IRC-Galleria

Fight_for

Fight_for

Raskasta on sisällään kantaa,pienen pieni elämä,raskasta on pois se antaa,jotta olo olisi keveä..

Oppimisen vaikeus..Tiistai 22.12.2009 20:36

Päivä alkoi normaalisti mutta aamulla lähdettiin tavallisella pannalla kymmeneltä lenkille. Tyttö ei halunnut kävellä pitkään ja kääntyikin jo 15 minuutin jälkeen takaisin. Sisällä se sai odottaa aamupalaansa 12 asti koska ei pysynyt odottamassa keittiön kynnyksen takana kun me söimme. Lähdin sitten siskon kanssa koristelemaan porukoiden kämppää ja kun palasin kolmen aikaan,oli koira jätetty yksin ja ruokakippo täytenä pöydällä..!? Soitin kaverille ihmeissäni mutta kun oli tarjonnut ruoan,ei ollut neidille enään kelvannutkaan. Kipeä?mä ajattelin heti katsoessani lihavaa ahnetta neitiä. Lähdimme kuitenkin kuonopantakävelylle tunniksi ja pihassa uskalsin päästää neidin hieman iloittelemaan vapaana. Se juoksi kymmeniä kertoja pihaa ympäri ja taas pikkutielle jossa ei liiku paljoa autoja. Naapurin kaksi pikkukoiraa saivat hepulin.. Lenkin jälken kun hengitys oli tasaantunut tarjosin ruokaa ja se kelpasi. Täytyy pienentää annosta selvästikin jos ruoka ei kelpaa kuin opittuna aikana..
Katselin juuri kartasta kuinka pääsisimme helpoiten Prismassa käymään Kikin kanssa? Haluan nähdä miten se suhtautuu ihmisvilinään muualla kuin tienvieressä missä sitä selvästi hieman pelottaa. Vetäminen on yhä samanlaista ja kotiinpäin käännyttäessä alkaa. Mulla on periaatteessa kyllä aikaa opettaa sitä,mutta kun kaveri lähtee lenkille,en tahdo että kiskoo narusta koiran vetäessä enkä usko että munm pokka riittää kertomaan että "kyllä se mun kanssa tottelee".. Onhan kaverilla ollut jo 2 Rotwaileria..

Epäsuosiossa..Maanantai 21.12.2009 21:06

Aamulenkille lähdettiin jo puoli yhdeksän kun tuli vinkumaan korvanjuureen.. Illalla jouduttiin lähtemään viel 22:35 uudestaan ulos kun tyttö "unohti" tehdä kaikki tarpeensa ja juo paljon vettä. Todellisuudessa vetäminen on niin kovaa että pitäisi kävellä miljoona kilometriä että tulisi rakko tyhjäksi. Noh,sisälle tultuamme huokaisin pettyneenä ja jätin koiran suunnaten kaupunkiin etsimään apua. Kotoa löysinkin sitten kuonopannan jota kokeiltiin sitten päivällä. Ymmärsin koiraani kokeilun aikana paljon paremmin..Ongelma ei ole itse vetäminen vaan keskittymiskyvyn puute. Ensimmäiset kilometrit menivät hyvin,mutta kun käännyttiin takaisin,alkoi myös kuoniksen kanssa vetäminen. Oltiin ulkona ruhtinaalliset 1,5 tuntia.
Sisällä puoli viideltä koira otti keskikokoisen puruluunsa jossa kova pinta ja viiden jälkeen se olikin jo mennyt. Ihmettelin tahtia hetken,ja kauhistelin laihdutuksen onnistumisen puolesta. Toivottavasti ei nyt luihin kaadu,parempi lihava koira luuta syömässä kun laiha sohvannurkan kimpussa.
Nyt katsellaantelkkaria yhdeksään asti ja taas mennään ulos. Kaveri tulee vasta yhden jälkeen töistä eikä mun kannata mennä nukkumaan enne,sillä heräisin kuitenkin vastaanotto riehumiseen joka on varsin äänekästä kun koira ryntäilee huoneesta toiseen laminaatilla..
Toivottavasti tyttö ei pidä mua kuoniksen tähden nyt pahana ihmisenä joka ei anna hänen mennä lujaa..

Tultiin jo iltalenkiltä kun piipittäminen alkoi..Oltiin kuitenkin tunnin verra.. Menetin suuntavaistoni kahdesti tänään,päivällä ja nyt kun meinasin lähteä väärään suuntaan käveleen. Pelottavaa.. Soitin sille yhdelle kun halusin kuulla sen äänen. Se sanoi että"kiva kuulla sun ääni",mut sillä oli joku muija siellä..Vitutti vaikkei ikinä enäään ollakaan yhdessä. Nyt kun Frendi on poissa,näen siitä taas unta ja huudan unissani.. Hän jopa kysyi"onko unet painajaisia.?enkä mä jaksa enään valehdella..Osittain kun ovat..

