IRC-Galleria

rataa jne..Lauantai 27.06.2009 22:57

Eilinen rataharjotus meni ihan jees. Sarjaa pitää vielä vähän harjotella, mutta suhteutetut on jo aika rutiinia. Osaa nyt kääntyäkin jo aika pienessä tilassa, vesimatto on ihan normaali (myös ratsastajalle ;P) eikä sano mistään kirkkaista puomeistakaan mitään. Korkeus harjotuksessa oli 60-75cm eikä tuntunut pahalta.
Tästä rohkaistuneena ilmottauduin ens la kisoihin luokkiin 60 ja 70.

Tänään käytiin rämpimässä mettäteillä. Löydettiin hyviä maastoesteitä, korkeus joku 80 eli Anne ja Sepsu saa mennä edellä niin me voidaan mennä Mustan kanssa perässä. Pohja näytti ihan hyvältä (nyt tosin oli vähän märkää sateesta) ja vaan yhestä pitää vähän oksia karsia.. katsotaan vaan koska keretään sinne.

eilinenSunnuntai 21.06.2009 15:34

meni ihan jees, poni oli vähän nuutuneen olonen. Tosin herätinkin sen vähän niinkuin kesken päiväunien. Onneks se tykkää hypätä ja imee hyvin esteelle, muuten ois voinu olla hankalampaa kun piti lyhentää laukkaa ja koota muutenkin aika paljon, jotta sai kaarteet onnistumaan. Olis ollu aika tuskasta jos poni ei ois pitäny laukkaa hyvin yllä.

Musta osaa hienosti tulla oikeella laukalla alas, silloin kun mä en liikaa ajattele sitä laukkaa niin annan oikeat avut. Jos mä ajattelen liikaa niin sählään jotain ja silloin tullaan jollain ristilaukalla tai väärällä. Tosiaan, aika tiukkoja kaarteita piti tehdä, mut ihan kivasti onnistu. Alkaa pikkuhiljaa löytyä ponnistuspaikat tänkin kanssa vaikka onkin huomattavasti vaikeempi kuin Katan kanssa, ehkä senkin takia että laukan säätely on vielä hankalaa. Että enemmän puomeja vaan peliin niin meikän silmäkin sopeutuu ;)

Ens viikolla hypätään jumppasarjaa ja sen perään varmaan laitetaan joku vähän isompikin este kun saadaan hyvät askeleet. Poni varmaan menee ongelmitta, kuskista ei oo takeita.
Sit seuraavalla viikolla pitäis hypätä taas rataharjotusta. Ja sinne tulis sit niit ämpäreitä ja maahauta (mustavesimatto), kavalettipalikoita ja tötsiä yms. esteiden alla. Luulen että ratsastajalle ne on taas pahempi paikka kuin ponille. Siihen harjotukseen pitäis vissiin tulla Päivin ja Ninninkin, ehkä muitakin??

jatkoa päivän mietelmiin..Lauantai 20.06.2009 13:56

elokuussa pitäis kuulemma viimestään lähtee kisoihin Mustalla, tai loppuu valmennukset ;) (Annen sanoja, ei kuulemma viitti valmentaa jos ei tavoitteita :P). Onneks sano ettei korkeudella väliä vaan sillä et poni tottuu menemään vieraassa paikassa jne, et keväällä voi sit alottaa kisaamisen hyvillä mielin (toivottavasti talvella ois ees jonkun verran hyppykelejä, ettei tartte pelkällä maastoilulla yrittää pärjätä. Ja sopivasti lunta myös kouluvääntöön). Alotetaan siis varmaan jostain 60 et mäkin voi olla hyvillä mielin ;) Anne lupas kattoo jonkun sellasen paikan missä ei pahemmin ois mitään erikoisesteitä :P

juhannustaLauantai 20.06.2009 13:49

eilen treenailtiin Mustan kanssa taipumista ja suoristusta, Annen valvovan silmän alla (vaikka istukin Missin selässä). Poni oli lopulta ihan vaahdossa, mutta alko toimimaan. 4 puomia 10m välein, puomien ympärille aina voltti, ravissa vuorotellen molempiin suuntiin, laukassa vain myötäsuuntaan (ja me vain joka toisen ympärille, sekin oli tarpeeksi hankalaa). Volttien koko about 10m, ei helppoa laukassa ;)
Musta ei halunnut mennä tarpeeks rauhallista laukkaa, se on sen pitkän maaston jälkeen halunnu mennä laukkaa lähinnä yhellä vaihteella, niin maastossa kuin kentälläkin. Varsinkin kun kentällä on esteitä (välillä se on lähteny painamaan kohti jotain estettä, kiva et poni tykkää hypätä, mut..).
Lopussa toimi jo älyttömän hyvin, sillä on oikeesti tosi kiva ratsastaa kun se on rento ja kantaa itsensä, ihan uskomattoman tuntusta. Vaatii vähän aikaa lämmetäkseen mutta kyllä se on kaiken vaivan arvosta.

