23. syyskuuta 2008
Haaskalinnuilla on näinä päivinä suuret kekkerit. Nuo likaiset, lepattavat verenimijät ovat jälleen kerran haistaneet verisen haaskan. Jokainen raadonkalvaja on jo alkanut repiä martaasta mehukkaimpia lihanpaloja itselleen. Tulevina päivinä kalmoa revitellään sinne tänne, tuodaan näytille turuille ja toreille, ja varsinkin ahmitaan kuin viimeistä päivää. Vielä mädäntymisen alettuakin riepotellaan sisäelimiä pitkin katuja, ja tongitaan kärpästen riemuitessa, ja pian mustunut visvakin katoaa kiihkeimpiin nokkiin.
Lopulta on jäljellä pelkät luut, mutta nämä saastatunkion tonkijat tappelevat niistäkin. Luut kalutaan viimeistä rustonpalaa myöten, ja ydinluut murskataan esille kaiken kansan edessä. Ja kun mitään syötävää ei enää ole, jäävät haaskalinnut vielä fiilistelemään paikalle, hengittäen syvään ihanaa kalman hajua. Nyt on juhlan aika!
Tästä näytelmästä Suomen kansa maksaa. Vapaaehtoisesti. Nekin, jotka eivät maksa, joutuvat sitä todistamaan. Eteemme marssitetaan niin itkevät pissaliisat, kaiken maailman järkyttyneet kirkkoherrat ja sosiaalitantat, kilpaa "osaaottavat" poliitikot, ikkunan läpi hypänneet, housuunsa paskantaneet, ja ennen kaikkea päivänsankari, pyssymies, osoitellen asellaan sinne tänne.
Aikuisten oikeasti, eikö tämä ole jo kerran nähty?