IRC-Galleria

Jos edellisen raapustuksen nimi oli Suuria suunnitelmia, niin osui aika nappiin. En ole juurikaan muuta ehtinyt tehdä kuin suunnitella: jotenkin aika ei vain riitä. Toisaalta tämä tunne voi myös johtua siitä, että kasaan itselleni ylimääräisiä paineita laskemalla ja pohtimalla, kuinka monta tuntia minun tulisi työskennellä minäkin päivänä.

Suunnitelma ei tietenkään mitenkään voi toteutua, jos siihen sisältyy 14 tuntia opiskelua päivässä (sisällyttäen onneksi kuitenkin luennot 6h). Jossain välissähän pitäisi matkustaa yliopistolle ja sieltä takaisin kotiin (aamulla se kestää ~40min bussilla, illalla ~tunnin! pyörällä pääsee puolessa tunnissa(?) yliopistolle ja 45min(?) takaisin). Jos ajan pyörällä (joskus menen yliopistolle kahdeksaksi ja lähden kuuden aikoihin) olen lopen väsynyt kotiin saavuttuani ja ensimmäinen tunti menee sohvalla röhnöttäen, yrittäessäni opetella hengittämään. Kotimatkani on nimittäin pelkkää ylämäkeä: on myös eräs mäki, jota kukaan ei polje ylös. Trust me! No one!

Lisäksi arvokasta aikaani tuhraantuu usein syömiseeen :D Yliopistolla syödessäni siihen kuluu usein tunti! Jonottamisella ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Me olemme vain niin kovia höpöttämään: kaikki ovat jotain mieltä kaikesta. Myös aamuisin käytän tähän operaatioon puolisen tuntia, sillä yritän samalla saada silmäni auki. Herääminen ei ole vahvin alani, saati sitten pirteänä oleminen! Yleensä kun illalla tulen hieman ennen seitsemää kotiin olen hirvittävän nälkäinen: taas on jotain syötävä.

Lisäksi olen sortunut joinakin päivinä juhlimaan: täällä vaan on pakko, vaihtoehtoja ei ole! Toivon, että nyt minun ei ole enää PAKKO, kun fuksiaisetkin ovat ohi. Any way, kun juot menee koko seuraava päivä hukkaan (ainakin, jos juot niitten haalari tyyppien kotiviiniä...) ja se kasaa työtä. Pitäisi olla aikaa parisuhteelle ja pikku kisuille. Lisäksi minulla sattuu olemaan myös sellaisia ihmissuhteita, joita ei hoideta päivittäin, mutta hoidettava kuitenkin olisi. Ja vielä tämäkin: irkkikalleria. 24 tuntia on liian vähän, mutta ei ressata sillä :D

Nyt on syytä mennä laittamaan jotakin syötävää ennen kuin näännyn.

Tänään olen taas tehnyt päätöksiä koskien opiskeluani: olen päättänyt opiskella. Tänään meille pidettiin taas yksi info, opintoinfo. Taas kerran olen päättänyt opiskella, laatia siitä jonkinlaisen suunnitelman. Suunnitelmia olen laatinut ennenkin, niissä pysyminen onkin sitten ollut eri juttu. Toisaalta suunnitelmani ovat voineet olla myös niin toiveikkaita, että niiden aikataulussa pysyminen on ollut mahdotonta. Toisaalta olen myöskin hyvin laiska. Noh, tärkeintä on kuitenkin aina olla innostunut: ilman motivaatiota asioita ei edes suunnittele.

Opiskeluni ovat pitäneet minut viime aikoina niin kiireisenä, että päiväkirjan pitäminen on jäänyt toissijaiseksi. Olen myös iltaisin niin väsynyt, että kun joskus ennen seitsemää raahaudun kotiin, jaksan tuskin muuta tehdäkään kuin syödä, peseytyä ja hieman rentoutua ennen nukkumaan käyntiä. Kaipa tähän tottuu, lukea on kuitenkin yritettävä, vaikka sitten vähän kerrallaan.

Keskiviikkona meillä on taas ryyppäjäiset (en ymmärrä kuinka muka jaksan, pakko kai skipata luentoja...), tai oikeastaan vaan "etkot", kuten olen täällä kuullut alottelua kutsuttavan.

