IRC-Galleria

E-estebanos

E-estebanos

jäätävä kesä
maanantai ja tiistai oli hienoja päiviä. sellaisia aurinkoisia ja selkeitä, tuuli muttei liikaa ja pakkastakin oli vaan pari astetta. illan lähestyessä taivalle piirtyi kaunis punertavan sävy ja me käveltiin juhon kanssa krunikassa tsekkaamassa tulevia kotikulmiani.

oon aivan törkeen tyytyväinen.

hienoja ja suuria vanhoja kivitaloja, joissa on jänniä arkkitehtuurisia yksityiskohtia. kadut ei noudata perinteistä ruudukko-kaavaa, vaan ovat eri tasoissa, risteilevät ja tekevät hauskoja mutkia. munkin kotiosoite, kulmakatu, on yksisuuntainen ja tekee 90-asteen käännöksen. alue on rauhallinen, ihmisillä ei kiire mihinkään. ihan nurkan takaa löytyy korealainen ravintola, sibelius lukio, joku lähibaari, alko (o-ou) ja k-lähikauppa. ja vielä olisi viikon päivät odoteltavaa! voi hitsi.

jos alkuviikko oli säiden puolesta luontoäidiltä hieno taidennäyte, samaa ei voi sanoa keskiviikosta. oon tänään viettänyt vapaapäivääni ympäri helsinkiä talsien, mutta apostolinkyyti on monesti vaihtunut sporaan ihan vaan siitä syystä ettei forest hillsini kestä yhtään vettä. ratikka ei kuitenkaan ehtinyt pelastaa sukkia, jotka roikkuu nyt tuolla juhon kylppärissä kuivumassa. mutta sadepisaroista huolimatta on ollut ihan kivaa. eritoten hyvää mieltä toi punavuorelaisesta leipomosta ostamani pulla, jonka söin johannalla kahvikupillisen kyytipoikana. tosi hyvää taikinaa, eikä maksanut kuin 1,50e.

puolentoista tunnin kuluttua neloselta alkaa ohjelma, jota en aio missata. niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, odotan oikeasti saavani nähdä, mitä 'unelmien poikamiehessä' seuraavaksi tapahtuu. siinä on nimittäin mukana siskoni opiskelukaveri laura, joka on saanut ruusun molemmilla mahdollisilla kerroilla. ja juurikin samaisella siskolla on tänään kunnon illanistujaiset, jossa lauran opiskelukaverit jännittävät ystävänsä puolesta. tässä kotikatsomossa aion olla mukana, ja vien nyyttäreille mukanani aivan jäätävän keksipaketin.

mitä tapahtuu espanjan auringon alla? tuleeko ruusu tälläkin kertaa kasvatustieteellisen opiskelijalle? voi tätä jännitystä...
tästä se taas lähtee, kiertolaisen maleksinta muiden nurkissa osa 2/3.

viime viikko meni kivuttomasti siskolla etu-töölössä ja pulkkisella siinä kampin ostarin vieressä. tällä kertaa ostin kuitenkin hkl:n seutulipun, sillä kelasin punkkaavani valtaosan viikosta täällä espossa juhon riesana. onneks osaan käyttäytyä ja juho on siivo mies itsekin, niin ei voi tulla yhteentörmäyksiä (3 min ovesta astumiseni jälkeen söin siltä jo aimo annoksen spagettia ja sipulitonnikala-kastiketta, eikä suolaa ollut todellakaan pistetty tarpeeksi).

viikonlopun pyhät pyörähti mukavasti ja nopeasti. tulin torstai-iltana lahteen, ja perjantaina istahdin aamusella parturikampaamon tuolille. sivuilta ja päältä lähti tukkaa, mutta takapiiskaa jäi niin paljon että voisin päästä JESSEen kolmanneksi jäseneksi. uusi risu niskassani talsin suurhallille, jossa vanhoilla oli tanssit. bongasin tutut ja näteimmät puvut, ja menin kotiin.

