IRC-Galleria

Fluor_Albus

Fluor_Albus

Blut und Ehre!

Voi jestas mikä päiväMaanantai 11.02.2008 17:41

Aamulla lähdin raahaamaan Äx-Vitosta leimalle. Alapitkällä klo n.8:24 rehtori soittaa ja kyselee tulenko puolen maissa alkaviin kirjoituksiin. Vastaus on negatiivinen, jolloin reksi kyselemään, että kerkeänkö 10:00 alkavaan toiseen kuunteluun. Homma on selvä ja klaara, vaihto bemusta Jumpperiin ja pikamarssia Kuopioon. Keli oli mitä parhain - kura lensi ja lasi paskaantui - , joten hieman lisä jännitystä toi Kasurilan Shellin kohdalla irronnut pyyhkijän sulka. No näppäränä jätkänä vetäisin sulka irti Vuorelaan, jossa pikainen huolto toimenpide + reissumiehen kahvin hankkiminen.

Mietteitä ilmaston lämpenemisestäPerjantai 08.02.2008 00:25

Onhan se ikävää. Meret nousee, pahoja tapahtuu ja Afrikan lapselle tulee paha mieli. Lisäksi Bangladeshissä miljoonat joutuvat kodittomiksi. Tämän kauheden lisäksi kuusi, norppa ja tunturisopuli kuolevat sukupuuttoon.

Noh, mitäpä tässä pitemmän päälle murehtimaan, kun ainakaan toistaiseksi en ole perhettä perustamassa. Miksi murehtia asioista, jos itse nauttii hiekkakylpylästä siinä kauheassa tulevaisuuden visiossa.

Mutta mutta, on eräs toinenkin seikka. Luonto, käsittääkseni se kasvaa takaisin. Jos ihminen onnistuu jotenkin tuhoamaan luonnon ja aiheuttaa ydintalven - jota ei ilmastonmuutoksella saada aikaiseksi, tarvitaan ydinsota - niin ihan varmasti, minä lupaan, että ihan varmasti tänne pallolle tulisi uutta elämää... Lyhyt kertaus historiaa, astrologiaa, biologiaa jne...

- 13.7 miljardia (siis 13 700 000 000) vuotta sitten - maailmankaikkeus syntyy

- 4,6 mrd. vuotta sitten - Aurinkokunta syntyy (myös maa)

- n. 3 mrd. vuotta sitten - Meriin kehittyy alkeellista elämää
- eliöt tuottivat sivutuotteena happea ---> maan ilmakehä syntyi

Siinäpä sitä alkoi elämää kehittyä ja niin pois päin mutta... Pahoja kuitenkin tapahtui. [mutu] Huomattavasti ennen Amerikan Yhdysvaltoja ja Kansallista Kokoomusta [/mutu]

- 460 milj. vuotta sitten - Ordoviki/Siluuri-kauden joukkosukupuutto. 75% pallon eliöistä katosi

- 385 milj. vuotta sitten - Devoni-kauden joukkosukupuutto. 50% Telluksen eliöistä katosi

- 251 milj. vuota sitten - Permi/trias-kauden joukkosukupuutto. Maasta hävisi noin 96 % merieläimistä ja 70% maaselkärankaislajeista (n.95% kaikista otuksista)

- 200 milj. vuotta sitten - Trias/Jura-kauden joukkosukupuutto. 48% vaihtoi hiippakuntaa

- 65 milj. vuotta sitten - Liitu/Tertiääri-kauden joukkosukupuutto. 50% elukoista häippäsi

Onhan noita sattunu... Ja välissä on pienempiä tuhoja ollut, ei vain ole dokumentit säilynyt tänne asti.No mutta ei takerruta tuollaisiin olemattomiin pikkuseikkoihin, vaan vedetään vielä läskit mukaan tähän.

Viimeisimpien 125 000 vuoden aikana 60 % yli 44 kg painavista lajeista on tuhoutunut.



-Kuljukka83-

Näin puhui "jaro"Torstai 07.02.2008 17:40

Peruspäteminen:

Se on muuten tosi helppoa: Hauku kokoomus, hauku intti, hauku Raimo Sailas ja Häkämies, hauku koulujärjestelmä, hauku koti, uskonto ja isänmaa. Kerro kuinka sodan uhatessa lähdet Ruotsiin tai Copacabanalle. Vähättele niitä jotka ovat eivät yhdy kaikenlaisten maanpuolustusasioiden vähättelyyn. He ovat "AUKissa aivopestyjä". Kerro muille kuinka mikään ei voisi kiinnostaa vähempää kuin "jonkun maapalan omistajuus" ja kuinka sodat käydään "nappia painamalla" ja "ydinasein". Mainitse Marskin mahdollisesta homoudesta ja kaikista vääryyksistä mitä Suomen esivalta on historiansa aikana tehnyt.

Näin sinua pidetään suurena älykkönä. Muista myös mainita leijonasomisteisista-asuista ja "maanpuollustajista", toistele tätä omana hienona ajatuksenasi ja avot: olet muron "fiksumpaa kastia" ja voitkin sujuvasti kertoa muille kuinka oikeasti ollaan kultivoituneita, älykkäitä ja moraalisesti muiden yläpuolella tappamista ja väkivaltaa inhoten.
Eihän ne muslimit, eihän...

Jyväskylä
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 2,7 %
Osuus omaisuusrikoksista 7,3 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 6,3 %
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 12,5 %.

Tampere
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 3,2 %
Osuus omaisuusrikoksista 8,3 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 12,2 %
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 40,9 %.

Turku
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 4,5 %
Osuus omaisuusrikoksista 11,2 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 20,6 %
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 22,5 %.

