IRC-Galleria

Ihmeellinen..Torstai 04.01.2007 02:35

Jumala on ihmeellinen. Sanat ei riitä. Vaikka tekee kipeää niin en osaa muuta kuin tanssia Herralle. Ylistää häntä kaikesta siitä mitä hän on.
Joulu ja uuden vuoden meiningit on mennyt. Uusi vuosi, niinku puhdas sivu, on edessä. Kaikki mahdollista. Kaikki. Mieletön tunne. Mutta silti tuntee itsensä niin pieneksi, kun tuntee Jumalan suuruuden. Sen että kaikki TODELLA on mahdollista..
Jouluun. Eli se meni mahtavasti. Sain levätä perheen kanssa ja viettää ihanaa aikaa yhdessä. Vaikka oli koko joulun aika töitä oli silti ihanaa aikaa. Ja oli kiva olla töissäkin, nähdä taas mummoja ja pappoja. Oli tosi rankkaa, mutta sainkin taas paljon. Ja se antaa näkökulmaa kun viettää joulua laitoksessa. Sitä ymmärtää kuinka todella etuoikeutettu on, että on rakkaat ympärillä jouluna. Kaikilla ei niin todellakaan ole ja se murtaa sydämen kun näkee ihmisiä jotka itkevät jouluna. Muuta en osaa silloin tehdä, kuin yrittää loistaa Herramme rakkautta niille joilla sitä ei ole. Antaa sitä mitä mulla on.

Viikko sitten espanjalaiset tuli Suomeen ja Elise tuli mun luo viikoks. Oltiin niitä vastassa kentällä ja oli mahtava nähdä niitä yli puoleen vuoteen! Seuraavat päivät vietettiin yhdessä aikaa, käytiin kattomassa nähtävyyksiä, kierreltiin Helsinkiä ja vietiin espanjalaiset rautatientorille luistelemaan!! Teiän olis pitäny nähä, vaikka suurin osa kyl osas ihmeen hyvin!! :D
Perjantaina tuli taas yks rakas lisää Helsinkiin (Anni) ja alko uuden vuoden tapahtuma Saalemilla mikä oli mieletön siunaus. Kun sai viettää yhessä monien rakkaitten kanssa aikaa Jumalan läsnäolossa..Perjantaina ja lauantaina meillä oli tanssikeikat ja oli taas uskomaton fiilis tanssia ja ylistää! Sitä ei voi sanoin kuvailla sitä passionia ja iloa mikä tulee tanssiessa Herralle!! Ja lauantaina tanssittiin Sohvin kanssa yks tanssi kahestaan.. Niin siistiä!!! Kiitti rakas!! <3 Ja perjantaina pelastu yks mun perheenjäsenistä.. Kiitos Herralle! :D
Sunnuntaina lähettiin porukalla Tuusulaan mökille uudeks vuodeks. Meitä oli siellä sellaset 30 tyyppiä, eli porukkaa riitti.. :) Voitte vaan kuvitella sen fiiliksen kun tupa täynnä sellasia ystäviä joita ei oo nähny joitakin yli puoleen vuoteen. Sellasia joita oli Espanjassa samaan aikaan meiän kanssa ja sellasia jotka on tullut mukaan matkojen varrelta.. Syötiin, saunottiin, chillattiin ja pidettiin hauskaa. Ja kaikki kävi avannossa uimassa, mukaan lukien espanjalaiset! Pojat teki reiän jäähän ja sitte eiku sinne vaan! Olin ekaa kertaa elämässä avannossa ja oli kyl melkonen kokemus.. Mutta niin positiivisella tavalla että pakko mennä joskus uudestaan! :)
Elise lähti eilen kotiin ja espanjalaiset tänään. Ikävä tulee..

Ja Mellu oli yökyläilemässä ja parannettiin maailmaa aamuneljään asti taas, niin ku aina.. :) Mellu on ihanuus.. <3
Nyt on pari päivää kyl väsyttäny aika ankarasti ku ollu suhteellisen hektinen viikko.. Nyt sitte pitää yrittää palautua että jaksas käydä käsiks koulujuttuihin..

Niin ja sitten. Viime päivinä oon taas pysähtyny miettimään sitä kuinka siunattu mä olen saanu olla. Jumala on antanu mulle perheen, opiskelupaikan, mulla on kämppä, töitä, ihana seurakunta jne,jne,, Ja ennenkaikkea Jumala on antanu ihanimpia ystäviä mitä vaan voi olla. Ja kuinka mä haluisin että jokainen teistä muistais aina sen, että te ootte mulle valtavan rakkaita riippumatta siitä millanen olotila mulla on, riippumatta siitä oonko mä joskus etäinen tai jotain. Mä haluan alottaa mun uuden vuoden muistuttamalla kaikkia mun rakkaita siitä, kuinka elintärkeitä te ootte mulle.. Muistattehan sen aina. Muistattehan.

