IRC-Galleria

Mä oon susta ylpee.

Niin. Että sellasta. Joo no niin. hm. Hmm. No. Joo-o. Hm. Ja ku.. No en änkytä. Sano vaikka sana päivässä mutta älä änkytä. Nii. Ja siis sillee et. Noh, kyl sä tiiät. Tai. Sit ehkä et. Hm. No voi tuska.
En oo sekasin. On kaikki tosi hyvin. Tai kaikki on käsillä, mut silti jostain syystä mä hymyilen. Mä makasin tänään puistossa. Ja olin. Mä melkein pystyin olemaan. Ja mä hymyilin. Ja musta melkein tuntu että mulla ei oo oikeutta hymyillä. Mut mä vaan hymyilin. Joo.

Katellaan. Tai jotai.

p.s. Tiedättekö tunteen ku kaikki vaan on niin sekasin. NIIN sekasin. Ku kaikki on vaan NIIN hyvin ja sit kaikki vaan valahtaa käsistä. Sä mokaat. Pahemmin ku oisit koskaan itestäs uskonu. Noh, mä tiedän. Ja sit kuitenki kaiken sen keskellä sä näät Jumalan armon, rakkauden. Ja ku sä tunnet ittes niin pieneks ja nöyräks ja susta tuntuu vaan että sä oot saanu niin paljo enemmän ku sä oisit ansainnu.

Pikkunen. MIKÄÄN ei voi viedä sitä meiltä.

Have you ever watched the kids on a merry go or
listened to the rain slapping on the ground?
Ever followed a butterflye`s erratic flight or
gazed at the sun into the fading night?

You´d better slow down.
Don´t dance so fast.
Time is short.
The music wont´t last.

Do you run trough your each day on the fly?
When you ask "how are u?" do you hear the reply?
When the day is done do you lie in your bed
with next hundred chores running through your head?

You´d better slow down.
Don´t dance so fast.
Time is short.
The music wont´t last.

Ever told your child "we´ll do it tomorrow" and
in your haste not see his sorrow?
Ever lost touch,
let a good friendship die cause you never had
time to call and say hi?

You´d better slow down.
Don´t dance so fast.
Time is short.
The music wont´t last.

When you run so fast to get somewhere
you miss half of the fun of getting there.
When you worry and hurry through your days,
it is like an unopened gift. Thrown away.

Life is not a race.
Do take it slower.
Hear the music.
Before the song is over.





(Löysin tän runon laatikosta. Tän on kirjottanu joskus syöpää sairastanut tyttö jonka suurin unelma on, että mahdollisimman moni lukisi hänen runonsa ja ymmärtäisi miten katoavaa elämä on. Ainaki mä taas tajusin. Olkaa siunattuja.)

Rakas, mä tiedän että sä tiedät että mä annoin mun siunauksen sillä hetkellä kun mä pidin teiän käsistä kiinni. Tapahtu jotain suurta. Jumala teitä siunatkoon.

Mulla ei riitä sanat. Mulla on vaan niin hyvä olo. Mulla on niin onnellinen olo että musta tuntuu että mä halkeen sen voimasta. Mua hymyilyttää ja naurattaa. Ja vaik välillä joku asia ottaa päähän ni sit taas vaan tajuu et ei vitsi, Jeesus vaan on niin hyvä!
Tässä on menny viikko siitä ku muhun meinas aika ankarasti iskeä syysmasennus. Mutta yks soitto oikeelle ihmiselle joka sano just oikeat sanat. Mä vaan tulin täyteen rauhaa ja iloa. Ja se on kestäny. Sitä nauttii niin pienistä asioista!
Niin ja Mirkku tuli takasin!! Sitä riemua ei myöskää voi ees selittää ku näin sen ekaa kertaa kolmeen kuukauteen. Mun sisko. Ei tosin tullu jäädäkseen. Mutta pääasia että tuli. Mulla on vielä puol vuotta aikaa sulatella että Espanja vie mun rakkaan. :)
Jumala on alkanu kaikkia asioita järkkäämään mun elämässä oikeen vauhdilla. Mä oon liittyny ylistyskuoroon mikä on ollu mulle tosi suuri siunaus koska tykkään laulaa, ja alotan nyt myös esirukoustiimissä. Ja aletaan vetämään tanssiryhmää mirkun kanssa, mistä oon myös haaveillu. Ja paljo muita asioita on ehtiny tapahtumaan viikossa, ettei ymmärrys ees riitä. Ja vaikka opiskeluiden alotus on ollu taas rankkaa, niin silti sekin tuntuu hyvältä. Kun kuitenkin tietää olevansa oikeessa paikassa.
Eilinen oltiin Keuruulla Youth Celebrationissa jossa oli melkeen kaikki meiän espanjaystävät. Ympyrä sulkeutu. Tasan vuos siitä kun lähettiin Mirkun kanssa. Ja nyt ollaan jo kumpikin tultu takas. Sitä on niin sanoinkuvaamattoman kiitollinen jokaisesta hetkestä mitä Espanjassaki vietettiin. Nyt näkee niin selvästi että jokainen isku oli todellakin sen arvonen, koska on saanu kasvaa niin paljon. Ja mä en usko että löytyis sanoja vaikka yrittäsinki, kertomaan sitä kuinka kiitollinen mä oon niistä ystävistä joita mä siellä sain. Sillon ku lähti Espanjaan niin tiesi että Jumala tulee antamaan paljon. Mutta IKINÄ mä en ois osannu odottaa mitään niin suurta.
Mä rakastan teitä suunnattoman paljon.
Sohvi: mä näin tähdenlennon.