perjantai-ilta noudatti samanlaista käsikirjoitusta kuin koko viikonloppukin: ei valvomista vaan aikaisin nukkumaan, ei alkoholia vaan kahvia, ei herkkuja vaan paljon liikuntaa. tapahtuipa siinä lauantai-iltana sellainenkin ihme että pääsin tänä talvena ensimmäistä kertaa kunnolla ulkojäille pelaamaan jääkiekkoa. oli niin hienoa että melkein meinasi itku päästä. kyyneleet ei olleet kaukana seuraavana päivänäkään, kun plusasteet oli sulattaneet mokoman jään pelkäksi sohjoksi. näinköhän pelailut on tältä talvelta pelattu? toivottavasti ei (kasvihuoneilmiölle sellaisia terveisiä että haistappa vittu).

tällä viikolla on duunia maanantaista lauantaihin. viikonlopuksi pitää mennä taas lahteen, kun sunnuntaina muotoiluinstituutti järjestää avointen ovien päivän. ennakkotehtävät polttelevat mielessä ja pursuan ideoita, joten mahdollisen tulevan opinahjon tsekkaaminen ei ole laisinkaan huono idea. muuten arki on tosissaan aherruksen täyteinen, paitsi että keskiviikko on sentään vapaa. silloin kelasin käyväni juhon kanssa leffassa, se kun on mulle yhden näytännön velkaa. vaikka on tässä jo tullut aikalailla katseltua filminpätkää hämyisissä saleissa.**

ps. kävin tänään ennen töitä lauttasaaressa allekirjoittamassa asunnon vuokrasopimuksen. hauska mies hienossa puvussaan lupasi, että voin mäjäyttää muuttolaatikkoni kruununhaan lautalattioille viimeistään 1. päivä ensi kuuta, mutta että muutto saattaa tulla jopa aikaisemmin kysymykseen. se tarkoittaa, että todellisia kulkurin päiviä olisikin yhdeksän sijaan jäljellä enää... no en tiedä, parhaimmassa tapauksessa neljä! jos siis oletetaan että pääsisin jo ensi viikon alussa roudaamaan kamaa sinne kulmakadulle. höh, katsotaan, katsotaan.

**= unohdin mainita, että istuin sekä viime perjantaina että toissaviikon sunnuntaina leffassa. ensiksi mainitulla reissulla projektori pyöritti tulevaa oscar-rohmua, cohenin veljesten mestariteosta 'menetettey maa'. aivan pirun hyvä! ja eikä se sunnuntainenkaan raina jäänyt paljoa pekkaa pahemmaksi: 'american gangster' oli russelcrowneineen ja denzelwashingtoneineen vähintään neljän tähden kamaa. vähintään.
niin että olipa uskomaton viikko! kaksi superkovaa elokuvaa viiden päivän sisään? huhhuh. ja lisää on luvassa: pitäisi mennä katsomaan ainakin a.j. "lostin luoja" abramsin 'cloverfield' ja kehuttu westerni 'jesse jamesin salamurha pelkuri robert fordin toimesta'.
ihan vaan näin btw.

ei voi olla tottaPerjantai 15.02.2008 02:17

en oikein tiedä miten onnistuin tässä, mutta jo ensimmäinen asuntonäyttö tärppäsi.

muutan kruununhakaan 1.3.

mitäs helvettiä...!
eetun ja pulkkisen torstai pyörähti käyntii reissun päällä. keskiyön aikaan kippisteltii bishoshooffenii ja paiskattii kättä kaveruudelle. luxissa oli jotku kauppakorkean juhlat, joten meillä veijareilla oli tennareissa vähä orpo olo siellä pukumiesten ja heikkipaasosten keskellä. nooo, kajareista raikas bee gees ja jalka vippas, sehän se on tärkeintä.

lähen tänää illalla töiden jälkee takasi lahtee, jossa mullon huomenaamulla parturi. karmee mulletti saa kyytiä... ja inna hurraa parhaillaan saman kaupungin aleksanterinkadulla rekan lavalla ja viskoo karkkia kansalaisten niskaa. hyvä sisko!

