IRC-Galleria

Fujiwara

Fujiwara

吾輩は古典オタク~

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

kiire päivä eli istun netissäTiistai 10.05.2011 00:37

kirjoitin hienon haikun
ja illalla tajusin
siinä on kaksi tavua liikaa

OSAAN SIIS LASKEA VIITEEN ja sitä rataa

yhyy muuten oli hieno runo

ja ennen kaikkea! sen loppusäkeet!

ja nyt pitäisi nukkua, koska ruotsin esitelmä, koska saksan ja enkun sanakoe, koska univelka, koska maailma, mutta ei tapahdu. sosiaalinen elämä voittaa kaiken.

enkä tänään edes ollut iltakurssilla ;_________;;;;;

siis mitä hittoaSunnuntai 08.05.2011 20:01

ensinnäkin, uusi Firefox on vähintään omituinen. Toiseksi, Wikipediasta löytyy kaikkea jännää. Nimerkki koitan tehdä äikän töitä, mutta minulla on auki artikkeli "Epic theathe" ja saksankielinen artikkeli hehkulamppuvitseistä.

Eli siis artikkelista "Kemin veritorstai"

Kemin tapahtumien jälkeen Hertta Kuusinen lopetti lakkoliikkeet koko maassa, käsky tähän tuli suoraan Moskovasta. Kemin tapahtumista joutui syytteeseen 127 ihmistä, joista 63 tuomittiin eri mittaisiin kuritushuonerangaistuksiin kapinasta. Surmansa saaneen Felix Pietilän omaiset velvoitettiin korvaamaan valtiolle Pietilälle tehdystä ruumiinavauksesta aiheutuneet kulut. Myöhemmin kaikki tuomitut armahdettiin erillislailla, mutta lakkolaisten mainetta ei silti puhdistettu.

ÖÖÖ?

eli kyseessä 1949 Kemin tapahtumat, joissa kaksi mielenosoittajaa kuoli
ICH WILL DEUTCHE LERNEN

Wer jetzt noch lacht, hat die neuesten Nachrichten noch nicht gehört.

Little changes are the enemies of great changes.

In the dark times
Will there also be singing?
Yes, there will also be singing
About the dark times.

ei jaksa tallentaa koneelle eikä suosikkeihin, joten talteen haluttavat sitaatit päätyvät tänne. Joo, äikän runoanalyysiähän minä tässä teen parhaillaan...mutta kun sattuneesta syystä lähdeteos ei sijaitse minun luonani.

LAGITUTTAAAAAALauantai 07.05.2011 16:47

ei varmaan johdu siitä, että olen nukkunut aamuneljästä puoli yhdeksään?

osaan myös kirjoittaa ja sitä rataa, typoilu on hieno asia. en ehkä pysty äikän työhön tietokoneella just nyt. Mun nukkumattomuuskestävyys on ihan liian huono. Pitää harjoitella :DD

hei ihan oikeesti, onks muka jotain parempaa kun pelata korttia perjantaiyönä ihanien ihmisten keskellä?
lagituttaa, ei jaksa siivota, ei jaksa suunnitella, ei jaksa askarrella eikä varsinkaan tehdä cossia.

ääh stressi.

ja huomenna pitää herätä ennen yhdeksää xDDDDDDD nam.

relevanttia taas kerranPerjantai 06.05.2011 00:16

(varoitus, harvinaisen epämielenkiintoista, ei kannata lukea, huomasin vasta puolessa välissä anteeksi maailma)

