IRC-Galleria

Nami.Perjantai 09.06.2006 13:35

Olen aamun koittanut saada laitteistoa toimimaan. Full Test ei edelleenkään saa toimimaan kytkentöjä ja nyt se vehje alkoi valittaa jopa kalibroinnista. Väittää vikaa, joka on kunnossa. Tiedän sen. Näin sen. Mutta jätin Hänet lepäämään hetkeksi, käyn syömässä bvälillä, ja sitten menen koittamaan uudestaan.
Koitin kytkeä piuhoja kaikin tavoin, mutta ei se siltikään toiminut. Tyhmä systeemi, kun ei ilmoita missä on vika. Jos en saa mitään aikaan, kirjoitan HEKAlle mailin. Kunhan saan sen protokollan ulos tikulleni ja edelleen maailmalle.
Mutta siltikään en ole turhautunut. En edes hermostunut.
Parturiin pitäisi muistaa mennä. Ajattelin mennä täältä suoraan, joten vielä on muutama tunti aikaa testailla ja koetella kumpi voittaa, minä vai vehje. Taitaa panokset olla aikalailla 0-100.
Niin, ja pitäisi muistaa mennä hakemaan rahaa kirpparilta tänään. Se sitten parturin jälkeen.
Oli muuten eilen aika muksaa grillailla. Söin jotain marinoituja kalkkunavartaita. Meni maha sekaisin. En ole moneen vuoteen syönyt mitään kaupan marinoituja juttuja. Oli hyvää, vaikka maha ei tykännytkään. Taidan siis pidättäytyä edelleen kasviksissa. Ne vasta namia onkin.
Mutta jospa yrittäisin saada edes jotain järkevää aikaan täällä työhuoneessa, ennenkuin menen syömään Ihanan kanssa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.