IRC-Galleria

noni, ny nugguun~

SKORPIONI 24.10. - 22.11.

Uhmaat erään tahtoa. Se sujuu sinulta niin hyvin, että haluat nostaa itsellesi hattua illan tunteina. Olet pysynyt vahvana.

..miks mä en osaa keskustella ihmisten kans sillee ettei ne käy päälle? D:

No vittu vituttaako joka vitun päivä vittu ihan kaikki vittu? no vittu pidä se vitun vitutus vittu itelläs välillä vittu äläkä vittu vittuile muille vittu. Ja vittu eikä sitä vittua vittu joka vitun paikkaan tarvi vittu kylvää vittu.

Hah, se meidän luokka on ihan läppä |D

Mulla on se Hyvä mopo - ilta tänään kuudelta, ja koululle pitää mennä jo viideks säätään luokkia.
Yh kun hermostuttaa >:

Sanokaa mitä sanotte, mutta äidin kanssa on mukava puhua asioista<3
Onneks mulla on hyvät suhteet äitiin~<33

Kiitos Milla<3 *haliruts*

Rupesin just miettiin, et mitäs jos se nyt soittas ovikelloo ja mä menisin avaan..
Et miten mä reagoisin?
Mitä mä tekisin?

Mä luulen et saisin kauheen adrenaliinikohtauksen ja huutaisin sille et mee pois ja paiskaisin oven kiinni.
Sit alkaisin täriseen jännittyneenä ja lopulta lyhistyisin lattialle ja alkaisin itkeen.

Sen verran mäkin tunnen itteeni.
Pälkäne on jättäny muhun kauheet arvet..

Näin sit taas unta Asmosta..

Nään näitä aina parin kuukauden välein.
Se unen kaava muuttuu aina vähän vaarallisemmaks,
edellisessä unessa menin vaan karkuun.
Tällä kertaa mun piti turvautua itsepuolustukseen, ku se kävi käsiks.
Tiedä sit et kertooks se sitä et mun pitää aina vaan enemmän selvitä yksin.

En taida ikinä päästä siitä yli..
Vaikka se ei mun arkeen vaikuta mitenkään,
paitti jos nään jonkun sen näkösen miehen tulevan vastaan,
se aiheuttaa kauheen tarpeen lähteen juokseen.
Mut se ei muuten vaikuta,
vasta sitten unissa, ja seuraava päivä on aina sit sen unen miettimistä,
kun se jää eloon, kunnes nään uuden unen.

Mut en oo koskaan päässy puhuun siitä kellekkään vakavissani,
siis kyllä netissä sillee kertonu päälisin puolin, mut ei se oo sama
ku kasvotusten.
Millalle kun kerroin sitä, mua alko ekaa kertaa oikeesti itkettään.
Sillon vasta oikeesti tajusin, mitä sillon oli tapahtunu.
Mutta mä en kykene itkeen kenenkään nähden.
Vaikka mulle sanottas, et itke vaan,
mä en vaan kykene siihen.
Mulle on kai pinttyny sellanen kuva mieleen,
ettei saa näyttää heikkouksiaan.
Mä oon ihan vakavissani itkeny vaan Janitan aikana,
sillon mä en enää kyenny piteleen.
No tietty oon itkeny jos on ollu liikaa fyysistä kipua,
Mut silleenki ehkä vaan kahdesti tai kolmesti.

Olin sillon vasta viidennellä ku se tapahtu, enkä mä muista siitä paljoo..
Joten se oli tavallaan helposti ylipäästävissä.

Mut näin jälkeenpäin se alkaa painostaan..