IRC-Galleria

Kun tuun tähän koneelle, aukee muistio, jossa lukee jotain et Eve tyksin susta tai oot ihQ tai jotain sinnepäin, en just nyt muista, toivottaa salainen-ihailija..
En voi kuunnella räppiä.
En voi kuunnella nättejä biisejä, enkä rakkauslauluja.
En voi istua kummallakaan olohuoneen sohvalla.
En voi nukkua omassa sängyssä.
En voi pelata pleikkarilla, varsinkaan crashia.
Futikseen liittyvä kaikki juttu on liikaa, olisin niin halunnu käydä kattoo sen pelejä..
Omaan huoneeseenkin meneminen on aika paha.
Kaulassa koru, johon en voi koskea.
Sängyn vieressä paita, jota rakastan, mutten voi pitää enää.
Sängynviereisessä kaapissa kuva, kolme kuvaa, kaksi koulukuvaa ja joululahjan 'kortti' jossa lukee "Eve oot ihQ" t. miehesi.
Ei puhettakaan, että lujikseen voisin mennä vähään aikaan, sieltähän kaikki alkoi.
Tai ehkä lujikseen, mutten hartauteen, joka on suuri miinus, koska rakastan niitä hartauksia.. ;(
Miten näin yhtäkkiä taivaasta muuttuu helvetti, ja miten näin pahasti omasta kodistakin voi muuttua helvetti, jossa täytyy varoa minne astuu ja minne katsoo. Joka kerta kun kännykänkin käteen otan, tulee sellanen inhottava surunvärähdys. Lauantai actioneita tuskin pystyn katsomaan, jotka melkeen joka lauantai ainakin halusin nähdä, jotka niin monesti yhdessä katottiin.

Tuntuu tietenkin nyt, ettei tästä voi ikinä selvitä, mutta kyllä mä tiiän että voi, ongelma on siinä vaan, että haluanko. Surusta haluan kyllä selvitä, mutta yli en halua päästä.
Toivoisin niin ettet sulkis mua kokonaan ulos elämästäs..

Mut nyt voin kait sit ottaa niit lävistyksii, joita multa 'kiellettiin' tai ei ois tykätty et otan, ja voin leikata otsiksen taas, ja värjätä blondikskin jos haluan, mutten kyllä värjää, kun ehkä kesällä.
Mutta mieluiten ottaisin entisen takasin ja olisin leikkaamatta otsista ja ottamatta läväreitä.