Parempaan päin..Lauantai 19.12.2009 12:43

Lähdettiin aamulenkille puol 10 maissa. Keli oli mitä parhain,vain -11 ja tyyntä. Kiki tykkäsi mennä ja nuuskia samat paikat kuin eilenkin eikä ensimmäisen 200 metrin aikana naru kiristynyt kertaakaan. Mun fiilis oli upea sillä jos Kikin käytös joka on muuten riittävää paranee noin nopeasti,jatkuu sen elämänviiva yhtä nopeasti kauemmas ja kauemman tulevaisuuteen eikä mun tarvitse murehtia sen puolesta. Eilen iltana tosiaan kun tulimme lenkiltä,otti tyttö luunsa ja asettui jalkoihini järsimään sitä. Tuntia myöhemmin oli luu "piilotettu" niin etten löytänyt sitä mistään. Tänä aamuna syy selvisi kun päivänvalossakaan ei näkynyt merkkiäkään luusta.. Se oli jo mennyt. Nyt aamupalan syötyään sai neiti uuden luun jota se yrittää parhaillaan piilottaa maton alle..

17:50 Tää päivä on menny todella hitaasti. Käytiin kolmistaan pitkällä lenkillä ja lumenkaatopaikalla uskallettiin päästää koira irti ensimmäistä kertaa. Se juoksi siellä taas kieli poskella innoissaan uudesta tilasta ja antoi ihan hyvin jopa kiinni kun oltiin lähdössä eteenpäin. Muuten oli lämmin mutta kesälenkkarit jäädytti mun isot varpaat niin että käveleminen vetävän koiran kanssa oli aikas tuskaa. Kotio päästyäni Tuli joku ihme vitutusmasennus kohtaus oka ei oo mennyt vieläkään ohi. Viimeyön unta muistellen jossa olin ylöjärven kanssa jonkun marketin pihassa ja lähdin siitä Nissan Micralla sen luo. Tänään olis vastavirralla hyvä keikka,mut en tahdo olla kikistä hetkeäkään erossa. Frendi tuli aikas hienossa kännissä kotiin eilen ja mä tiedän ettei oo hyvä jos teen niin itse.
Huomenna olis tarkoitus mennä maalle.. Joku kerta otan kikin sinne mukaan ku frendi on töissä viikonloput..

Epäreilua..Lauantai 19.12.2009 00:19

Päivä on ennättäny iltaan ja me ollaan ennätetty tutustua toisiimme paljon. Frendi(talon omistaja) tuli töistä kolmen paikkeilla ja mä lähdin vuorostani käymään kaupungissa. Aamu ja päivä Kikin kanssa meni loistavasti ja illalla kun frendi lähti keikalle lähdettiin me iltaenkille.
Tunnin iltalenkki sai taas vähän purettua valtavaa määrää purkamatonta energiaa mitä koiran elinvuosien aikana sille on kertynyt. Nautti selvästi kun juoksutin sitä peltoaukealla kieli poskella fleksissä ympyrää. Tyyppi jolta koira hettiin sanoi tehneensä pitkiä lenkkejä eikä kuulemma ole meno rauhoittunut yhtään,mutta onhann se kumma jos tunnin lenkki kolmesti päivässä saa koiran jo makaamaan ja järsimäään luuta telkkarin edessä.
Siis,kuulemamme mukaan Kiki on 3 vuotias,mutta silläo on hammaskiveä. Omistaja väitti myös ettei ole koira saanut pentuja,vaikka sen nisät roikkuvat ja yksi on purtu halki. Rankoista oloista/ tappeluista kertoo oikeassa takajalassa oleva leveä arpi ja kuonossa olevat pitkät arvet. Onko Kiki aloittanut? onko se agressiivinen? Tummat silmät loistaen se änkeää kainaloon ja inisee tyytyväisenä..Agressiivinen?tämäkö? Hyvä puoli on se että ruokaa tämä koira on ainakin saanut ja paljon,mutta ruokinnasta välinpitämättömät ihmiset tuskin tietävät miltä Dobermannin tulisi näyttää? Ei ainakaan tuolta.

Joulu on täällä..Perjantai 18.12.2009 19:29

Istuin sit 2 tuntia joululahjani kanssa tasaisesti hyrisevän auton takapenkillä ra rapsutin hellästi korvantakaa. Matkalla meno oli niin levotonta että jouduimme pysähtymään enempien traumojen välttämiseksi kaksi kertaa.
Vihdoin perillä 22:00 pikaisen kämpän nuuskimisen jälkeen swai joululahjani ruokaa ja kello 23 kävimme iltapissalla ennen nukkumaamenoa. Joululahjani tiesi heti paikkansa ja käpertyi pienen pyörimisen jälkeen sängyn viereen matolle. Aamulla kun heräsin,heilutti joululahja iloisesti häntäänsä ja lähtö tunnin aamulenkille oli ajankohtainen.. Kiki on saapunut taloon..

