IRC-Galleria

suurkaupungissa on joskus vain hauska palloilla ees taas, vailla tarkkaa päämäärää. tänään on tullut istuttua paljon undergroundissa ja nähtyä monenlaisia paikkoja. niistä ehkä siistein oli harrod'sin tavaratalo, joka oli aikamoinen elämys.

vastaavaa puljua saa muualta hakemalla hakea - luultavasti turhaan. tavaratalo on valtava ja todella tyylikäs, täydensin sen eri osastojen näytteillepanoon mukavan siivun muistikortista. sykähdyttävimmän yksityiskohdan tittelin vei varmaankin massiiviset egyptiläiset rullaportaat, joiden alapäässä on dianan ja al fayedin muistomerkki. yhdellä rullaportaita reunustavista parvekkeista oopperalaulaja antoi äänensä kuuluviin asiakkaiden iloksi. ja minä kun luulin että stockmann olisi hieno tavaratalo.

puoliltapäivin vatsassani oli perhosia. matkasimme tuolloin kaksikerroksisella bussilla putneyn keskustan läpi kohti fulham roadia, jonne päästyämme lävitseni kulki kylmät väreet: siinä se nyt sitten on, stamford bridge. 42 000 jalkapallon ystävää vetävää stadionia oli ilo katsella häikäisevässä auringonpaisteessa, mutta sitten oli aika astella sisään fanikauppaan. ei tullut halpa reissu, mutta hei: kaikki lahjoittamani punnat menevät chelsea fc:n hyväksi! mahtavaa.

jos seteliä paloi kaksikerroksiseen fanishoppiin, vielä enemmän sitä paloi pari tuntia myöhemmin oxford streetillä. ostoskatu on maineensa veroinen, vaikkei ehkä sittenkään vedä vertoja pariisin champ elyséelle. menin joka tapauksessa sekaisin materian keskellä, ja menetin itsehillintäni täysin. toisaalta, jos jotain kivaa löytää niin pitäähän sitä sitten ostaa. ettei vaan jää myöhemmin mitään hampaankoloon.

lontoo on siitä mukava kaupunki, että täällä kommunikointi ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia. manner-euroopassa englantia osaavia on yllättävän vähän, ja hekin (hollantilaisia lukuunottamatta) puhuvat sitä niin vahvalla murteella, ettei eroa alkuperäiskieleen meinaa aina huomata. ruotsissa yritän aina olla sortumatta englantiin ja pärjätä svenskalla, mutta se tuottaa valitettavan harvoin toivotun tuloksen. sama juttu saksassa.

täällä briteissä taas homma luistaa kuin pelikaanien luistin. paikallisten kanssa voi jauhaa huoletta paskaa, jopa poliisien kanssa tuli heitettyä snadia läppää. yhdessä kahvilassa pitäjä kiitti lähtiessämme huikkamalla selvällä suomella "kiitos". britit on käyneet hyvin koulunsa.

nyt jatkan siitä mihin äsken jäin. eli ronkin viimeiset pizzaviipaleet käsiini ja kumoan kaljaa kurkusta alas. huomenna taas painelen pubiin, tilaan pintin, katson jalkapalloa ja saan turpaani.

cheers, mate.