IRC-Galleria

SAATTAA AIHEUTTAA ELÄMÄNLAADUN KOHENEMISTA

(aion muuten varmaan vielä parannella tätä tekstiä)



tajunnan sisältö.

kärsimyksesi on oma tuotoksesi. ilman sinua et voisi kärsiä. vaikka tapahtumat, esimerkiksi sairaudet, epäoikeudenmukaisuus, kusipäiset ihmiset, eivät olisikaan tai olekaan 100-prosenttisesti sinusta aiheutuvaa, et silti voisi nähdä niitä ja suhtautua niihin, ellet olisi olemassa. luomasi ahdistus ja paha on sinun hyvin henkilökohtaista aikaansaannostasi. myös: kukaan ei tee sinua onnelliseksi. teet itse, hermostolliset prosessit saavat sinut tajunnassasi kokemaan hilpeyttä ja rauhaa. jos et olisi olemassa, kukaan ei olisi kokemassa siinä kohtaa universumia mitään. (tai ehkä olisi, mutta sen voi mielestäni jättää huomiotta.)

kaikki kokemuksesi ja pelkosi ja häpeäsi ja käsityksesi ovat itse tekemiäsi. se voi olla kamalaa ymmärtää, sillä usein tunteet ovat hyvin voimakkaita ja niitä on helpompaa projisoida toisille ihmisille ja on helppo syyttää yhteiskuntaa tai poikaystävää ja sanoa: "sä saat mut surulliseksi." niin voi tietysti sanoa, ja mun mielestä se on ihan totta, sehän on yksi selitystapa, ja se voi toimia ihmisten välisissä suhteissa (mutta isompia prosesseja kuten ekosysteemejä on vaikeampi saada messiin syyttelyyn ja vastuun välttelyyn). silti luulen että tilanne on vapaampi ja sisältää enemmän ratkaisuja tai ainakin vaihtoehtoja jos tietää myös tämän mitä kerron tässä, koska kun tietää omat luomuksensa - mielialat ja tarpeet jne - voi miettiä että mihin niistä reagoisi jos mihinkään.

voit kokeilla vaikka maata paikoillasi ja yrittää ymmärtää että kaikki mitä näet fyysisenä, on sisälläsi, oma luomasi kuva. maailma valuu silmiesi läpi sinuun. sisällät kokonaisia maisemia. haistamisen kokemus on sinäkokemus. kaikki tekemäsi hyvä-paha -arvostelmat riippuvat sinusta. itse fiilistelin tätä aika voimallisesti menkkakivuissa, koska ne saavat mut aina jossain pisteessä jotenkin kuvottuneeksi koko maailmasta, ja tuovat pintaan vihaa ja vastenmielisyyttä. josta olen itse vastuussa. ei kukaan muu voi luoda niitä. ei kukaan istu vieressäsi ja siirrä sinulle ajatuksia (tai ehkä siirtää, mutta sen voi mielestäni jättää huomiota.) itse istut siinä ja siirrät itsellesi ajatuksia.

anteeksiantaminen.

muutaman illan kuluttua päätin kokeilla antaa itselleni anteeksi, se vain tuli mieleen. antaa itselleni anteeksi kaiken mitä mielessäni tapahtuu, miten luon itselleni kärsimystä.

koin kaikkia pelkoja sillä hetkellä kun päätin yrittää antaa itselleni anteeksi. uskalsin antaa itselleni anteeksi sen että ranteessani on rasitusvamma, että pelkään maailmanloppua, että tulen aina satuttamaan jotakuta (kuten me kaikki), että minua pelottaa. tätä on hiukan vaikea selittää, mutta päätin tyhjentää tajuntani kauhusta antamalla aivan kaiken mahdollisen mieleen tulevan anteeksi itselleni. pyytää itseltäni anteeksi ja antaa itselleni anteeksi, samaan aikaan.

