IRC-Galleria

pelottaa

OLEN MATKUSTAMASSA

jee oon kivaaaa

kaikkii hyperkivoi ihmisii, eipä ole ollut mulla ennen elämässäni näin hauskaa. tietysti itse olen siihen pääsyyllinen (ylläpitämäni pitkäjänteinen tai ainakin toiveita elättelevä parantumisprosessi) vaikka syyllisiä on muuallakin.

joskus pelottaa
kuin olisin pieni tyttö jonka sisällä on suuri psykoosi

kaikki ollaan universaalisti kauniita. en tarkoita että jokainen toteuttaisi ympäri maailmaa pätevää kauneusihannetta, vaan että olemme kauniita ollessamme osa universumia.

en tiedä viittaako meistä jokainen johonkin toiseen kauneuteen täällä maailmankaikkeudessa. olemme ainutlaatuisia, mutta minä voin puhua rakastetuistani jäänkaltaisena, sieluna, kehäkukkana ja lentokoneena. joku on ehkä kirahvi.

rakastetut! niitä varten kai olemme kauniita, jotta niitä olisi ja jotta ne voisivat nauttia meistä, kenties luonteemme hienouksista ja karkeuksista tai kehon kaarista, ja kutsua meitä nimillä jotka tekevät meistä tähtiä taivaalle, hyvin ikuisentuntuisesti tuikkivia. hyvin yksinkertaisesti pyhiä.

rakastetut! toivon kaikille paljon hyviä heiloja ja ystäviä, mutta jokainen on kuitenkin ensisijaisesti itseään varten kaunis. meillä on keho jotta voisimme ajatella, liikkua ja tuntea maailmaa, juosta riemussa ja saada orgasmin. mielestäni on kohtuullista haluta kunnioittaa sellaista laitetta joka on kykenevä tuottamaan niin paljon nautintoa ja tuskaakin. se voi tuntua maailman vaikeimmalta hommalta, mutta kuitenkin jokainen kuutiosenttimetri lihaa ja jokainen sieltä nouseva karva on sinun ja pyhä.

mietin välillä, että olen oikeasti kasvanut joissain asioissa. joissain taas teen samat virheet vuosien kulumisesta huolimatta. ihan ok kai. mitä mä muka tekisin elämälläni jos en virheitä?

mulla on tulevaisuudensuunnitelmia. nykyhetken tunnelmia myös. ompelin kolmet housut kokoon. eilen muutettiin mun tavaroita mun uuteen kotiin.

en viel tiiä mitä teen tänään. oon tässä skannaillut vanhoja piirroksiani mutta kärsivällisistä yrityksistäni huolimatta skanneri puuhaa ihan omiaan. sit kävin lenkillä&hengitysharjoittelin&venyttelin.

näin tosi selkeesti merkityksellisiä unia. yksi oli sellainen että menin jääkaapille ja siellä oli korvapuusti. ajattelin että ei, en mä syö tota, jossain täällä on joku mikä rakastaa mua vielä enemmän, tosi paljon. siis joku ruokalaji. en taida luottaa ihmisiin enkä itseeni näissä rakastamisasioissa. enkä edes löytänyt sitä toista ruokaa vaan söin kovettuneen korvapuustin.

hups, nyt olen sotkenut koko meidän alakerran kun olen noita skannauksia tehnyt ja vähän siivonnut ja käynyt suihkussa lenkin jälkeen.

on mukavaa myöntää itselleen asioita. esimerkiksi että olen ihan kusipää ja usein hyvin kyvytön kommunikoimaan. enkä ole kovin empaattinen. en sit tiiä missä kohtaa menee liialliseksi itsekriittisyydeksi. meni varmaan jo. tunteista ja tunnelmasta se on kiinni, eikä mulla oikeastaan ole kovin hyvä olo.

puhki nikkaroi
levä leviää
mun jalkoihin
miten ne korjata vois
kun levä terveellistä on