IRC-Galleria

Tänään on ollut hieman kurja pävä.
Äitini soitti tänään, että isäni on sairaalassa todella huonossa kunnossa. Ja että elinaikaa on jäljellä todella vähän, saattaa kestää huomiseen saakka.
En ole pitäny isäni kanssa mitään yhteyttä moniin vuosiin, ja äiti ja isäkin on ollut erossa 20 vuotta.
Tiesin, että tämä päivä tulee piakkoin, koska lanssilla on menty jo kolmisen kertaa.
Nyt sitä sitten makaa osastolla odottamassa sen viimeisen valon näkemistä.
Pahalta tuntuu, koska onhan hän kuitenkin isäni, vaikka ei häävi ollutkaan.
Mutta sainpa tehtyä sen yhden ainoan, joka ois kaduttanu hänen kuolemansa jälkeen, eli näytin hänelle minun lastani, hänen lapsenlastaan, ja kävin itsekin häntä katsomassa (luultavasti viimeisen kerran).
Itkeny olen niin, että päähän särkee. Huomenna on mentävä töihin, vaikka aamulla kuinka surettais. Toivottavasti löytyy pomolta ymmärrystä sen verran, jos työmotivaatio on tuolien kanssa kateissa.

Mutta, purkailen taas tuntojani, kun siihen tulee aika.

hei ja moi.