oli erikoista huomata, että anteeksipyytäminen pelotti ja lähes satutti, sillä jotenkin se että myönsi jonkin olevan totta, esim. että olen syntynyt tällaiseksi enkä sellaiseksi mitä kuvittelen haluavani, ihanteelliseksi, tuntui päästävän vapaaksi paljon kauhua, kuin olisin vasta tullut tietämään millainen olen. jotenkin on ilmeisesti kuvitellut, että välttelemällä jotain aiheita voisi estää niiden todenperäisyyden. ihan oikeasti musta tuntuu yhä siltä että jos myönnän että ihmisille saattaa käydä köpelösti tällä planeetalla, niin tapahtuukin. voimallinen laite tuo kieltäminen.

nautinnon myöntäminen.

uskon että me ihmiset teemme kaikkia asioita nautinnosta. vaikka vaikuttaa siltä, että joku sulkee itseltään aktiivisesti onnea pois tai satuttaa itseään, on jossain kohtaa toimintaa oltava jonkinlainen pieni osa tyydytystä. mitä sitten onkaan: itsesääliä, turvallisuudentunnetta, itserankaisun iloa, epätoivon romantiikkaa, näitähän löytyy, olen testannut niistä suuren osan, ja hauskaa on ollut.

tämän voi ymmärtää esimerkiksi evoluution kannalta. eliö aivan varmasti tekee sen mikä on pitkällä JA/TAI lyhyellä tähtäimellä kannattavaa. ja sitten kannattaviin tilanteisiin on ohjelmoitu liittymään jonkinlainen tyydytys. itse olen tutustunut ihmisen psyykeen, ja jossain määrin dinosauruksen tunteisiin, ja ymmärrän sen että elämä on mielekästä, tunteet ovat mielekkäitä, reaktiot ovat usein typeriä mutta silti oikeita.

nyt selitän aivan vastakkaista, mutta yksi tapa auttaa itseään on kysyä, onko se mitä tekee, todella nautinnollista. esimerkiksi istut tietokoneella sen takia että nautit siitä jollain itsesi osalla, tai sitten et vain vielä ole tajunnut ettet nauti siitä, tai siis nautintosi tapa ei ole kovin ravitseva. jos oikeasti kärsit, ja silti pysyt tietokoneella, voit todeta, että joku osa psyykeestäsi tahtoo olla siinä. mielestäni järjen tarkoitus on maksimoida nautinto, eli pystyä järjestämään elämänsä siten että voi nauttia pitkällä tähtäimellä paljon.



tekstin kirjoittamisen aikana syntyneitä ihmetelmiä.

meillä sanotaan olevan viisi aistia, eli jotain havainnoimiskokonaisuuksia. sitten ollaan nykyään sitä mieltä että on vielä yksi: asentoaisti. systeemi joka kertoo sinulle missä jalkasi on.

kuvittelen että aistin määritelmä on kai sellainen systeemi joka kertoo ulkoisesta todellisuudesta. mutta eihän se niin ole, aistimme me myös oman fyysisen olemassaolomme viestejä.

no miten mä sitten aistin ajatuksia ja tunteita? usein ne voi tuntea fyysisinä reaktioina, pelko saa lihakset tiettyyn kondikseen, rakkaus voi tuntua lämpönä, mutta en ole varma onko se niin aina. kysymykseni on että: mikä on aisti jolla aistimme tajuntamme tietoisen sisällön?

voi olla että en kysy tuota enää huomenna, mutta nyt en ihan ymmärrä. wikipedia-artikkeli ei tunnu ihan vastaavan tähän. http://fi.wikipedia.org/wiki/Aisti

kirjoitukseeni liittyvä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aistinsisältö mutta vähän vähemmän käytännönläheinen.

mmmmmmh... oon vähän hassussa tilanteessa.

dinosaurs mean total devastating death

olen nyt 4D, mulle on syntynyt uusi ulottuvuus. aika. olen saanut menneisyyden ja tulevaisuuden, ja äärettömän nykyhetken niiden väliin. väliin, mikäli menneisyys ja tulevaisuus ovat jotakin muuta kuin sievää unta. no, joka tapauksessa olen nyt tullut ihmiseksi kun muistini pelaa ja mulla on tulevaisuus.