Kiki!!!!Torstai 17.12.2009 11:11

Joo,fiilis on ku jouluaattona! Heräsin jo seiskalta enkä oo saanu nukuttua sen jälkeen ku ajatukset on olleet aivan jossain muualla. Meinaan Kikissä.. Kiki on 3 vuotias Doberman narttu seinäjoella jota mennään tänään katsomaan. On aika ihmeellistä ajatella että se ehkä muuttaa sieltä Oldmobile custom cruiserin vm86 takakontissa tänne meidän kanssa asumaan. Se raasu on ollut jo 3 kodissa ja nyt viimeisessä vain 2 kuukautta. Täytyy kyllä sanoa että jos ei täällä sopeudu(mistä ei ole ollut edelliset kodit kiinni) viedään hänet sitten varmasti viimeiseen kotiin. Eetun seuraksi meinaan..
Aamulla oli kyllä kiva katsoa kun kaksi ruokakippoa oli jo tiskipöydällä kuivumassa. Kuvittelin jo ne aamupalaa vailla olevat silmät viereeni ja syötyäni kuinka olisi aamulenkin paikka? Helvetti,silloin ei kylmyys enään tunnu missään kun on lämpö sydämmessä. Toivottavasti Kiki saa meiltä sen viimeisen kodin loppuelämäkseen.

Päiväfiiwiksiä enemmän sit päivällä..

Sanoja,sanoja vain..Keskiviikko 16.12.2009 16:01

Kun aamu taas valkenee,tyttö yksin heräilee
toivoo jonkun viereltään löytyvän.
kuvajaistaan katselee,miettii miks aika matelee
nyt kun elämästä on jälkellä vain sirpaleet.

Joulukuu,kylmyys kuvastuu,kyyneleen pintaan jää
ei tytöllä tällä,ollut vierellänsä,ketään joka lämmittää.


Joo,löysin tän jostain vihkosta vuodelta 2005.. huh.

puhuttiin frendin kanssa koko viimeyö ja nyt on peli selvä..
Tää on vapauden talo!!

Mietintää..Maanantai 14.12.2009 18:42

Mua ahdistaa kun uus elämä on niin päinvastaista kuin vanha.. Pelottaa jokainen liike minkä teen koska en tiedä onko se sallittua? Ylöjärven kanssa oli niin helppoa kun tiesi mitä saa tehdä,ja täytyy sanoa että kaipaan sitä tavallaan. Mulla oli todellakin hyvä olla siellä..
Mä en saanut tänäänkään asioita hoidettua kelassa. En vaan uskaltanu sanoa että pitää mennä keskustaan. Kiitos kyllä ylöjärvelle siitä etten uskalla lähteä talosta ulos muttakuitenkin mun pitäis päättää omista menoistani itse. Rahaa ei tipu jos en saa lappuja meneen vaan koska en pääse täältä minekään.
Mä todellakin kuvittelin että uus koti olis vapaampi paikka ja jos en olis heti taas mokannu,olis se varmasti. Mä en osaa kun mokailla.

Vituttaa ihan oikeesti.. Miksen voi laittaa hänen numeroaan jonnekin mistä en sitä saa ihan helpolla? kohta taas tulee ilmoitus "Mua ei kiinnosta,älä häiritse" ja taas itketään. Missä on se joku muu joka tajuaa?

Sleepless,,?Maanantai 14.12.2009 02:56

Pari päivää vierähti taas vauhdilla eikä muistikuvilla käy juhliminen. Noh,tekevälle sattuu.
Oon tässä frendin talossa josta on tulossa ehkä jo piankin mun koti ja odottelen muutamaa rauhallista joulupakettia,mutta kuitenkin eniten tätä hieman vilkkaampaa sorttia:-) kello on jo kohta 1 ja frendi tulee töistä..ihmettelee varmaan kun istun vielä koneella paitsi ette kyllä istu kun makaan vesisängyssä läppärin kanssa. hehe.
Fiilikset on ihan jees kun näin pari vanhaa kaveria tänään kuppilassa joita ei olis voinut kuvitellakaan tapaavansa ylöjärven aikaan. Helvetti mistä ihminen luopuu saadakseen jotain mikä näyttää sillä hetkellä kauniimmalta..helvetti kun ihminen pettyy tajutessaan että on jäänyt tyhjän päälle pitämään kiinni olemattomista menneisyyden rippeistä joita pettymyksen jälkeen vain omistaa. Menipäs taas syvälliseks..hohhoijjaa!

Hyvää yötä teille ihmisille jotka nukutte nyt valmistautuen tulevan maanantain haasteisiin.

tässä on väärä päivämäärä jostain syystä

Niisk niisk..Lauantai 12.12.2009 17:01

Mä en tiedä lähteekö univelka nukkumalla vai ei..Nukuin nyt 11 tuntia. Julmaakin julmempi herätys oli,kun vaatteeni tuoksuvat häneltä ja alitajunnassa kuvittelin olevani hänen vierellään enkä näin kaukana poissa. Todellisuudessa en tahdo enään hänen lähelleen,olen niinn heikko sanomaan ei.. Joo. Teen tossa palapeliä joka ei onnistu..onkai liian vaikee kun on niin värikäs ja moniuloitteinen kuva. Sain raamit kuitenkin ja pikkuisen muutakin ennenkö tyssäsi. Mun jalkoihin ei enään satu niin kovasti kun eilen,mut käveleminen on hankalaa. Siskon pitäis tulla kohta..