enää milloinkaan tulen yön aikana marssimaan 60 kilometriä räntäsateessa 70 kilon kantamuksissa. tai nukkumaan toukokuisessa metsässä neljän päivän aikana yhtä monta tuntia. tai pärjäämään puolitoista viikkoa peseytymättä lumisella arolla naurettavan pienellä ruokamäärällä. tai keräämään tuntitolkulla käpyjä vain sen takia, että erästä kersanttia sattui vituttamaan ja hän päätti hetken mielijohteesta määrätä niin.
edellämainittujen hetkien aikana toivoin, että olisin sittenkin suorittanut asepalvelukseni hennalassa. nyt aika on jo kullannut muistot. olen tyytyväinen, että oksensin verilimaa aivokalvontulehduksen takia kaksi viikkoa karanteenissa olleessa vekaranjärven varuskunnassa.
lepo.