Mutta nyt minun on aika mennä laatimaan suuria suunnitelmia!

Huomenna meillä on siis tuparit, joten tänään on siivouspäivä. Olen imuroinut, siivonnut kylppärin ja yleisesti hieman järjestellyt. Mikko pesi lattiat. Se ketä pippaloihin on tulossa on edelleen hieman epäselvää, mutta elätän toivoa, että edes joku tulisi, jottei minun tarvitsisi syödä kaikkia tarjottavia yksin.

Mari, Pia ja Katri evät ole huomenna tulossa. He oma-aloitteisesti päättivät itselleen oman tuparipäivän :D Samalla on tarkoitus myös juhlistaa Pian syntymäpäiviä. Koitan kovasti muistaa maanantaina tai tiistaina käydä hankkimassa lahjan, suuresta budjetistani huolimatta. Ihanaa, että saan niin monta minulle rakasta ihmistä, koko koplan, yhtäaikaa luokseni!

Mikolla on joku "tärkeä" peli-juttu... Pakko lopettaa! Mrrr!

Niin, täällä siis olen ja odottelen seuraavaa luentoa. Päivät ovat viimeaikoina venyneet, enkä ole siksi eilen ehtinyt kirjoittaa. Eilen olin Ylioppilaskylässä uusien bileissä. Aamulla oli kamalaa nousta. Onneksi ensimmäinen luento alkoi vasta kello 10. Oli kiva ilta ja tapasin uusia kavereitani. Nyt aluksi järjestetään kasapäin erilaisia tilaisuuksia meille fukseille. Tarkoitus on siis mahdollistaa vapaamuotoinen sosiaalinen kanssakäyminen, joka ennen pitkää yleensä johtaa ihmissuhteeseen. Jottei tarvitsisi koko viittä vuotta yksi kotona nyhjätä, on nyt koeteltava mieskuntoa huimalla vapaa-ajan elämällä. Se käy työstä. Ihan totta. Päivä hengataan yliopistolla ja sitten illalla, kuten eilen klo 18.30, mennään kotiin, syödään ja laittaudutaan ja lähdetään osallistumaan aktiviteetteihin. Kamala, toivottavasti tämä vaihe menee ohi pian. Minun kuntoni ei kauas kestä, kun vielä kärsin alkoholin vieroitusoireistakin... siis krapulasta.

Katrin on pitänyt käydä meillä eilen ja toissa päivänä, muttei hän olekaan tullut. Toivottavasti tulee viikonloppuna kun järjestämme tuparit. Valitettavasti vieraiden määrää täytyi rajoittaa, sillä asuntoomme ei ole mahdollista majoittaa kovin montaa pitkämatkalaista. Tarkoitus on mennä myös joukolla keskustan baareihin sekoilemaan. Jos kykenen, selostan sunnuntaina edellisen illan tapahtumat.

Nyt olen käyttänyt jo liikaa aikaa tässä koneella ja on aika lopettaa.

Tänään meillä oli ensimmäiset luennot. Täytyy myöntää, että se on erilaista kuin lukiossa, muttei kuitenkaan juuri muulla tavoin kuin, että tahti on huima. Luulen kuitenkin, että pienellä harjoittelulla opin vielä mainioksi luentojen kuunteli(j?)aksi. Lisäksi ostin tänään kirjoja sekä lainasin yhden kirjastosta. Minun tietoni eivät tosin olleet vielä päivittyneet kirjaston tietokantaan, joten lainaamisessa kesti, mutta tästä eteenpäin se tulee olemaan huomattavasti nopeampaa ja helpompaa.

En kirjoittanut tänne viikonloppuna, koska ajattelin olevani lomalla, tämä on osa arkea :D
Luulen, että juttuni täällä lyhenevät, koska olen nyt myös alkanut mailailla, jolloin aikaa jää vähemmän tänne kirjoittamiseen.

Kiitos kaikille, jotka SEPUSTUKSIANI (oho. capsi... toisaalta sopivaan paikkaan :D) jaksavat lukea. Te teette todeksi sen kuvitelman, josta olen aikaisemmin kirjoittanut.

Viikonloppuna keksimme kissoillemme maan mainiot nimet: Ansa ja Oiva. :D
Repikää siitä sitten taas huumoria.