Ja hei kaikille: ei anneta masennuksen voittaa. Koska on niin paljon iloakin annettu meiän käytettäväks. :)

"Kun aurinko ei paista, eikä laulu soi, sinua Hän kuuntelee.
Ja kun tuntuu, huonommin ei mennä voi, silloinkin Hän kuuntelee.
Vapahtaja kuuntelee, rakastaan Hän kuuntelee.
Hän ymmärtää miltä nyt tuntuu, Vapahtaja kuuntelee."

"Lakkaamatta etsi sitä suurta.
Kieltäydy luovuttamasta!
Ole kuin aurinko murtuvan veden pinnalla:kimalla!
Etsi sitä Suurta,
kolua etäiset paikat ja
pimeimmät sopet
pelosta piittaamatta.
On suurta etsiä Suurta,
olla ohut välonsäde
kohtaamassa suurta vettä."

Eipä oo hetkeen taas tullu kirjotettua, mutta on ollu melko säpinää niin ettei oo kerenny. Tosi paljon oon ollu töissä ja sen ajan mitä en oo ollu töissä niin oon reissannu Jyväskylässä ja chillaillu kotona. Kaikin puolin on menny tosi hyvin. Nyt jotenki tuntuu niin onnelliselta. Jatkan taas opiskeluita nyt syksyllä ja sitä ootan ihan mielenkiinnolla. Ja odottelen myös että seurakunnassa toiminta alkaa kunnolla. Tänään olin ekaa kertaa kotihoidossa töissä ja tykkäsin kyl kovasti. Näkee välillä muutakin puolta vanhustyöstä. Jatkan kyllä vielä meiän osastolla mutta kuhan keikkailen.. :) Mutta siis kaikki on mulla oikein hyvin, ja Suomeen oon viimeinkin alkanu kunnolla sopeutumaan. Ei siinä, ikävä on välillä kovakin Espanjaan ja Israeliin, mutta eiköhän se oo iha normaalia!
Mut jotenki sitä on vaan alkanu kattoon kaikkia asioita ihan eri silmin ku aikasemmin. Ja alkanu nauttimaanki toisenlaisista asioista ku ennen. Mummo sano et mulla on kasvanu aikuisen ihmisen tuntosarvet. Kai musta on tulossa vanha. Mutta jos se tekee näin onnelliseks, niin mielelläni vanhenen! :)

Eipä tässä ihmeitä. Kaikkea hyvää kaikille! Mielettömästi siunausta! Meil on niin hyvä Jumala...

Nimimerkillä, Onnellinen.

