IRC-Galleria

Olen jumissa ulkomailla, luoja tietaa kuinka pitkaan.

On ikava pienta kissaani, tahdon sen tanne etta voin rutistaa siita ilmat pihalle, ja tuntea oloni edes hiukan kotoisammaksi. On ikava ystaviani: Jaanaa, Viivia, Marikaa, Jennya, kaikkia niitakin, joille en ole aikoihin puhunut. On ikava perhetta. Siskoa ja veljea, aitia ja isaa. Taalla on Michael. Pieniksi hetkiksi han pystyy saamaan minut unohtamaan ikavan, mutta ne pienet hetket ovat kovin katoavia. Minne mina taalla menisin, jos asiat yhtakkia kaantyisivatkin minua vastaan?

Puhelimessa on laskua ylitse 300 euroa. Kotona odottaa laskuja. Asunnosta menee 280 euroa joka kuukausi. Ja mina olen puoli maailmaa erossa kaikesta, milla koskaan on ollut minulle valia. Taalla mina asun talossa, joka ei tunnu kodilta vahaisimmassakaan maarin. Taalla mina sailon ruokani jaakaappiin, joka on taynna teriyaki kastiketta, jota Michaelin veli ei vielakaan ole siivonnut, vaikka sen sinne kaatoi viime viikolla. Taalla mina istun sisalla koko paivan, koska ulkona menisin hukkaan. Istun ja mietin, mietin ja huolehdin, huolehdin, kunnes kyyneleet tulevat, koska kaikki murheet on hiukan liikaa.

Englantia, uusia sanoja, vaikeita sanoja, tuttuja sanoja, kirosanoja. Lausun B:t P:iksi ja muutkin kirjaimet pain honkia. Sanoo, etta se on sopoa. Vaiko niinko? Minua se arsyttaa etta paasevat nalvimaan minua, kun en osaa itseani ilmaista, aivan yhta hyvin kuin he. Mina tahdon oman kieleni, kielen jolla voin marista asioista oikealla tavalla, en vaaralla. Vittu.

Mutta suurimmassa maarin asiat ovat hyvin. Elama kulkee eteenpain, ehka muussakin mielessa kuin siina ensimmaisessa. Postikortteja pitaisi kai lahettaa. Ylihuomenna saan $50 ja sitten taas elama hiukan hymyilee. Mutta mita tehda taalla nyt? Haluan kissanpennun, mutta mita sitten kun lahdenkin taas takaisin kotiin. Ugh... Miksi niin vaikeaa....


Laura