Kissat miukuu taas jotain. Mä oon ihan tukossa. Voisin mennä nukkumaan vaikka heti. Nenä vuotaa ja joka paikka on jumissa. Yleiskuntoni on ihan nollassa. Olin yli kaksi vuotta ilman polkupyörää. Nyt olen opetellut uudestaan ajamaan sillä. Pakaralihakseni(=ei mitään) ovat hyvin kipeät. Satulassa istuminen sattuu.

Olen pyhästi päättänyt nostaa kuntoani. Olen jopa harkinnut liikuntatarran(=oikeuttaa useiden lajien harrastamiseen) ostamista. Jos päädyn tekemään tämän hankinnan, motivoi minua liikkumaan ainakin tämä tekemäni sijoitus. Toisaalta motivaatiota löytyy myös monista muista asioista kuten esimerkiksi kehoni jokaisesta rapistuneesta lihaksesta. Olen myös joskus saanut kokea liikuntasuorituksen tuottaman euforian. Tiedän siis, ettei se ole puppua, jolloin se motivoi minua. Toisaalta olisi myös ekstra kivaa olla hoikka, kuten nykyinen kauneusihanne velvoittaa. Jos olisin hoikka, olisin kaunis. Näin kuvittelen, vaikka tiedän sen olevan puppua. Kuvitelma kuitenkin motivoi minua. Ollessaan kaunis on tietysti myös sosiaalinen, onnellinen ja muutenkin täydellinen. Kerrassaan mainio syy liikkua! Vahinko, että tiedän, ettei se ole näin yksinkertaista todellisuudessa. Toisaalta liikunta auttaa voimaan paremmin paitsi fyysisesti myös henkisesti. Henkisen hyvinvoinnin lisääntyessä myös onnellisuuden tunne kasvaa. Mutta minähän olen jo onnellinen, vai olenko?

Kuvittelenko vain olevani onnellinen? Mistä tiedän, että olen onnellinen? Kuten suomalaiset yleensä myös minä koen olevani onnellinen: perustarpeeni on tyydytetty ja minulla on lisäksi rutkasti ylellisiä mukavuuksi kuten Internet (Kirjoitin sanan isolla, koska nykyisen suosituksen mukaan se tulkitaan erisnimeksi. Helsingin Sanomat kuitenkin kirjoittaa termin poikkeuksetta pienellä, sillä se on lehden mielestä hioutunut yleisnimeksi. Kyseessä on minusta hyvin monitahoinen asia, mutta kallistun mielipiteessäni kuitenkin Hesarin kannalle, koska Internet on hallitsematon, valtaisa kokonaisuus, jolloin sitä ei mielestäni tule kirjoittaa isolla kuten ei esimerkiksi avaruuttakaan. Kirjoitan Internetin kuitenkin isolla niin kauan kuin ohjesääntö niin sanoo :D).

Tässä vaiheessa on syytä lopettaa onnellisuuden käsitteen pohdiskelu tai alkaa pian epäillä onko sittenkään onnellinen ja tulee onnettomaksi. Huomautuksena kuitenkin, että eräs asia tekee minut ajoittain onnettomaksi: space. Näppäimistöni space-näppäin toimii siis vaihtelevalla menestyksellä. Joskus olen vähällä menettää hermoni sen kanssa.

Olen aina haaveillut olevani kirjailija. Nyt voitte havaita, kuinka todistan teoriani toimivan käytännössä (Otsikolla Ensimmäinen) tai muussa tapauksessa olen poikkeava yksilö, mikä ei sinäällään ole yllätys.

Nyt on paras päättää tämä romaani ennen kuin kirjoittamisen tuoma huuma muuttuu pettymykseksi tajutessani, ettei kukaan tätä kuitenkaan lue.

Eilinen oli ihan jees. Samaa tietoa kun niissä lukuisissa oppaissa ja vähän jotain muutakin.

Kissan pennut on ihan hulluja. Ne tekee tuhojaan minkä ehtii. Ja ne ehtii.