Kerronpa nyt vähän tarkemmin tosta Israelin matkasta. Eli sillon ekaks metiiin Jerusalemiin ja oltiin siellä muutama päivä. Siihen kaupunkiin mä rakastuin saman tien. Se on jotain niin erityistä, ja siellä jotenki tuntee ja aistii sen että se on Pyhä kaupunki. Ja ne kaikki paikat joissa Jeesus on ollu, Jeesuksen hauta, Itkumuuri jne. oli mahtavaa nähdä. Jerusalemissa me majotuttiin hostellissa joka oli ihan keskustassa. Paikkana mahtava, erityisesti tykättiin Marian kanssa katosta, missä oli kiva syödä myöhään illalla ja katella tähtiä ja maisemia. Ja basaari tuli kans meille hyvinki tunnetuks!! :)
Jerusalemista käytiin Kuolleella merellä joka oli kyllä mielenkiintonen kokemus.. Kun astuttiin ilmastoidusta bussista ulos, tulvahti uskomaton kuumuus ja kosteus. Mittarissa 43 eikä pienintäkään tuulenvirettä. Meni noin 35 sekuntia kun vaatteet oli jo märät. Ja sitte jos kuvitteli pääsevänsä viilentymääm Kuolleeseen mereen niin erehty pahemman kerran. Vesi tuntu vielä kuumemmalta kuin ilma. Samalla reissulla Jumala kuuli mun ja Marian huokaukset kun oltiin jääty vahtimaan tavaroita sinne kuumuuteen kun pojat meni syömään. Ja siinä meniki sitte jokunen tovi kauemmin kuin piti ja alko vähän nälkä ja kiukku puskemaan esiin.. Just oikeella hetkellä Jumala lähetti viereisen porukan tuomaan meille ruokaa(pihvejä, pitaleipiä ja tomaattia..) Ja pojat säästy paljolta.. :)
Jerusalem on sellanen paikka jonne on ihan pakko vielä päästä. Sellasen sairaudenkin on kuullemma on lääkärit todenneet, kun Jerusalem-syndrooma. Mä taisin saada tartunnan. Mun piti meinaa vielä Tel Avivistaklin päästä Jerusalemiin yheks päiväks kun oli sinne jo niin ikävä!
Jerusalemista suunnattiin sitte Haifaan, ja siellä oltiin uskovaisten pitämässä majatalossa joka oli ihana paikka. Mahtavat puitteet ja meri ihan vieressä. Haifassa käytiin paikallisessa seurakunnassa ja tehtiin päivän reissu Tiberiakseen, Genesaret-järven rannalle. Kun kävi uimassa niin oli siistiä miettiä että Jeesus oli ite kävelly siellä veden päällä.. :)
Haifasta lähettiin sitte Tel Aviviin jossa oltiin viimeset viis päivää. Siellä meiän majotus oli jotain uskomatonta! Oltiin taas uskovaisten pitämässä hotellissa. Meiän huoneessa oli ILMASTOINTI, keittiö, eteinen ja makuuhuone. Siihen asti oltiin totuttu nukkumaan vähän pienemmissä huoneissa, kun nyt meiän kahen huone oli kaks kertaa isompi ku meiän neljän pojan huone. Siellä hotellilla oli joka aamu rukouskokous ja rukoushuone oli auki 24h/vrk, jonne sai mennä rukoilemaan ja ylistämää (eipä oo kovin monessa hotellissa..). Oli aika ahkerassa käytössä.:) Ja henkilökunnassakaan ei ollu ollenkaan valittamista! :)

Koko matkan aikana tavattiin erilaisia ihmisiä joille saatiin viedä valoa ja rakkautta. Hengellisesti matka oli mulle tosi suuri. Jumala kasvatti siellä taas ihan uusissa asioissa ja niin moni asia selvis siellä mulle omankin elämän suhteen. Mä nään Raamatunkin nyt ihan eri tavalla kun on nähny niitä paikkoja mistä Raamatussa puhutaan. Siitä kaikesta tuli niin paljon todellisempaa ja alko näkemään asioita kirkkaammin. Erityisesti toi matka herätti tosissaan rukoilemaan Israelin ja sen kansan puolesta. Nyt on se todellinen rakkaus sitä kohtaan. Ja mä uskon että yks suurimmista Jumalan suunnitelmista tolle matkalle oli nimenomaan se että me saatiin voimakas passion Israelia kohtaan. Koska Jumala haluaa että me rukoillaan sen kansan puolesta. Tän matkan aikana Jumala sytytti taas ihan uudenlaiseen tuleen. Nyt vaan levittämään sitä! :)
Tässä tää matka suurinpiirtein kokonaisuudessaan.. (paitsi että Israelissa mäkissä hampurilaiset on viis kertaa isompia ku Suomessa!) By the way. :) Ja sitte niihin ikävämpiin asioihin.
Joo lueskelin tossa eilen tota edellistä päiväkirjamerkintää.. Sillon kaikki oli vielä "hyvin". Ei ole enää. Israelille on julistettu avoin sota. Kun oltiin lähdetty Haifasta viime viikolla, niin seuraavana päivänä Haifaa pommitettiin ensimmäisen kerran. Kun kerroin että ollaan menossa Tiberiakseen, en osannut aavistaa että ajoitus oli tätydellinen, että muutama päivä myöhemmin sielläkin pommitetaan. Ne suojelusenkelit mistä viimeksi puhuin oli todellakin mukana. Jumala todella johdatti, koska me oltais voitu alunperin suunnitella menevämme nää kaupungit eri järjestyksessä. Sillon me oltais oltu väärässä paikassa väärään aikaa..
Oli tosi epätodellista maata rannalla kun sotahelikopterit ja -lentokoneet lensi yli Libanoniin päin.. Muutama viimenen päivä kun tajusi että tilanne ei olekaan enää mikään hyvä, niin tuli tosi jännä olo. Sellanen mieletön suru, kun tiesi että kaupunki jossa on juuri ollu on tulituksessa ja nekin ihmiset joita me ollaan tavattu on sillä hetkellä pommisuojissa. Sitä ei vaan pysty käsittämään. Ja kun oli hyvin tietonen että Tel Aviv tulee olemaan myös kohteena. Ja kävi juuri niinkuin ajattelinkin, että juuri kun lähdetään Tel Avivista tilanne huononee sielläkin. Eilen sen jälkeen kun lähdettiin Suomeen, Tel Aviv julistettiin hätätilaan. On hirveetä kattoa uutisia kun koko ajan tilanne menee huonommaks ja lisää ihmisiä kuolee.
Me tutusttiin Tel avivissa yhteen poikaan ja lauantaina kun nähtiin vikan kerran se oli saanu käskyn. Tänä aamuna se on lähtenyt pohjoseen. Jumala sitä siunatkoon ja antakoon rohkeutta. Ja kaikkia niitä muita sotilaita. Mä en voi oikeen muuta tehä ku rukoilla ja mä pyydän kaikkia muitaki tekemään samaa.
Shalom.