pulkkinen tiirailee tos vieressä nyt siihen mallii että on varmaa parempi pistää läppäri kiinni. lähetää kauppoihin vähä arpoo ja ettii mun playoff-takkii montreal canadiensin logoa. senkun ompelee siihen rinnuksee kiinni ni 'malauta mullon upee rotsi!

hejjj.

oho, kahviaKeskiviikko 13.02.2008 21:28

tänää olin sellossa duunissa ja hommat meni niinsanotusti putkeen. se hommeleista, tylsää tekstiä.

iltapäivällä vehkeilin itteni junalla pummilla keskustaa, josta ostin muotsikan ennakkotehtävät. sitte soitin pulkkisen tyttikselle että mihinkäs aikaan hän menee himaan, ni pääsen väsää kämpille safkaa. tehokasta pörräysikaa jäi kolme varttia. siinä kerkes kiertelemään stokkan leluosaston (iha muute vaan, oonha jo iso poika) ja käymää yhessä sarjakuvaliikkeessä kyselee vähä kustantajien yhteystietoja.

astuin sisään myös uffin oviaukosta, ne kun näytti mainostavan kaikkien tuotteiden hintojen olevan vaa 6 egee. mietin että kuus, ja kohta mulla oliki jo takki uus (se on sellanen aika ruma 70-luvun toppis, sopii hyvin tuleviin playoffeihin).

kun isoviisari oli ykkösen kohalla ja pikkuviisari näytti kutosta, olin vihdoin aabrahaminkadulla. kämpässä leiju nii hyvä tuoksu, etten malttanu alkaa kokkailee omia nuudeleita. piti saada jotai astetta parempaa, joten lampsin maha muristen samantien takasi kadulle ja siwaa. ostin sieltä perunasipulisosetta ja pullon koffia. näytin ostoksineni uusi takki päällä ilmeisesti sen verran huvittavalta, että kassaneiti tirskahteli. :S

huomasin äsken, että äiti oli laittanu kassin sivutaskuun paketillisen kahvia. hieno homma, taidanki mennä pistää porot porisee...!

MITÄÄÄÄHKeskiviikko 13.02.2008 00:51

the sounds provinssissa?

THE SOUNDS.

ja serj tankian? ja stam1na ja mitäs muita niitä nyt olikaan, jotain foo jotain.

mut 95 euroa! kyllä kirpasee... :S

ounouTiistai 12.02.2008 22:10

terveisii etelä-helsingistä! pulkkiselta on matkaa suolaisen veden ääree rikollisen vähän, täällä aabrahaminkadulla saa olla varovaine ettei molskahda mereen.

olin tänää ekaa kunnollista päivää duunissa. paikkana itis, eli joka kymmenes ohikulkeva on kännissä ja 3/10 haisee adidakseissaan muute vaa viinalle. huomenna ja ylihuomenna vääntelen sellossa, sepä kiva se.

duunin jälkee kävin jossai kinkkimestassa safkaa. riisit ja kanat hävis vatsalaukkuu neljällä eurolla, ja epäilyttävän halpa hinta kostautu pari tuntia myöhemmin: kova vatsakipu aaa-aaihh! vois käydä huomen kostaa... ja antaa niiden mokomien maistaa vähä omaa lääkettään - karatea!!!

töiden ja kiinalaisten myrkytysyrityksen lisäks oon tänää istuskellu pitkää kahviloissa lehtiä lukemassa ja kierrelly vähän kaupoissa. kävin myös yhessä asuntoesittelyssä. kämppä oli niin kiva ja jengiä itseni lisäks niin paljon etten ees kehtaa alkaa hehkuttamaan sitä sen enempää. pöh.