pelottaa

OLEN MATKUSTAMASSA

jee oon kivaaaa

kaikkii hyperkivoi ihmisii, eipä ole ollut mulla ennen elämässäni näin hauskaa. tietysti itse olen siihen pääsyyllinen (ylläpitämäni pitkäjänteinen tai ainakin toiveita elättelevä parantumisprosessi) vaikka syyllisiä on muuallakin.

joskus pelottaa
kuin olisin pieni tyttö jonka sisällä on suuri psykoosi

kaikki ollaan universaalisti kauniita. en tarkoita että jokainen toteuttaisi ympäri maailmaa pätevää kauneusihannetta, vaan että olemme kauniita ollessamme osa universumia.

en tiedä viittaako meistä jokainen johonkin toiseen kauneuteen täällä maailmankaikkeudessa. olemme ainutlaatuisia, mutta minä voin puhua rakastetuistani jäänkaltaisena, sieluna, kehäkukkana ja lentokoneena. joku on ehkä kirahvi.

rakastetut! niitä varten kai olemme kauniita, jotta niitä olisi ja jotta ne voisivat nauttia meistä, kenties luonteemme hienouksista ja karkeuksista tai kehon kaarista, ja kutsua meitä nimillä jotka tekevät meistä tähtiä taivaalle, hyvin ikuisentuntuisesti tuikkivia. hyvin yksinkertaisesti pyhiä.

rakastetut! toivon kaikille paljon hyviä heiloja ja ystäviä, mutta jokainen on kuitenkin ensisijaisesti itseään varten kaunis. meillä on keho jotta voisimme ajatella, liikkua ja tuntea maailmaa, juosta riemussa ja saada orgasmin. mielestäni on kohtuullista haluta kunnioittaa sellaista laitetta joka on kykenevä tuottamaan niin paljon nautintoa ja tuskaakin. se voi tuntua maailman vaikeimmalta hommalta, mutta kuitenkin jokainen kuutiosenttimetri lihaa ja jokainen sieltä nouseva karva on sinun ja pyhä.

mietin välillä, että olen oikeasti kasvanut joissain asioissa. joissain taas teen samat virheet vuosien kulumisesta huolimatta. ihan ok kai. mitä mä muka tekisin elämälläni jos en virheitä?

mulla on tulevaisuudensuunnitelmia. nykyhetken tunnelmia myös. ompelin kolmet housut kokoon. eilen muutettiin mun tavaroita mun uuteen kotiin.

en viel tiiä mitä teen tänään. oon tässä skannaillut vanhoja piirroksiani mutta kärsivällisistä yrityksistäni huolimatta skanneri puuhaa ihan omiaan. sit kävin lenkillä&hengitysharjoittelin&venyttelin.

näin tosi selkeesti merkityksellisiä unia. yksi oli sellainen että menin jääkaapille ja siellä oli korvapuusti. ajattelin että ei, en mä syö tota, jossain täällä on joku mikä rakastaa mua vielä enemmän, tosi paljon. siis joku ruokalaji. en taida luottaa ihmisiin enkä itseeni näissä rakastamisasioissa. enkä edes löytänyt sitä toista ruokaa vaan söin kovettuneen korvapuustin.

hups, nyt olen sotkenut koko meidän alakerran kun olen noita skannauksia tehnyt ja vähän siivonnut ja käynyt suihkussa lenkin jälkeen.

on mukavaa myöntää itselleen asioita. esimerkiksi että olen ihan kusipää ja usein hyvin kyvytön kommunikoimaan. enkä ole kovin empaattinen. en sit tiiä missä kohtaa menee liialliseksi itsekriittisyydeksi. meni varmaan jo. tunteista ja tunnelmasta se on kiinni, eikä mulla oikeastaan ole kovin hyvä olo.

puhki nikkaroi
levä leviää
mun jalkoihin
miten ne korjata vois
kun levä terveellistä on