Viikko takana Pyhassa maassa. Ajattelin pikasesti jotakin kirjottaa mutta vaikeeta se on yrittaa pukea sanoiks. Aluks tosiaan oltiin ensin muutama paiva Jerusalemissa, sitte tultiin Haifaan ja seuraavaks mennaan Tel Aviviin tiistaina. On ollu tosi siunattu viikko, ja varmasti tulee olemaan viela siunatumpi seuraava. Nyt ollaan just lahossa Tiberiaksen kaupunkiin Genesaret-jarven rannalle.
Niille jotka on huolissaan Israelin uutisten takia, niin sanon etta kaikki on oikeesti hyvin. Sillon kun muualla pommitetaan niin me maataan rannalla.. ja meilla on suojelusenkelit! :) ja vaikka tuhat kaatuis meian oikealta puolelta ja kymmenen tuhatta vasemmalta niin ei se meihin satu!
Myohemmin lisaa!
haleja kaikille!! On teita kova ikava!!

Nyt se tapahtuu, tää tyttö lähtee Israeliin kaheks viikoks. Saa muistaa rukouksin. Olen varma että Jumala tulee tekemään paljon siellä. Kerron kun tulen takas.

Jani. Hyvää matkaa Espanjaan. Hiljaisuus, sä tiiät mitä se tarkottaa. Ne sanat joita en osaa sanoa. Kun ne ei kuitenkaan olisi tarpeeksi. Chiao Bro!! :) Ikävä jo.

Siunausta kaikille Rakkaille!! ootte tärkeitä! muistakaa se! <3

Nyt oon jo pikkuhiljaa henkisesti valmistautunu kirjottaan tän. mulla on niin paljon kirjotettavaa, että en tiedä miten saisin kaiken puettua sanoiksi. Takana on Marokon reissu, mieletöntä Jumalan huolenpitoa ja ehkä kipein päivä mitä muistan. Hyvästien jättäminen liian monelle rakkaimmalle.
Aika Espanjassa on ollu kaikista kasvattavinta ja kipeintä aikaa mun tähän astisessa elämässä. Mikä vaatii paljon.. Ja samalla se on ollu rikkainta. Mä oon saanu enemmän rakkautta kuin oisin voinu kuvitella. Sen lisäksi että oon saanu kokea meiän Kaikkivaltiaan Jumalan mieletöntä rakkautta, mä oon saanu vierelleni niin mielettömiä aarteita. Sen yhden (Mirkku) lisäksi mikä siinä on ollut jo vuosia mun rinnalla. Ja se kuinka paljon mä olen saanu kasvaa hengellisesti ja henkisesti tänä aikana on tosi suurta. Mä oon saanu itkeä ja kokea kasvukipuja rakastavan Jumalan kämmenellä. Ja nyt jälkeenpäin mä voin vaan tyynenä katsoa tota koko aikaa, meidän työtä ja kaikkea elämää Espanjassa. Ja olla onnellinen ja kiitollinen että sain elää sen kaiken. Mä tiedän että jokainen kyynel mitä me ollaan siellä vuodatettu on taltioitu taivaaseen. Ja jokainen hymy jää rikastuttamaan meiän elämää muistoissa. Ja nyt voi hyvillä mielin sanoa, että "Mission Completed". Mun tehtävä Espanjassa on suoritettu.

