Mulla on taas maailman älykkäin koira.. Oltiin tuossa lenkillä aamupäivästä kun koira yhtäkkiä pysähtyi,nosti villat pystyyn ja alkoi murista. Noh,pysähdyin koska en nähnyt mitään "vaaraa" ja kehoitin kikiä lopettamaan. Murina kuitenkin jatkui,ja ajattelin että jossain pensaassa lymyää jotain. Kiki kuitenkin ehti lähteä juoksemaan ennenkö sain sen pannasta kiinni ja alkoi raivokkaasyti haukkua ja murista iidesjärven jäälle jossa ei ollut ketään.
Katselin ympärilleni hetken hölmistyneenä kunnes huomasin.. Rannassa oli puukalikka nostettu pystyyn jäälle yön aikana ja kiki oli varma että kalikka aikoo hyökätä.
Mun päivä meni päin P:tä koska ahdistus ja itkupotku on ollut vallitseva olotila. Kiki heitti volttia portaissa ja sen etujalka on nyt turvoksissa. Huomenna iltapäivällä tohtori. Just kun ehdin juhliin että jä muutama kymppi ylimääräistä tästä kuusta..noh,ei sitten. Huomenna on työpäivä ja paskaa tulee niskaan kun en tänään mennyt sinne.
Suhdekuviot ovat kai hieman liopppuviivalla,koska olen jälleen sortunut valehteluun ja kertomatta jättämiseen. Ei enään luottamusta edes vitsiksi.