Alotetaan uus vuosi uskomalla siihen että kaikki on mahdollista! Ja että mikään ei voi olla meitä vastaan kun Jumala on meidän puolella.. Muistetaan oikeesti että Kaikkivaltias on meidän kanssa kaikilla meiän teillä..
<3

Joulu on taas..Sunnuntai 24.12.2006 01:22

Joulu. Tämä joulu on erilainen kuin ennen. Se on erilainen monesta syystä. Siksi ettei yksikään joulu voi koskaan olla samanlainen. Siksi että tänä Jouluna en ole ostanut kuin pari lahjaa. Siksi että olen taas vuoden aikana oppinut enemmän tuntemaan Häntä, jonka vuoksi juhlimme joulua. Kun katson ihmisten juoksevan ympäriinsä ostamassa joululahjoja ja stressaamassa päänsä puhki, tunnistan heidän joukostaan itseni. Kaikkina aikaisempina jouluina. Tänä jouluna olen yrittänyt pysyä kaukana siitä kiireestä. Yksi syy siihen on ollut se,että olen ollut tosi väsynyt. Olen joutunut kohtaamaan sen tosiasian että en pystykään kaikkeen ja että muakin voi oikeasti väsyttää. Oon joutunu yrittää oppia sen että mun ei tarvi olla täydellinen. Se on vaikeeta, mutta vapauttavaa. Kerrankin voi hyvällä omalla tunnolla edes yrittää sanoa ei.
Viimesten viikkojen aikana oon miettiny asioita tosi paljon. Koko elämää. Sitä mitä on ollut, mitä on nyt ja mitä toivoisi tulevaisuudelta. Oon tullut siihen ainoaan päätökseen, että mun menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus on ollut ja tulee aina olemaan Isän käsissä. Mä saan olla vajavainen. Mä saan olla väsyny ja sanoa ei. Ja mä olen arvokas ja Isä rakastaa mua silti. Tänä jouluna haluaisin keskittyä siihen mikä on todella todellista. Siihen millä oikeasti on jotakin merkitystä. Lahjoja on kiva antaa ja niitä on kiva saada. Mutta pohjimmiltaan yksikään lahja ei koskaan voi olla arvokkampi kuin se lahja, jonka Isä on meille antanut. Kun avaatte sydämenne silmät, voitte tänäkin jouluna nähdä Hänet, pienen lapsen makaamassa seimessä. Hänet joka tuli pelastamaan meidät. Hänet, joka liian usein jää kiireen taakse ja unohtuu. Hänet, joka kolkuttaa jokaisen kodin ovella mutta Hänelle ei avata. Hänet, jonka sydän särkyy kun hän katsoo lapsiaan jotka kääntävät hänelle selän. Silti joka joulu hän jaksaa yrittää. Joka joulu hän koputtaa ihmisten ovella. Mutta häntä ei päästetä sisälle. Hänen omiin juhliinsa. HÄNELLÄ on merkitystä. Häneen mä haluan keskittyä.


"Niityllä lunta, hiljaiset kadut
taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus
Muistojen virta, lapsuuden sadut
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus

Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton
Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on

Tahtoisin päästä paimenten mukaan
unohtaa kiireen ja melun rasittavan
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan
tuo yksi joulu sai muuttaa historian


Ikuisen joulun, jos tahdot löytää
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan
Et löydä juhlaa, et joulupöytää
löydät vain seimen ja tallin koruttoman"

Siunattua ja lämmintä joulua <3
Tiesinköhän kun laitoin tän biisin sanat tänne muutama kuukaus sitten, kuinka paljon ne tuliskaan olemaan mulle itelleni. Mitään muuta en oikein nyt osaa sanoa. Ehkä joku toinen päivä.

Tiistai 12.09.2006
21:47:37 Muistatko?

Viimeisin voimin taas eteesi käyn
Ilta laskeutuu kaupunkiin
Viimeisin voimin taas eteesi käyn
Olen kulkenut uuvuksiin

Minä huudan varjoista maan
Panen toivoni lunastajaan
Käsiisi suuriin oi Jumalani
Tahdon antaa nyt henkeni

Viimeisin voimin taas luoksesi tuon
Päivän jokaisen askeleen
Viimeisin voimin taas luoksesi tuon
Pienen ihmisen särkyneen

Minä huudan varjoista maan
Panen toivoni lunastajaan
Käsiisi suuriin oi Jumalani
Tahdon antaa nyt henkeni.