sunnuntain äkkilähdön seurauksena unohin yhen tärkeen jutun kapsäkistä: partakoneen. ei muuten, muttaku parta ja varsinki VIIKSET tuppaa kasvaa nykyää ikävänpuoleista vauhtia. sain siitä ikävän muistutuksen ku kurkkasin aamulla peiliin: näytin takapiiskani ja nenänalus-karvoitukseni kanssa härskiltä saksalaiselta kytältä. hyi helevetti, oli pakko käydä äske ostaa sheiveri. vieläku oon perjantaina käyny parturissa, alan (toivon mukaa) näyttää jo kunnon sälliltä!

nonii nyt tulee hyvä pekonin ja sipulin miksaama tuoksu keittiöstä. nyt safkaa ja kunnon pastaa pöytää, i'm out!

wo ist der kämppä :STiistai 12.02.2008 01:41

pistin tänää hesarii ilmotuksen asunnosta. lukekaapas keskiviikon lehestä miten joku urpo ruinaa: "kämppä mulle heti nyt onseny kumma jossei lukaalii irtoo!!" sitte soitin myös parii mestaa ja jatkoin samaa itkuvirttä. että tarttis saada semmosta ja tämmöstä neliöö siihejasiihe hintaa.

ei hitsi jos joku pappa huomenna soittelee mulle iha mehuissaa takasin ja ilmottaa että "nuori mies, asunto on teidän." huhhuh!

mutta sitä ennen...

kohta lähtee toinen yö siskon matolla.

huomenna meen juholle arpoo. siel on sentää vieras-sänky.

voivoivoivoivoiiii.

voivoiSunnuntai 10.02.2008 15:03

ryhdyn kiertolaiseksi, kulkuriksi!

perjantaina sieltä duunipaikasta soitettii ja käskettii maanantaiksi helsinkiin töihin. olin että jee! sitten soitin pulkkiselle, juholle ja siskolle ja ilmotin että tuun maanantaina punkkaa. ne oli kaikki että "jee".

mutta ei hätää. onneksi oon hyväryhtinen ja siivo nuorimies, musta ei ole vaivaa! osaan sanomattakin tiskata, imuroida, pistää pyykkiä koneeseen ja tehä voileipiä. en myöskään aio käydä tappelee kaukosäätimestä, valittaa itunesista soitettavasta musiikista tai marista huonosta sohvapaikasta. siinäpä vasta unelmahengari!

heti huomenna laitan hesariin ilmoituksen. haluan kivan kämpän: mukavan ja viihtyisän yksiön, mieluiten sieltä 20-30-lukujen vaihteesta, isoilla ikkunalaudoilla, lautalattioilla, jugend höysteillä ja holvikaarilla. eikä tarvi ees olla eirasta! ei, oon paljon vaatimattomampi: myös kamppi, kruununhaka tai etu-töölö kelpaa. heh.

tai sitten vaan asun kaukana idässä solukämpässä jonkun venäläisen ja narkkarin kanssa, laahustan päivät pitkät kontulan ostarilla fubut jalassa steen1:stä kuunnellen. voi hurjale!

saas nähä kui kollin käy!!!

jesse-koiraLauantai 09.02.2008 23:25

näin sellasta unta, että menin muka jollekin kaverille kylään ja siellä hengaili jesse-niminen piski. kaverini vakuutteli että jesse on kiva koirulainen, mutta kun päästiin sisään asuntoon niin se karmea karvapallo hyökkäs samantien kimppuuni. pelästyin hampaat irvessä päälleni loikannutta jesseä ja lensin lattialle. sitten alko melkonen paini. huutelin kaveriltani apuja samalla kun pidin jessen ikävän näkösen kuonon aisoissa. muistan miten tarrasin sitä perkeleen piskiä kurkusta ja painoin vasten lattiaa miettien samalla, että voisiko se tehdä mulle jotain vapailla tassuillaan. ja voihan se, hirveä raapiminen ja ulvonta käynnissä. lopuks aloin vaan hulluna takomaan sitä koiraa, molemmat yltäpäältä veressä.

hmm.