Katinkan kanssa tein samaa harjotusta, ilman satulaa. Puomit oli vähän irti maasta (kavalettipalikat alimmillaan) ja aina jos se jäi vähänkin kauas, se teki jättiloikan.. meinasin tippua useammankin kerran. Piti sit vääntää oikein kunnolla koulua alla että sai sen tarpeeks skarpiks ja toimimaan harjotuksen laukallakin. Muuten oli kyllä katan kanssa paljon helpompi. Kataakin on nykyään paljon helpompi jopa koota ja osaa jopa vähän pidentääkin käskystä. Näköjään sitä voi oppia paljon myös tollasen raa'an nuoren kanssa (Mustan siis).

Tänään pitäs hypätä 'laukan vaihto' -harjotusta (4 estettä pituushalkaisijalla pitkittäin, ei siis sarjana vaan vierekkäin) ja on siel pari 'yksittäistäkin' niitten välissä (ja toisen alla tietty vesimatto, se alkaa olla jo ihan rutiinia). Raporttia myöhemmin jos olen hengissä..

auMaanantai 08.06.2009 21:12

kinttuset osittain kipeet eilisestä maastoilusta (2,5h erittäin reipas maasto, Sepsun vauhtia paineltiin menee piiiiitttkääääät laukkapätkät ja kivat 'maastoesteet' xD), huomasin fillaroidessa. ponit saakin tänään ookailla laitsalla, Musta ei sielt välttis heti antais kiinnikään niin en viitti ees yrittää ;)
huomen (ehkä) kouluvalkkuun, todennäköisesti Katalla. tosin Mustallakin alkais kunto ja osaaminen riittää noihin hommiin joten ehkä ens kerralla sillä.. jos Anne nyt muistaa soittaa Ewalle..
onkohan se siit estevalmentajasta muistanu kysellä mitään..?

vesimattoLauantai 06.06.2009 22:20

tänään taas hypeltiin. Anne piti tunnin mulle, Vilmalle ja Emmalle. eilen totutettiin Musta vesimattoihin (mustaan ja siniseen) ja tänään oli sit mun vuoro yrittää. hyvin meni heti ku ratsastaja uskals. muutenkin hyppää tosi kivasti ja rataharjotus meni hyvin (mitä nyt ratsastaja välillä mokailee :/). hyppykunto ei viel riitä hirveen pitkään hyppelyyn, mut suht hyvin jo, ja siitähän se kunto ja lihakset kasvaa. nyt kun normiesteet on tuttuja (myös värikkäät uudet puomit, joista ei sanonu mitään), niin ruvetaan totuttaan kaikkeen outoon. anne sano et tää oli viimenen normaali rata mitä hypättiin, ens kerralla siel on sitten törppöjä ja ämpäreitä yms. alla.
ja vesimattoa hypätään nyt sitten joka kerralla, samoin maahautaa (mustaa mattoa).

Katallakin hyppelin, tosin vähän matalampina, kun ei sillä ole koko talvena oikeestaan hypätty. Meni ihan kivasti, vettä katteli hetken, mut kerran kun meni niin ei sit pelänny ollenkaan. sen pompuissa en kyllä meinannu pysyä kyydissä, ne kun on niin erilaisia kuin Mustalla johon oon nyt tottunu.

vesimatossa siis oli ihan vettäkin eikä pelkkää mattoa vaan. kuvia tulossa myöhemmin..

viikonloppunaSunnuntai 31.05.2009 11:41

koulukurssi meni hyvin. perjantaina pari tuntia Mustalla. tehtiin kokoamisia ja lopussa väistöjä käynnissä ja ravissa. Musta löysi takajalkansa, wuhuu! Rupes taas alun jälkeen menee tosi hyvin. On se kumma ku mä osaan ratsastaa vaan silloin ku Anne on kentän laidalla ;)
Oli tosi upee tunne ku ponilla takajalat ja persus alla ja selkä ylhäällä pyöreenä, kuulemma näyttikin tosi hienolta.

