IRC-Galleria

E-estebanos

E-estebanos

jäätävä kesä

perjantai-iltana leffassaLauantai 28.06.2008 02:58

hysteeristä kirkumista, kun manolo blahnikin korkkarit tai carlos de la rentan puku pyörii ruudussa.

siinä oikeastaan ainoa vähäsen suupieltä mutruun saanut yksityiskohta uudessa sinkkuelämää-leffassa, jonka kävin äsken katsomassa. ja merkkihypetyksenkin ymmärtää, onhan muodin ja merkkien ihannointi ollut osana sarjan jokaisessa tv-jaksossa, jonka oon nähnyt. ja oon nähnyt ne kaikki.

oikeastaan yllätyin vähän, miten hyvin formaatti oli onnistuttu istuttamaan valkokankaalle. leffa ei ollut liian pitkä eikä imelä, vaan sopiva miksaus teeveestä tuttuja aineksia maustettuna parilla mielenkiintosella juonenkänteellä. pätkä meinasi jopa kirvottaa pari silmätippaa, mutta vaan meinasi. taisiis... eihän verkkokalvon lievää kostumista ja siitä seurannutta räpyttelyä vielä lasketa itkuksi, eihän? sitäpaitsi: tää täysin ennalta-arvaamaton reaktioni liittyi lempihahmooni steveen, joten suotakoot se mulle anteeksi. heh.

ohhoh onpa mukavaa käydä jo tähän aikaan nukkumaan. ihmisten aikaan vietetyistä yöunista saan kiittää hävyttömän aikasta huomisaamun vuoroa stokkalla, mutta eipä tuo mitään. telkkaria ja ipodia vaan kassiin, ja sillä hyvä! sitten pääsee taas rötvää.

soronoo!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.