Oulu
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 1,9 %
Osuus omaisuusrikoksista 5,9 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 10,7 %.
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 41,2 %.

Helsinki
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 6,4 %
Osuus omaisuusrikoksista 16,1 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 21,6 %.
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 46,2 %.

Lähde: Ajankohtainen kakkonen
TV2 Tiistai klo 21.00 22.1.2008

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pelottavaa asiassa on minusta se, että ennen vanhaan raiskauksista uutisoitiin ahkerammin. Nyt kun luvut nousevat räjähdysmäisesti niin uutisointi vähenee. Ilmeisesti siksi, että on ahdasmielista ja suvaitsematonta tehdä niin.

Hyi minua. Siirryn nyt ruoskimaan rasismin pois minusta. Olen paha ihminen.

Maailman kehnoin puhelinmyyjä?Tiistai 29.01.2008 21:07

Seuraava teksti on tosi. (nimet muutettu)

RING RING

-Jani

-öö ööö öö ... ... ... ööö Pentti öö Hilkuri ööö ... ... ... ööö ... ... "yrityksen nimi elatiivissa " päivää ... ...
*pitkä hiljaisuus* öö tarkoitan iltaa.

-Iltaa *hämmästyneenä*

- ööö öö ... ööö ... Teillähän on meidän * * * * * * * *liittymä.

- Joo, kyllä löytyy

-Joo... ööö... tuota ööö... tuota... meillä olisi ööö sellainen päivitys... ööö... tuota...



Tätä jatkui. Lopulta se sai sanottua asiansa ja en pystynyt muuta kuin kieltäytymään.

Mietteitä demokratiastaLauantai 26.01.2008 13:56

"Ei mikään ole epäluotettavampi
kuin ihmisjoukko, ei mikään
epävarmempi kuin
ihmisen tahto, ei mikään
petollisempi kuin kansankokouksen
mielipide." Cicero

""Paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa." Winston Churchill

Holy shitTorstai 17.01.2008 04:51

YHTEISÖ:
On Kuuma Ja Mua Janottaa ;)

YHTEISÖN KUVAUS:
Jos sua janottaaa yhtä paljon ku mua niin mennäää Bisselle :D Siideri tekis myös terää ;) Varsinki kuiva omena ;) Ainiii eihän Tequilaa voi unohtaa ;) Nami Nami ;)

Alkoholi ku alkoholi menee alas ku on jano ;))


Janin näkemys:
Voi Kristus. Ettekö te idiootit tiedä, että alkoholi polttaa nestettä, eikä suinkaan lisää sitä elimistöön. No mikäs sen hienompaa kuin lipittää sidukkaa terassilla.

Pitäisitte itsestänne huolen. Saatana.

Zombi maailmanloppuKeskiviikko 16.01.2008 20:12

Minä selviän 68% varmuudella.

http://www.justsayhi.com/bb/zombie

Muroa kauneimmillaanTiistai 15.01.2008 20:08

http://keskustelu.plaza.fi/muropaketti/bbs/t492865

25.9.07 18:57
sium: tietoturva teil o ainaski tapissa. http://www.winclub.com/cgi-bin/php/index.php

25.9.07 18:59
tombooo: Holy :O aika paha....

25.9.07 19:12
mela: mitenkäs toi on mahdollista että se kirjautuu suoraan sisälle? :|

25.9.07 19:12
Voffe: Siten, että se on conffattu päin vittua.

25.9.07 19:26
Voffe: Joku tais jo tehdä jotain, kun sanoo vasemmassa reunassa tällä hetkellä että "no databases". Toivottavasti ei ollut kukaan tämän palstan neropatti, tai voi olla poliisisetä ovella jossain vaiheessa...

25.9.07 19:31
OikeistoMuro: lol, joku neropatti laitto delete from koko kannalle.
Kuka olikaan, jos sait jäsenrekisteriä talteen niin otahan yhteyttä.

25.9.07 19:31
kytsi "Voffe:Joku tais jo tehdä jotain, kun sanoo vasemmassa reunassa tällä hetkellä että "no databases". Toivottavasti ei ollut kukaan tämän palstan neropatti, tai voi olla poliisisetä ovella jossain vaiheessa... "

Heh. Niin näyttää joku tuhonneen kannan. Onnittelut niin tuhoajalle kuin WinClubille

"enemy1:
No käykää ettimässä qramer:in tili ja poistakaa se. Sitten ainakin on rahat menny kankkulan kaivoon. :D
Edellä mainittu teko on rikos ja EN halua kannustaa tai suositella ketään tekemään näin. Huumoria vaan."

Joku otti neuvosta vaarin.

25.9.07 19:36
Jahas: Mitä hittoa teitte? Eli mitä tapahtui, ja miten se mitä tapahtui, voi ylipäänsä olla mahdollista

25.9.07 19:47
OikeistoMuro: Aika mahtavaa jos noilla ei ole mitään varmuuskopiota ja tieto siitä kuinka paljon kenelläkin oli rahaa järjestelmässä oli ainoastaan noissa biteissä, joita siis ei enää ole HAHAHA XD

25.9.07 19:48
houdini: o shi-

25.9.07 19:51
DEGAUSS_: kertokaapa joku asiantuntija nyt lyhyesti: menikö winclub nurin vai mitä ja menettikö enemmistö ihmisistä rahat tai muuta? mitä kävi?

25.9.07 20:10
suppah: "WinClubin sivusto on suljettu tänään 25.9.2007 tietokantapäivitysten vuoksi."

:D


- - - - - - - - - - - - - - - - -

Joteski legendaarista...