Väistöt meni kanssa hyvin, Musta ei oo viel ravissa paljon tehnytkään, mut teki silti hyvin.

Lauantaina Katan kanssa ensin vajaa pari tuntia. Alotettiin väistöillä, niin että tehtiin ravi- ja käyntisiirtymät väistössä. Aika vaikeeta, mut sitten kun itte hiffas miten tehdä niin poni rupes toimiin tosi hyvin. Sitten avoa ravissa ja siitä laukannosto, meni hyvin taas kun itte tajus ;)
Vastalaukat ei Katalle oo koskaan mikään ongelma ollukaan, sehän nostaa sen laukan minkä käskee. Ainoo ongelma on et on tosi hankala pitää suorana nostoissa.. persus kun tuppaa seilaamaan puolelta toiselle.

Iltapäivällä lauantaina vielä hypättiin Mustan kanssa. pysty-okseri linja (21m - 6 askelta) ja sama toiste päin. ja pystyltä kaareva pystylle (18m - 5 askelta). Meni tosi hyvin, alan pikkuhiljaa löytää rytmiä Mustan kanssa hyppyihin ja ponikin on saanut rohkeutta/itseluottamusta. Sen hypyt on niin nättejä ja pyöreitä. Kerran jäin okserilla jälkeen kun ei ponnistus osunu yhtään kohdalleen, mut onneks poni anto anteeks mun mokailut ja meni viel tosi nätisti sen jälkeen. Ei hypätty älyttömästi, Musta väsyi aika nopeesti, ilmeisesti perjantai painoi vielä jaloissa, joten lopettettiin ennen kuin väsyi liikaa. Siitä tulee tosi hyvä! Ens viikolla totutetaan vesimattoon ja hiotaan vähän sarjoja. Myöhemmin kesällä maahautaan (musta vesimatto myös) ja muuriin sekä muihin erikoisesteisiin. Loppukesästä voikin lähtee tyrkkään parit kisat..

wuhuu!Perjantai 22.05.2009 22:19

eilen meni tosi hyvin Mustan kanssa. anne piti tuntia mulle ja emmalle, alku ei ollu hirveen lupaava. poni ei oikein asettunu (varsinkaan vasemmalle) ja vänkäs muutenkin vähän vastaan. tehtiin neliötä, eli oikeestaan kulmia ja suoristuksia. kas kummaa, poni rupes toimimaan, rentoutu, myötäs, takajalatkin vähän polki. en oo aiemmin saanu sitä noin rennoks ja pyöreeks.. jes jes jes.. :)
lopussa oli ravissa vasempaan oikeestaan parempikin kuin oikeeseen.

hoppia..Sunnuntai 17.05.2009 00:55

tänään hypeltiin vähän Mustan kanssa. Anne autto ja nosteli esteitä, lopulta se hilas pystyn 75cm ja ristikon hyppykorkeudeks tuli about 85.. meni tosi kivasti ja innokkaasti. Osaa jo kattoo tosi hyvin ponnistuskohtaa (mikä on hyvä juttu koska mä en vielä Mustan askelilla sitä läheskään aina hahmota..)
Loppukesästä pitäs alottaa kisaaminen, varmaan 60-70cm luokista ja ens keväänä pitäs alottaa jo kasikympistä. Tän kesän tavote on 80 rata kotona, ihan oikeen kokosina niinku Anne asian ilmasi ;)

Katan kanssa eka tavote on nyt saada heinä-raskaus-maha pienemmäks -.-

voi keepele..Sunnuntai 10.05.2009 00:16

poni sitten polkas (taas) etukengän hiiteen.. kompastu vähän kavaleteillä ja onnistu sit astuu toisen etukengän päälle.. johan siitä on peräti 4 viikkoo ku se kengättiin -.-

ihmeen hyvin kyllä nyt jaksanu nää pari päivää reilun 1,5h töitä.. huominen pitäs viel jaksaa ja sit saa taas pari vapaata..

tänään meinas olla vähän jarrut hukassa, mutta eipä me kyllä mitään laukka-käynti siirtymiä olla ennen tehtykään..