Hän tuli yhtenä talvi-iltana löylystä saunanportaille vilvoittelemaan, kyykistyi ja hönkäisi. Portaissa oli rautaiset vahvistukset askelmissa. Siihen jäi Jaska kyykkysilleen, piukasti kiinni kiveksistään. Ei auttanut itku, ei poru, ei hätiset äiti-parahdukset. Pakkanen paukahteli. Varpaat tuntuivat jäisiltä. Jossain kaukana haukkui koira.
Onneksi saunan seinälautojen väliin oli jäänyt isän vanha puukko, Mora-merkkinen. Siihen tarttui Jaska. Kerran se vaan kirpaisee, ajatteli hän.