Rakas halusi erota minusta. Aika kamala tunne. Sanoi ettei enää välitä minusta. Aloin sitten tutustumaan johonkin toiseen mieheen. Se oli omituista ja siinä unessa tapahtui omituisuuksia o.O No lopulta sain tekstiviestin missä kulta halusi takaisin ja mie en halunnu huolia. :(
Kun näkee tollaisen unen syntyy kamala menettämisen pelko. Sitä hetken miettii moista tilannetta todellisuutena :| Tulin surulliseksi.
Hylätyksi tulemisen pelko on kova, etenkin kun on tullut "hylätyksi" jo muutamaan otteeseen.
Tuntuu siltä kuin haluaisi kokoajan kuulla toisesta. Onneksi tämmöisiä tuntemuksia tulee harvaan.
Niin kovasti vaan olen nyt mielestäni rakastunut että muistuu mieleen vaan se tuska minkä se viimeeksi aiheutti.
Oli näin kirjoittaen pakko sitä purkaa kun ei kelleen kehtaa sitä sanoa ääneen.