IRC-Galleria

E-estebanos

E-estebanos

jäätävä kesä

jeesjeesLauantai 16.08.2008 04:13

oon kirjottanu uudella läppiksellä ihan vitusti. nytkin kun kävin lahessa vääntää duuneja, junamatkat suju ennätysnopeesti näpytellessä. oikeastaan kaivan tän esille aina kun on vähäänkään luppoaikaa: bussissa, autossa, kahvilassa, tädillä kyläillessä (heh). työnarkomaisuutta vai ajan maksimointia? pitää seurailla ettei mee överiks.

mulla on olemassa oma hoviparturi lahessa. sen nimi on tiina, ja me juoruillaan aina kuulumiset kun käyn pätkäsemässä hiuksiani. vähän ku jossain tv-sarjassa. no, anyway, tänään taas juoruiltiin. se kerto lähtevänsä miehensä kanssa egyptiin, ja mä kerroin päässeeni duuniin is urheiluun. höpinöiden lisäks tukka lyheni reilusti! en ees huomannu, vaikka istuin ihan siinä peilin eessä. miehet ei kai osaa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa, mut naiset osaa: tiina pölötti ja leikkas. leikkas muuten vitun hyvin, oon tosi tyytyväinen. nyt kehtaa taas mennä myymään tietsikoita ja telkkareita.

mitäs muuta? johanna soitti mulle tänä aamuna ja sanoi ostaneensa läppärin. lupas keittää kahvit, jos käyn asentaa sen sille uusavuttomalle uivelolle. noeivaan, tottakai mä installoin sen, heti kun pääsen töitä. meen huomenna (tänään) kasiin (voivittu) ja pääsen kahelta. todennäköiset päiväunet saa siis jäädä, jos asentelen konetta. toisaalta saan siellä taka-töölössä myös kahvia, hmm... aika +/- 0.

huomenna on myös panun tuparit. jätkä on muuttanu tohon sillan toiselle puolelle kallioon, johonki päin flemaria. tiedossa on kuulemma perusdokauksen lisäks silmänisku-murhaajaa ja pikkusuolasia. varmaan hauskaa.

nyt mä käyn nukkumaan, etten oo huomenna ihan lyhty sammuksissa.

SIKAiisiiiiiii.... iha sikaiisiiiKeskiviikko 13.08.2008 20:45

ostin läppärin apuläppäriks asuksen mini-kannettavan. vittu et on kätevä! ei paina ku kilon, näyttö on hyvä, digikuvat saa siirrettyä muistikortilla suoraan kamerasta ja wlan pelaa ku leijonat mm-kisoissa.

tällasta on maailman helpoin kantaa mukana - kulkee beesissä huomattavasti paremmin ku normi laptop. "åhhåh, vilken svinlätt!", sanois ruotsalainenkin.

loistavaa, nyt voin vääntää juttuja ihan missä vaan... paitsi että nytkin täällä wayne'sissa arvon vaan galtsussa. :S

ON SE PÄÄLLIKKÖ!!!Tiistai 12.08.2008 02:21

jari litmanen.

kaikkien aikojen paras suomalainen futari teki tänään paluun kotimaan kentille kotikaupunkinsa lahden väreissä.

ja mikä oli lopputulos?

FC LAHTI VOITTI VITTU 8-1!!!

jari pelas puoli tuntia, teki kaks maalia ja syötti kaks.

VITTU USKOMATONTA!!!

stadin urheilubaareissa hierottiin epäuskoisina silmiä, kun urheilukanavan esittämä matsi pyöri screeneillä. näin jumalaista jalkapallotaidetta ei tässä maassa oo nähty koskaan, VITTU KOSKAAN.

siis ei saatana.... JARI ON PÄÄLLIKKÖ!!! PÄÄLLIKKÖ!!! U-U-U-U-U!!!!

NNNIGHTRIDERSLauantai 09.08.2008 02:01

hahhah, joku pulkkisen kaveri on jossain autovuokraamossa töissä, ja kelattiin hyödyntää sen systeemit. käytännössä tää tapahtu siten, että ajeltiin viime yönä ympäri stadia toinen toistaan hienommilla urheiluautoilla.

ykskin kakspaikkanen avo-mercedes oli aika miami vice: katto meni päälle napin painalluksella, tehoa riitti niin perkeleesti ja konepelti kiilsi keskustan valoissa. huoltoasemalla parkissa kaikki tsekkas ihan törkeen pitkään, ja jotkut mimmit tuli heittää epätoivosta läppää. c'mon, se on vaan auto!

kyllä ihmiset on sitte tyhmiä.