Nyt tunnen oloni ihan Nasuksi. Päätin olla menemättä suihkuun ennen kymmentä, sillä muuten olen valmis tuntia liian aikaisin ja odottelu raastaa hermoni riekaleiksi. Paras tapa torjua panikointia on olla jättämättä sille aikaa: mitä kauemmin mietit sitä pelottavampaa siitä tulee.

Tänä aamuna huomasin mehulasissani olevan hometta. Lisäksi mehu oli käynyttä. Join sitä eilen useamman lasin ja tänä aamunakin hieman, joten nyt en tiedä mikä mahassani myllertää: perhoset vai mehu... Toivottavasti en oksenna. Ainakaan minnekään muualle kuin vessaan...

Ilta on aamua viisaampi, kuten sanotaan, joten iltaan!

Eilinen jäi väliin - hyvä niin.

Olen kipeä. Ilman minkäänlaista tutkimusta olen diagnosoinut sen olevan angina. En ole edes etsinyt kurkusta niitä läiskiä. Se olisi turhaa, sillä nykyinen angina-diagnosi ei niitä kaipaa. Kuumetta minulla ei mittarin mukaan ole; ei ole ollut muistini mukaan koskaan. No hyvä on, ehkä ihan pienenä.

Huomenna kouluni alkaa. Oppaiden mukaan koko koulu-nimitys tulisi unohtaa: "Yliopisto ei ole koulu vaan tutkimuslaitos, joka tarjoaa myös opetusta." Kyseisiä kirjasia plärätessäni kuvani yliopistosta on todella muuttunut. Joka paikassa yliopistossa opettavien henkilöiden pedagokisia taitoja manataan maan alle. Kuinkakohan huonoa opetus on, jolleivat opettajat osaa olla opettajia? Hieman hirvittää, mutta pianhan tämäkin asia selviää.

Hakukoe-vaiheessa joka paikasta toitotettiin, että yliopistoon on vaikeampi päästä sisälle kuin opiskella siellä. Nyt kaikki oppaat naurahtavat ivallisesti väitteelle: "Menitkö todella noin vanhanaikaiseen?". Yliopisto-opiskelun pelotellaan olevan ylitsepääsemättömän vaativaa ja edellyttävän superahkeraa lukemista. Toisaalta joissakin opiskelijoiden kirjoittamissa artikkeleissa yritetään ehkäistä paniikkia väittämällä, ettei yliopiston vaatimustaso ole juurikaan lukion tasoa korkeampi. Luultavasti pelottelun tarkoitus on motivoida fuksit ottamaan tuleva opiskelu-urakka vakavasti alusta alkaen. Ainakin toivoin niin.

Huomenna siis elämäni alkaa. Mikäli kaikkea postiluukusta tippunutta materiaalia on uskominen, näin siis tapahtuu. Myönnän, että luultavasti nautin suunnattomasti opiskeluajastani, mutten usko opiskelun kuitenkaan muuttavan elintapojani rajusti. Olen kuitenkin suhteellisen skeptinen oman itseni muuttumisen suhteen yleensäkin, joten tämän asian suhteen voin esittää vain hataria arvailuita. Mikäli elämässäni tapahtuu radikaaleja muutoksia, epäilen niiden johtuvan ekologisen näkemykseni tiukentumisesta. (Olikohan tuossa lauseessa mitään järkeä?!)

Joka tapauksessa: onnea minulle yritykseeni!

En usko blogeihin. Mielestäni ne vain yllyttävät ihmisiä kuvittelemaan, että he osaavat kirjoittaa ja että heidän juttunsa tai elämänsä kiinnostavat jotakuta. Ainakin blogin pitäminen saa minut kuvittelemaan niin. Nyt jo, vaikka kirjoitan ensimmäistä merkintääni, tunnen huuman - minä olen tärkeä. No, kai tämä voi toimia tehokkaana masennuslääkkeenä.

En ole tehnyt tänään mitään merkittävää, josta kertoa. Nousin väkisin ylös ruokkiakseni kissat enkä saanut enää sen jälkeen uudestaan unta. Taistelin modeemin kanssa useita minuutteja ja kuvittelin saavani netin toimimaan omin avuin. Onnistuin. Piti vain painaa nappula, jossa luki "Internet On/Off". Sen tajuamiseen meni noin 20 minuuttia. Ensi kerralla olen viisaampi. Äsh, positiivisuus on syvältä.