Marokon matka sattu sopivasti tohon loppuun. Sekin suuri rukousvastaus Jumalalta. Se reissu oli aivan mahtava. Mä sain nähä sen kaiken ja kokea sen mitä olin niin pitkään odottanu. Musta tuntu kuin olisin käynyt kotona. Ja mikä parasta meillä oli luksusporukka. Anni, Sohvi, Ana ja Sohvin vanhemmat. me kierrettiin muutamassa päivässä Marokkoa aika paljon ja nähtiin neljä niin erilaista kaupunkia. Tanger, Hassan, Fes ja Rabatt. Niin erilaine maa kuin Espanja. Suurta köyhyyttä ja suurta rikkautta. Voisin yrittää taas kuvata jotenkin sanoin sitä paikkaa, mutta en tule siinä onnistumaan. Jokainen voi käydä itse kattomassa. :) Käytiin opettamassa englantia marokkolaisille tytöille ja katsomassa pikkusia lastenkodissa jne.

Marokon reissun jälkeen tulikin sitten se kipein. Ja mitä olin niin pitkään pelännyt. Jouduin hyvästelemään mun rakkaat. Vaikka monesta tiesin että tulen pian taas näkemään, niin monesta en. Se hetki kun oltiin lentokentällä ja Minna, Elise, Jani ja minä oltiin lähdössä Suomeen ja meitä oli kaikki rakaat saattamassa, oli kun jostain leffasta. Itkin sillon enemmän ku pitkään aikaan. Ja sitä seuraavina parina päivänä. En olisi millään ollut valmis päästämään irti mun ihanista ystävistä. Sohvinkin (mun rakkaan pikkusen) onneks nään jo juhannuksena, mutta Mirkku, ihminen joka on seissyt mun vierelläni viimeset varmaan neljä vuotta, yhtäkkiä olikin siinä mun edessäni halaamassa mua ja hyvästelemässä. Jouduttiin katsomaan toisiamme silmiin tietämättä milloin on se hetki kun taas pääsee toisen lähelle. Tuntui kuin sydän ois revitty paljain käsin irti. Ja Anni, joka on mulle suuri Jumalan lahja ja sisko, oli niin vaikea antaa takaisin Jumalan käteen. Kuitenkin tiesin onneksi, että meidän ystävyys tulee kestämään mitä tahansa. Eikä ole enää kuin reilu kuukausi niin nähdään.Ja Erja, joka on ollu mun ystävä Espanjassa, ja suuri Jumalan siunaus, on toinen ihminen josta en tiedä kuinka pitkään menee ennenkuin taas tavataan.
Luopuminen. Sana joka tullut mulle hyvin tutuksi viimesten viikkojen aikana. Sana jonka tuntemaan oppiminen on repinyt mun sydäntä verille. Mutta onneks meillä on Jumala joka sitoo meidän haavat ja parantaa ne. Jumala joka ei jää koskaan velkaa. Ja Jumala on luvannut että kun me luovutetaan Hänelle jotakin, niin hän siunaa sen. Ja voipi olla että jonakin päivänä me huomataan että se asia joka me ollaan Hänelle annettu takaisin, on kasvanut korkoa. :)

Tää puolitoista viikkoa jotka oon Suomessa viettänyt, on ollut aika vaikeaa. Oli niin outoa olla yhtäkkiä taas asunnossa, joka joskus on ollut koti. Ja kun tunsi että todellinen koti jäi Espanjaan. Ja kun Mirkku ei ole enää Koiviksessa mun päiviä ja iltoja piristämässä. Mutta pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan yritän taas sopeutua elämään täällä, niiden rakkaiden keskellä joita mulla on Suomessa. Ja siunaten niitä jotka jäi Espanjaan.

Tulin tänä aamuna Kankaanpäästä moikkaamasta ystäviä jotka on ollu samaan aikaan Espanjassa. Ne kolme päivää jotka siellä vietin oli tosi iso siunaus, ja sain heittää aivot narikkaan ja rentoutua. Tuli tää reissu kyllä niin oikeeseen aikaan. :)
Nyt tosin vähän väsyttää kun viime yönä tuli nukuttua huikeat kaks tuntia, ja nyt töissä niillä unilla. Nyt ei oo olossa hurraamista, mutta syyttää ei voi muuta kun itteensä! :)

Nyt pitää mennä. Kaikille rakkaille halauksia ja siunausta valtavasti! Ne joita en pysty näkemään, me tavataan rukouksessa!

Rakkaudella, Jemste. <3