IRC-Galleria

Jos nyt tännekin kirjoittelis kuulumisia/fiiliksiä pitkästä aikaa. Oikeastaan eipä mun elämään kuulu mitään uutta, samaa vanhaa p****a. Mut toisaalta joskus tylsyys on ihan positiivista. Oon oppinut huomaamaan et sit kun rupee tapahtumaan, ei yleensä tapahdu pelkkää positiivista koskaan..

Mietityttää välit muutamiin ihmisiin.. Toisaalta ne on ollut joskus ihan täysiä paskoja sua kohtaan, mut silti oot jollain tavalla oppinut antamaan anteeks. (Niinku sanotaan; anteeks voi antaa muttei koskaan unohtaa). Sit kuitenkin kun kuulet niistä ihmisistä jotain tai näet niitä, niin herää tosi ristiriitaisia tunteita. Ja joskus kun on tosi paska päivä ni tekis mieli antaa tulla tuutin täydeltä kaikki se mitä ei sillon aikoinaan tajunnut sanoa.. Mut ei oikein viitsiä kuukausia myöhemmin ruveta yhtä äkkiä avautumaan.. Eli täytyy vaan niellä se kaikki ja ajatella että itseppä niiden ihmisten kanssa on väleissä suostunut olemaan..

Mun ystävillä on joku kauhea vauvabuumi. "Kaikki" on joko raskaana tai just saanu vauvan. Se saa tuntemaan entistä enemmän ettei mulla ole yhtään mitään. "Kaikki" kaverit ja tutut (siis suurinpiirtein saman ikäiset) on valmistunut ja mennyt töihin, on kihloissa, hankkii lapsia jne.. jne.. Ja mitä mul on? Ei yhtään mitään! En sit todellakaan kaipaa mitään sääliä keneltäkään kuten jotkut ilmeisesti luulee. Oon vaan helvetin turhautunut tähän tilanteeseen..

Toi Kauhajoen tapaus järkytti mua ehkä enemmän kuin on normaalia. Jotenkin tuli sellainen olo et missään ei enää uskalla liikkua ja olla. Ei tarvi olla kuin väärässä paikassa väärään aikaan ja se on henki pois tai halvaantuu loppuelämäkseen. En sinäänsä itseni kohdalta pelkää, mut kyllä mieleen tulee et koska se osuu sillä tavalla omalle kohdalle et kyseessä on joko joku hyvä ystävä tai joku läheinen tai vastaava..

V*****aa tää saatanan jatkuva flunssakin. Tuntuu että yskii keuhkot pihalle ja yöllä ei saa edes saatana nukuttua. Antibiottikuuri on päällä ja yskänlääkettä vedän niin paljon kun sallittu määrä on ja mikään ei vittu auta. Kai se on kohta mentävä lääkäriin uudelleen.

Kaiken muun hyvän lisäksi viel yhden ystävän kans on nyt välit poikki kai lopullisesti. En nyt tässä rupee analysoimaan kuka teki ja mitä teki ja kenen syy. Tuskinpa kukaan riitelee yksin. En missään nimessä syytä kyseistä henkilöä millään tavalla yksin, mutta ottaa vaan pirusti päähän kun tuntuu et hän ei näe omia virheitään ollenkaan ja pitää mua yksin syyllisenä kaikkeen. Mä olen omalta osaltani yrittänyt sovintoa (ainakin mielestäni) rakentaa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Mutta lähetin ainakin kyseiselle henkilölle viestin että siinä vaiheessa kun on valmis sopimaan ja myös näkemään OMAT virheensä niin ottaa muhun yhteyttä. Minä en enää aio rukoilla sovintoa. Ei ole tarvetta sellaiseen. Ainoa asia mitä on sanottavana on se että oon surullinen että asiat meni miten meni, mutta en koe yksin olevani syyllinen. Myönnän että suutun helposti ja osaan provosoida toista todella hyvin vihaisena, mutta omasta mielestäni myös lepyn nopeasti. Tämä toinen ihminen on ilmeisesti hieman pitkävihaisempi. Pyydän nyt tässä anteeksi omasta puolestani ja heitän pallon hänelle tässä asiassa.

Sit vähän iloisempiin aiheisiin. Huomenna lähtee kustantamoon mun runot. Sit vaan odotellaan että mitä vastausta tulee. Toivon tietysti että näyttävät vihreää valoa ja ovat kiinnostuneita kustantamaan. Mutta mikäli tulee kielteinen vastaus niin alan kirjoittaa jonkin muunlaista tekstiä (eli ei runoja) ja koittaa sitten julkaista niitä. Ja tietysti runojakin lähetän sitten johonkin toiseen kustantamoon.

Kyl on viel kaiken muun lisäks perkeeleen kova ikävä niitä kavereita jotka asuu kauempana. Pakko päästä pian käymään mm.Turussa Susannan luona ja Oulussa Dalin luona <3 Ootte tosi tärkeitä, vaikkei usein nähdäkään <3

Mut nyt lähden tästä tonne kaupalle päin niin saan mutsilta vähän rahaa jota se on velkaa, niin saan ostettua ruokaa. Mut pidellään yhteyksiä puolin ja toisin..