IRC-Galleria

Näin sit taas unta Asmosta..

Nään näitä aina parin kuukauden välein.
Se unen kaava muuttuu aina vähän vaarallisemmaks,
edellisessä unessa menin vaan karkuun.
Tällä kertaa mun piti turvautua itsepuolustukseen, ku se kävi käsiks.
Tiedä sit et kertooks se sitä et mun pitää aina vaan enemmän selvitä yksin.

En taida ikinä päästä siitä yli..
Vaikka se ei mun arkeen vaikuta mitenkään,
paitti jos nään jonkun sen näkösen miehen tulevan vastaan,
se aiheuttaa kauheen tarpeen lähteen juokseen.
Mut se ei muuten vaikuta,
vasta sitten unissa, ja seuraava päivä on aina sit sen unen miettimistä,
kun se jää eloon, kunnes nään uuden unen.

Mut en oo koskaan päässy puhuun siitä kellekkään vakavissani,
siis kyllä netissä sillee kertonu päälisin puolin, mut ei se oo sama
ku kasvotusten.
Millalle kun kerroin sitä, mua alko ekaa kertaa oikeesti itkettään.
Sillon vasta oikeesti tajusin, mitä sillon oli tapahtunu.
Mutta mä en kykene itkeen kenenkään nähden.
Vaikka mulle sanottas, et itke vaan,
mä en vaan kykene siihen.
Mulle on kai pinttyny sellanen kuva mieleen,
ettei saa näyttää heikkouksiaan.
Mä oon ihan vakavissani itkeny vaan Janitan aikana,
sillon mä en enää kyenny piteleen.
No tietty oon itkeny jos on ollu liikaa fyysistä kipua,
Mut silleenki ehkä vaan kahdesti tai kolmesti.

Olin sillon vasta viidennellä ku se tapahtu, enkä mä muista siitä paljoo..
Joten se oli tavallaan helposti ylipäästävissä.

Mut näin jälkeenpäin se alkaa painostaan..