Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta.
Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä
vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin
portaissa ja hukkaa
kännykkänsä.
Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa,pikkuhiljaa alkaa silmät
lupsamaan
ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten
paripaukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden
mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan
herätä mukavan
lämpöiseltä vessan lattialta.
Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä
paljon ja rasittavasti kuin selvänä. Ainoa ero on, että puhe
sammaltaa.
No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai
vieraan jalka kyseessä.
Rapu
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta
siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta
tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat
taipuvaisia tissutteluun.
Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy.
Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata
baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan.
Kunhan vain kaikki huomaavat!
Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi
aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän
viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä
tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.
Vaaka
Vaaka
on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa
yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan
vain hienosta
lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa
asunnossa
alushousuja etsien.
Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän
näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi,
olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän
saattaa jopa
laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin
saapunut iskemään
kilpailija.
Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,
alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa,
(usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä,
illasta tulee
mitä onnistunein,
jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea
nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten
tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten hän
havahtuu,että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira
kainalossa.
Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee
auliisti neuvoja
alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti
saa iskettyä
itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka
oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän
kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät
unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.
Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin
kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi
saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja
saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä
vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.
Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat
maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja
loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin
varattu tyyppi.