Taivaassa bileet!!!Tiistai 28.11.2006 18:19

Viikonloppu meni ohi hujauksessa ja nyt ollaan jo menossa kovaa vauhtia viikolla. Perjantaona meillä oli tosiaan keikka meiän tanssiryhmän kanssa,, oli ihan mielettömän siistiä tanssia ja ylistää Jumalaa! fiilis oli ihan katossa.. mikä tosin oli pitkän rukouksen huipentuma, koska niin kuin vaan kuvitella saatta, niin vastustus oli koko päivän ollu armoton.. Mutta onneks me saadaan antaa kunnia Jumalalle eikä viholliselle! ;) kokous oli muutenkin mahtava,,
ja yks mun rakkaimmista sai lähteä seuraamaan Jeesusta!!! Mä oon bilettäny sitä ja tiedän että taivaassa siitä on vielä suuremmat bileet, kun taas yksi on pelastunu! :D
KUKAAN ei voi tulla mulle sanomaan etteikö rukouksia kuultaisi ja ettei Jumala olisi elävä! Mulla on ainaki hyvin todellinen Jumala joka toimii hyvin konkreettisesti! Että jos joku ajattelee että Jumalaa ei ole tms. niin kerron mielelläni muutaman tunnin puheen siitä, kuinka ELÄVÄ Jumala ON! d:)
Viikonloppu meni muuten "levätessä" eli univelkaa tuli vaikka tarkotus oli nukkua.. En ymmärrä miten siinä taas kävi niin :) vaikken oikeastaan mitään tehny.. kai.
Lauantaina chillailin ja kävin ukilla ja mummolla saunassa. Ei varmaan oo mitään niin rentouttavaa. Siellä tulee aina niin hyvä olo. :)
Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa Minttukirkossa ja näin vanhoja kavereita. Su iltana oli mustan gospelin konsertti Mintulla, joka oli aivan uskomaton! Ihan sama kuinka hehkuttasin sitä niin ette tajuis ennen ku olisitte nähny!
Ja tässä pari päivää on menny harjottelussa askarrellessa joulukuusia lasten kanssa ja pesten pyykkiä kotona. Chilliä. Elämää.
Sitä se on. Im lovi´n it! ;)

dance children dance!Perjantai 24.11.2006 01:23

haha! vähän Jumala on mahtava! vaik tanssitreenit oli melkosta vääntöö tänää ja yheltä tanssijalta revähti jalka ja muutenki oli vastustusta, niin onneks meillä on Jumala joka on jo voittanu ja me saadaan vaan omistaa voitto hänessä! Jos Jumala on meiän puolella, kuka voi olla meitä vastaan!? EI KUKAAN! Me ollaan voittajan, kaikkivaltiaan lapsia, jotka saadaan olla hänen suojassaan. Huomenna on siis tulossa keikka Fuel-illassa jossa on puhumassa evankelista Guy Peh, väkevä Jumalan mies jonka rukousten kautta kuollutkin on herännyt henkiin! Ei siis ihme että on hiukka vastustusta.. ;)
Tänään muuten töissä sain kokea sen, mitä on kun uusi lapsi tulee päiväkotiin ensimmäistä päivää, ja sain kuunnella taukoamatonta huutoa ja itkua 7 tuntia.. ja sen jälkeen 3 tunnin tanssitreenit päälle, niin jokseenkin väsyttää..
ja huomenna ihan hullu päivä tulossa.. koko päivä ja ilta yöhön asti kiirettä. mutta siistiä on se kun sen ajan saa ylistää Jumalaa kaikella mitä tekee. :)
Mirkun kanssa kun oltiin tulossa treeneistä, törmättiin hakiksessa bussia odotellessa tyttöön jolla on syöpä ja joka jutteli erään toisen naisen kanssa jotakin uskonasioista. Nainen evankelioi tyttöä. Mentiin mirkun kanssa siihen kanssa juttelemaan ja kutsuttiin hänet huomenna Fuel-iltaan. Tää tyttö huusi siinä pysäkillä että "tää on Jumalan johdatusta!".. Ja yhdyn edelliseen! Herra on hyvä! Ja kun hypättiin bussiin nii matkustajillekaan ei tainnu jäädä epäselväksi että mitä väriä me tunnustetaan! :) Mutta aivan yks hailee mitä muut ajattelee, mä rakastan Jumalaa! <3
Amen.

