IRC-Galleria

FinFihlman

FinFihlman

Fail and try again

AjatusTorstai 06.10.2011 20:16

Ajatuksissani kirjoitin ja mietin. Toivottavasti se ei ole kenellekään pahasta eikä kenenkään kurkkua kuivaa ja päätä paina suuttumus, viha, ärtymys tai muu, jos tekstini erehtyy lukemaan.


Vastaukseni Naamakirja™:n keskusteluissa koskien Steven poismenoa.

Ja pöh. Tämä on yksi suurimmista piirteistä, ehkäpä myös yksi vahvuuksista, jota kuitenkin epäilen, mikä meillä on. Mahdollisen surun tunteminen jotakin julkisuuden henkilöä kohtaan. Miksemme me muista niitä, jotka kuolevat lähellämme yhtä paljon, kuin niitä, jotka olemme nähneet kaukokatsomislaitteessa. Jokainen onnettomuudessa menehtynyt, jokainen henkensä toisten käsissä menettänyt.
Ei, ei kenenkään kuuluisi kuolla niin varhain (~56a), mutta ihmettelen silti.

Ehkäpä se on kuitenkin kunniaksi heille, joita muistavat vain heidän läheisensä. Mitä me olemme muistamaan yhtä, josta emme tienneet kuin pintapuolin. Ehkäpä se kuuluu meidän oikeuksiimme ja meidän olemukseemme muistaa läheisiämme ja kunnioittaa heidän muistoaan, vaikka muut eivät sitä tietäisi. Minulle se olisi suurempi kunnia, kuin kaikkien muistama, vain pintapuolisesti kuitenkin.

Ehkäpä me muistamme tunnettuja, kuin kuninkaita. Ehkäpä meitä pelottaa olla kunnioittamat heitä, joskin pintapuolisesti, koska me olemme oppineet, että joskus meitä rankaistiin kohtuuttomasti pienestä välinpitämöttömyydestä.

Ehkä.


Olen erilainen.
I think differently.

FiilistelyäMaanantai 26.09.2011 22:14

Voi voi, heitin niskaan ns. vapaamman setin.
Tuli heti kotoinen fiilis kun sai kamaa päälle ja vähän kulki ympäri taloa wnb-taktisesti.

Maksaisi vain ~110e saada peli toimivaksi. : (

FinFihlman - TestingTiistai 13.09.2011 01:06

(Koska ei tue .wmv:tä, niin laitan tuben kautta. : D)


Picture © FinFihlman
Music CC BY-NC-SA FinFihlman

Mitään hyvää? Mikä huonoa? Mielipidettä?

Hyvää kesää!Lauantai 04.06.2011 14:34

Ja onnea kaikille oppivelvollisuuden päättäneille! : )
Me tulemme tarvitsemaan sitä : D

HäätTorstai 26.05.2011 19:16

Sulhanen kiittää. : D

Oli kyllä hienot! : )

These are mine!Keskiviikko 06.04.2011 03:40

Like-everything-randomly® ♥ and I-like-my-own-comments® ♥

Noone shall take them away from me! <333 : )))

EdinburghTiistai 29.03.2011 22:16

Jepa paikka!

Tanaan kiipesin Arthur's Seatille, ja oli kyl mahtava fiilis, ja paikka!

EdinburghMaanantai 28.03.2011 01:08

Yeah! Here I am.

Just chilling, just chiling... : )

Gotta' come here more often!


Likin' the place, expect for the keyboard. But I'm getting used to it.
: D


You'll get photos this time, promise!

Olen AivokuollutTorstai 10.03.2011 21:43

Lue ja sisäistä. Wikipedia auttaa.

Paras tapa auttaa kaveria (täyttä retardia.) kun kysyy ohjeita. : )
Säästyy monet aivosolut ylikiehunnalta ja denaturoitumiselta. : )

(Tämä pähkäily syntyi, kun luin täysien idioottien mietteitä tuolta Juuson mainostamalta sivustolta.)

Kyseinen sivustohan on tuo naamamokat. Jäätävän paska, toisaalta kuvaava, nimi. : )

Rndm sydänLauantai 05.03.2011 15:45

Yes, yes... But I don't want to be in your club!

Why do randoms keep giving me hearts! This is blasphemy!
(Or is it..? You don't know so stop making accuses without proof! You liar!)