[1] karannut ikkunasta
[2] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[3] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[4] rikkonut tahallaan jotakin
[5] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[6] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[7] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[8] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[9] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[10] shoppaillut tilini tyhjäksi
[11] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[12] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[ ] ollut päivystyksessä
[ ] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[13] tanssinut pöydillä
[14] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[ ] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ] jumittunut baarin vessaan
[15] nukkunut väärinpäin sängyssä
[16] kuvitellut olevani satuhahmo
[17] leikkinyt ruoalla
[18] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[19] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[ ] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[20] valehdellut ikäni
[ ] saanut sakot
[21] syönyt kolmiolääkkeitä
[22] kuullut tai nähnyt harhoja
[23] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[24] suunnitellut hautajaiseni
[25] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[26] pukeutunut täysmustaan
[27] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] koukussa kofeiiniin
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[28] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] tiedän mitä on semper
[29] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[30] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[31] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[32] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[33] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[34] pitänyt bileet ilman syytä
[35] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[36] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[37] fantasioinut vampyyreista
[ ] tanssinut napatanssia
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[38] uinut vaatteet päällä
[39] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[40] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[41] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[42] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[43] suunnitellut karkaamista ulkomailla
[ ] käynyt ennustajalla
[44] kokeillut spiritismiä
[45] kirjoitellut vessan seiniin
[46] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[47] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[48] nähnyt enneunia
[49] saanut paniikkikohtauksen
[50] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[51] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[52] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[53] tapellut kalan kanssa
[54] maannut koko päivän peiton alla
[55] ollut nukutuksessa
[56] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[57] leikannut omia hiuksiani
[58] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[59] sekoittanut todellisuuden ja unen
[60] heittänyt kännykän seinään
[61] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[62] riidellyt itseni kanssa
[63] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[64] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[65] tunnistin tästä testistä itseni
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[66] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
total: 66
Arvosteluasteikko:
[ ] Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä
[ ] yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
[ ] yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
[x] yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaa
[ ] yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
[ ] yli 85 Onnittelut, olet täysi sekopää