Faaraon kissaTiistai 21.11.2006 17:12

Huh. väsyttää, tulin just töistä, ja pitäs yrittää siivota. ainut päivä täl viikolla kun ehtii. harjottelussa nyt on alkanu menee hyvin, kun on tervekin. niistä pienistä on kyllä tullu niin osa jo mun elämää. oon alkanu oppimaan niitä lastenlaulujaki mitkä oon ehtiny jo unohtamaan. faaraon kissa on erityisen kiva kun ne pienet leikkii sitä niin innoissaan :) ja ne tenavat on ihan huippuja kun ne kömpii syliin ja nauraa.. siinä alkaa väkisinki hymyileen.
eilen muuten koristelin töissä joulukuusen, tuli ihan joulufiilikset!

viime viikolla meni tosi kivasti, perjantaina oli mahtava nuortenilta ja lauantaina vietettiin tyttöjen kanssa pikkujouluja.. oli tosi ihana viettää yhessä aikaa ja nautiskella! :)
sunnuntaina olin taas vankilassa, sielläki meni tosi kivasti.

mun kirjotus alkaa jo hyytymään, silmät ei meinaa pysyä auki. väsyttää iha tolkuttomasti. ehkä mä kuitenkin nukun päikkärit ennenku siivoon.. ehtiihän sitä ;)

zzz...

TalvifiiliksiäSunnuntai 12.11.2006 22:58

Tervepä taas. Lunta on tullu tupaan ja Jeminan harjottelu on alkanu oikeen vallan mainiosti. Kolme viikkoa takana josta on tullu sairastettua puolet. Mutta elämä voittaa niinku aina ja huomenna toivottavasti täys hönkä päälle harjottelussa. On niitä pikkusia jo vähän ikäväkin. On taas tapahtunu jos jonkinlaista sitten viime kirjottamisen. Viikot on vaan kulunu niin kovaa vauhtia että kohtahan se jouluki jo tulee. Oli viikko sitte eka tanssikeikka joka meni tosi hyvin. Siitä sitte jatketaan ja kohtahan noita keikkoja taas on.
Mirkku muutti tosiaan takas east sidelle tohon ihan tohon naapuriin. Huippua kun voi taas mennä vaan käymään. Ja vaikkei aina ehikään ni on silti kiva tietää että se on tossa vieressä.
Tänään oli isänpäivä jota vietin ukin ja mummon luona. Oli ihana nähä isukkia ja ukkia molemmat samaan aikaan. Ja pääsi taas mummon kahvipöytään. :)
Mulla on muuten ehkä parhaat isovanhemmat! :)
Melinan kanssa on tullu vietettyä parit tyttöjen illat. On ollu rentouttavaa ja ihanaa vaikka ollaa vähän sairastettukin..
Ikävä iskee aika kovaa päälle aina välillä. Kaukokaipuu on aika kova tällä hetkellä.. Ja sitte on valtava ikävä kaikkia mun rakkaita joita en nää. Mutta onneks mä tiedän että ne on silti olemassa vaikka en aina näkiskään.. Haluis vaan jakaa teiän kanssa vielä niin paljon enemmän. :)
Uutta vuotta odotan kuumeisesti. Sillon kaikki murut on samaan aikaan saatavilla <3

Pitäis alkaa väsäämään koulujuttuja kun palautuspäivä uhkaavasti lähenee. Joten: Hyvää ytöä ja tulevaa viikkoa kaikille.

"Jumala on ilo. Siksi hän on asettanut auringon asuntonsa eteen." (fransiskus assisilainen)