OHHOHKeskiviikko 06.08.2008 14:39

uusimmassa veikkaajassa on yllättävän paljon mun vääntämiä kiekkojorinoita. tosin näin kesäaikaan ne on tungettu sinne loppuun, mutta kumminkin, yli aukeama!

ei hitsi, enää ei voi luottaa siihenkään lehteen... heh.

levikset 15 eurolla!Maanantai 04.08.2008 22:05

en ny fynd!Maanantai 04.08.2008 16:17

mando diaon ja josé gonzalesin kanssa samaan, ruotsalaisen kepeän kitaroinnin mestaruussarjaan nousee ehdottomasti JOHNOSSI!

check it out, guys...

alright!Sunnuntai 03.08.2008 00:50

kalenteri oli tälle illalle niin täyteen buukattu, että jouduin töissä tosissani miettimään, minkä valitsisin kaikista hauskuuksista.

mietintä loppu arviolta kolmen aikaan, kun lähdin kämpille nukkumaan kuumetta pois.

hahhah, oon koko illan vastaillu puheluihin ja viesteihin:

"en vitussa lähe divan hautajaisiin..."
"sori, ei byygee ankkaa. oon kipee."
"ainii jäbällä oli tänää ne intia-läksiäiset? no hyvät kemut ja turvallista matkaa, mä kuolaan täällä sängyssä!"


hmm, usean kahvikupposen ja parin pepsi max -lasillisen jälkeen oon nyt kuitenkin jaksanu näpytellä vähän duuneja. ehkei jääkiekosta vääntäminen sittenkään oo pahin mahdollinen skenaario lauantai-illan ratoksi?

I'M STABBING YOU MOTHERFUCKER!Perjantai 01.08.2008 23:05

hesarin nettisaitilta löyty jokin aika sitten mielenkiintonen uutinen. canadalaisessa bussissa joku kaveri oli kaivanut esiin jäätävän kokosen rambopuukon, ja sahannut ennestään tuntemattomalta vierustoveriltaan pään irti.

lisäinformaation toivossa näpytin html-selaimen osoiteriville globeandmail.com. se on kanadan suurin päivittäislehti, jolla on myös erinomaiset nettisivut (yleensä luen sieltä vaan kaikki nhl-uutiset, heh). g&m uutisoikin näyttävästi "bussiturmaa" - pitkien sepustuksien lisäks saitilta löyty myös ääniraitaa paikallaolleiden todistajalausunnoista.

. . .

lukasin pääjutun läpi, ja sen mukaan tällä kohtalokkaalla köristelyreissulla sattu kutakuinkin seuraavaa:

22-vuotias tim mclean (kuvassa) oli matkustamassa edmontonista winnipegiin, kun matkan puolivälissä bussiin astui 40-vuotias vince weiguang li -niminen, aurinkolasipäinen kaveri. todistajalausuntojen mukaan li istui ensin bussin etuosassa, mutta vaihtoi myöhemmin paikkaa vasten ikkunaa korvalappustereot päässään nukkuneen mcleanin viereen.

ja sitten, vailla mitään ennusmerkkiä, li nousi seisomaan.

lin ja mcleanin edessä istunut mies kertoi ensin luulleensa lin lähtevän vessaan, mutta virtsarakon tyhjennyksen sijaan li kaivoikin esille ison metsästäjäpuukon. ja hakkasi sillä kymmenen nopeaa iskua suoraan mcleanin kurkkuun.

paikalla olleet kuvasivat heränneen mcleanin vertahyytävää huutoa karmivaksi, joka kuulosti "puoliksi itkevältä lapselta ja ulvovalta koiralta."

verta suihkusi kaikkialle, ja äimistynyt bussikuski kurvasi tienreunaan. ihmiset juoskivat hädissään ulos, ja joku vanhempi nainen meinasi rytäkässä jäädä jalkoihin. samaan aikaan li jatkoi silmitöntä tikkaamista, ja pian huudot muuttuivat epämääräiseksi korinaksi lakaten lopulta kokonaan.

jossain vaiheessa joku armeijassa palvellut mies oli yrittänyt rynnätä vasaran kanssa bussiin, muttei ollut onnistunut lin sekopäisen vetsellä huitomisen takia.

vähän tapahtuman jälkeen ja poliisien jo tullessa paikalle li astui ulos bussista. murhaaja oli sahannut mcleanin pään kokonaan irti, ja heitti sen kylmänviileästi 34 ulkona olleen kanssamatkustajan eteen asfaltille.

osa oksensi, osa meni shokkiin.

sitten tulivat poliisit. li ei tehnyt merkittävää vastarintaa.

. . .

siis mitä helvettiä. kanadaa on perinteisesti pidetty yhtenä maailman turvallisimmista valtioista, mitä se lienee vieläkin, tällasesta yhdestä ikävävästä välikohtauksesta huolimatta. tapaus kuitenkin todistaa, ettei enää missään voi kuvitella olevansa täysin turvassa. ei edes täällä stadissa, jossa äskettäin joku parikymppinen sekopää löi perhosveitsen kahvaa myöten jonkun 16-vuotiaan, TÄYSIN TEKIJÄLLE TUNTEMATTOMAN pojan niskaan.

voi jumalauta.

loistava päivä lahessa!Perjantai 01.08.2008 01:48

puolet jäähallilla, puolet kaupungilla pyöräilemässä!

ja ILMAN paitaa. hävytöntä...