IRC-Galleria

On se mieltä kutkuttavaa.Sunnuntai 03.12.2006 02:25

Katto on aurinkotaljani, leijonani mielen harju! Musiikin lentäessä otan maton ja intian luotani kohti keskusta. Elämän kaiken maailman matrixit ovat pahoillaa aiheuttamastanne häiriöstä ja sen seuraukset lasketaan monien markkojen hinnalla. Tunteeko tuntematon tuttua? Miksi everytime on joka kerta ja niin se vain kieliopillisesti hakien oli, että jupiter on planeetan nimi niin kummassakin kielessä. Kyllä oli television katselukin viikon listakärjessä heti vessan jälkeen kun kaukosäädin lentää kylpyammeeseen. Miksi ihmeessä kirjoitat tuollaista tulivuorenhuippua tekemisiemme kultalevyistä, arvosta ja omatunnosta, mielenrauhasta ja sodan onnellisuudesta. Mielellisesti häiriintynyt ihminen on toki rakkauden parakosepti gondrologi ihminen ja sillä tavalla. Mutta huumeet eivät kävelle linjalla ja en tajua miksi naurat, sanoinko muka LOL? On se reuna siellä aina olemassa vaikka heräisimme uuten päivään sisällämme kolme ö-kirjainta jotka leikkivät keskenään ja on olemassa olotila jossa tunnen ihmisen seisovan tuossa vieressäni. On se huvittavaa ja jäätelökin sulaa mieluisasti huulensa nuoltaisten. On siinä sijamuotoa kerrakseen kun joulupukilla vierailtiin ja teetä saatiin. Porot oli lakossa kun se yks äijä oli polttanut suuren ladon keskellä koulua siellä Tampereella. Juicekin siitä sitten säikähti ja rakensi moskeijan mutta mitäköhän se oikeamielisen miehen synagoga siinä keskitysleirillä ihme hippien keskellä. Mitähän vitsiä oikeen nyt tekis kun kädet ei päätä itsestään. Palaathan toki asiakirjan äärelle wordillä?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.