:D

Rakas IsäKeskiviikko 01.11.2006 20:17

Isä, mä pyydän että sun tahtosi saisi tapahtua mun elämässä ja koko maailmassa, niin ku se on taivaissa. Koska mä Isä tiedän että sun tahtosi on paras tahto mitä voi olla. Sä tiedät paremmin kuin minä. Tule rakas Isä suuremmaksi mun elämässä, niin etten enää eläisi minä vaan sinä minussa. Tule ja täytä Isä mut niillä unelmilla jotka sinulla on mua varten. Ja auta mua kulkemaan niissä. Mä haluan Isä luovuttaa sinun käsiisi koko mun elämäni ja mun tulevaisuuteni. Koska mä uskon että se tie joka sinulla on mua varten on parasta mitä voi olla. Sä oot Isä rakastanu mua niin paljon että annoit Poikasi mun edestäni, jotta mulla ja sinulla olisi yhteys. Mä oon siitä Isä valtavan kiitollinen. Kiitos Isä että sä olet niin suuri ja hyvä Jumala. Kiitos että mä saan olla sinun lapsesi.
Kiitos siitä kaikesta mitä oon sinun kanssasi saanut kokea. Mä kiitän sua jokaisesta hetkestä, kipeästäkin. Mä kiitän sua siitä että oon saanut olla sinun johdatuksessasi ja vaikka olen välillä kompastunut niin sinun kätesin on aina mua tukenut. Ja kiitos että Isä koskaan et ole mulle kääntänyt selkääsi ja mua hylännyt vaikka olen sua välillä loukannut. Anna Isä anteeksi kaikki mun pahat tekoni ja ajatukseni ja pese mut puhtaaksi. Kiitos että saan turvautua sinuun joka hetki.
Kiitos Isä kaikesta siitä mitä oot mun elämääni antanut. Kiitos Isä jokaisesta kultaakin kalliimmasta ystävästä ja läheisestä joilla olet mua siunannut. Sanat ei riitä kiittämään. Ilman heitä en olisi minä. Kiitos niistä jotka jo seuraavat sinua ja kiitos niistä jotka tulet pelastamaan. Kiitos Isä että näet kuinka paljon haluan jokaisen rakkaani tavata kerran kotona.
Kiitos Isä että saan sinua palvella ja kiitos että olet antanut mulle ihanan seurakunnan. Kiitos että tällä matkalla sinä ohjaat ja kiitos että mun käteni on Isä sinun kädessäsi. Kiitos että mun ei tarvitse pelätä ja kiitos että saan kaikki murheeni jättää sinun käsiisi. Kiitos että olet Isä olemassa. Ilman sinua en enää osaisi elää. Sinä olet mun kaikkeni. Mä rakastan sua Isä. Amen.

Lunta!!Tiistai 31.10.2006 13:00

SATAA LUNTA SATAA LUNTA LUNTA LUNTA LUNTA!!! LALLLAALLLAALLLAAAAA!!! LUNTA SATAAA LUNTA SATAAA!!!!! JEEE!! :)

kipuinen..Maanantai 30.10.2006 20:56

tulin sitte kipeeks.. vaikka koko syksyn pistin flunssalle vastaan, niin nyt oli niin väsyny ettei enää jaksanu taistella.. tänään oon siis vaan nukkunu. ja vääntäydyin kirjastoon palauttaan pari myöhästynyttä kirjaa ja kauppaan. normaalisti tohon menis 15min. nyt meni yli puol tuntia.. olin mä varmaa aika zombien näkönen.. ärrän myyjäki katto jotenki oudosti. oon lueskellu ne hetket kun oon hereillä ollu. ja oon saanu kuulla taas tänään eri tahoilta siitä kuin hyvä Jumala meillä vaan on! ei siitä pääse mihinkään! mirkkukin muuttaa taas naapuriin mikä on ihan tosi mahtavaa!! pääsee taas istuun iltaa useemmin teekupin ääreen.. mikä sinänsä saattaa olla utopistinen ajatus koska molemmilla pitää kiirettä mut toivoa saa aina. ja se jo on paljo ku tietää et se on taas tossa viekussa.
viikko on taas menny siitä ku viimeks kirjotin. mulla tosiaan alko viikko sitte kahen kuukauden harjottelu. oon 1-3v taaperoiden ryhmässä päiväkodissa. vaati vähän totuttelua olla niin pikkusten kanssa. mutta kyllähän tuo sitte aika luonnostaan alko sujumaan. ke olin mummolla yötä ja se oli ihan valtavan rentouttavaa.. :) to oli tanssitreenit ja pe nuortenilta. viikko oli kyl sen verran uuvuttava että viikonloppu meniki sitte aika pitkälti levätessä. ja eilen oli caron synttärit. oli ihanaa viettää aikaa ystävien kanssa. meil on vaan niin hyvä seurakunta! :)
ja nyt alkaa taas oleen joo liikaa istumista. pitää päästä vaaka-asentoon.
olkaahan siunattuja ja koittakaa te olla tiukkoja ton kipeeks tulemisen kanssa! terveenä olo on kuitenki paljo kivempaa! :)
mulla on tullu kauhee ikävä kaikkia mun ihanuuksia, esim. jania ja noraa ja muita ystäviä joita ei oo pitkään aikaan nähny.. uutta vuotta odotellessa ;)