JOS SAAT YLI 100 , OLET KOKENUT LIIKAA
[1] halannut tyttöä
[2] halannut poikaa
[ ] jäänyt melkein junan alle
[] jäänyt melkein mopon alle
[] jäänyt melkein auton alle
[3]ollut ihastunut
[] vihannut jotakuta
[4] ollut mustasukkainen
[5] ollut kreikassa/kreetalla
[6] ollut ruotsissa
[7] ollut virossa
[] ollut venäjällä
[] ollut espanjassa
[8] ollut metsässä
[9] uinut järvessä
[10] uinut meressä
[11] ollut saunassa
[] ollut höyrysaunassa
[12] ollut porealtaassa
[13] uima-altaassa
[14] ostanut kaupasta litran maitoa
[] käynyt Ankkarockissa
[] lakannut varpaankynnet
[15] ollut vesirokossa
[16] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[] kaatunut lasketteluhissijonossa
[17] nauranut toisen epäonnistumiselle
[18]katsonut kauniita ja rohkeita
[19] pelannut jalkapalloa
[] antanut pojan meikata itsesi
[20] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
[] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
[21] polttanut selkäni auringossa
[] hypännyt talon katolta
[ ] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
[] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[] laskenut pulkalla hiekkatiellä
[] kaivertanut puuhun tekstin
[22] tehnyt juhannustaikoja
[23] leiponut omenapiirakan
[24] syönyt simpukoita
[] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
[] ostanut yli satasen maksavat farkut
[ ] ratsastanut kamelilla
[] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
[] polttanut sormiani tulitikkuun
[] räjäyttänyt ilotulitteita
[] pudonnut laiturilta järveen toisen tönäisemänä
[25] halannut äitiä
[26] juonut kahvia
[] joutunut tekemisiin poliisien kanssa
[] laittanut neonvaloa silmiin
[27] ollut laivalla
[28] laulanut karaokea
[29] käynyt särkänniemessä
[] ollut yksin lentokoneessa
[30] potkaissut seinään
[] vittuillut opettajille
[31] laulanut suihkussa
[] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[32] opiskellut saksaa
[] varastanut mummolta omaan pussiin
[] potenut jostain syystä koti-ikävää
[] kontannut keskellä tietä
[] vuorannut huoneeni seinät julisteilla
[] neulonut villapaidan
[33] antanut jollekulle joululahjan
[] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[34] pelannut monopolia
[] jäänyt kiinni tupakanpoltosta
[35] tiskannut (suuri kokemus, viim. tässä vaiheessa huomaan kuin p'skaa tämä on)
[] itkenyt itsensä uneen
[] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
[] soittanut hätänumeroon
[36] nukkunut pommiin
[] syönyt muurahaisen
[37] värjännyt hiukset
[] ollut blondi
[38] tehnyt läksyt kunnolla :DDDD
[] saanut nelosen kokeesta
[] viskonut omenoita
[] ollut putkassa
[] nukkunut roskiksessa
[39] tehnyt rikoksen
[40] paiskonut tavaroita
[41] kuunnellut iskelmää
[42] ollut velkaa
[43] lintsannut
[] juonut kusta
[] nukkunut tunnilla
[] syönyt lääkkeitä liikaa
[44] ollut lentokoneessa
[] muuttanut
[45] tilannut tuotteita netistä
[] tehnyt yli 100 euron puhelinlaskun
[] seonnut marilyn mansoniin
[46] ollut haastattelussa
[] saanut turpiisi
[47] lyönyt
[48] soittanut kitaraa
[] varastanut posteja laatikosta
[] lyönyt vetoa
[] poseerannut alasti
[] leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[49] yöpynyt hotellissa
[] lukenut seiskaa
[50 leffaa varmaanki?] katsonut harry potteria
[] väärentänyt nimen
[] juossut pakoon ampiaisia
[51] pyytänyt anteeksi
[] istunut koneella jopa 8h putkeen
[] soittanut pilapuheluja
[] vihannut hevareita
[52] soittanut väärään numeroon
[53] nukkunut sohvalla
[] nukkunut puun alla
[54] ollut sairaalassa
[55] valvonut koko yön
[56] eksynyt
[] käynyt avannossa
[] mennyt vieraan ihmisen kyytiin
[57] puhunut puhelimessa yli 40 min
[] pudonnut hevosen selästä
[58] saanut kympin kokeesta
[59] leikannut omia hiuksia
[60] kiroillut ruokapöydässä
[61] polttanut levyjä
[62] harrastanut liikuntaa
[] karannut kotoa
[63] näytellyt
[64] nukkunut päivällä
[65] käynyt ulkohuusissa
[] ostanut tupakkaa
[] polttanut talon/pientalon
[66] grillannut
[] nähnyt teurastettuja sikoja
[67] ollut linnanmäellä
[] uskonut horoskooppeihin
[68] tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[] käyttänyt vanhempien korttia
[] ajanut autoa
[] syönyt matoja
[] raiskannut
[] hyppinyt katolla
[69] eksynyt ostoksilla
[70] matkustanut junalla
[] nukkunut bussissa..

LOOOOOL mikä lista.

tänään paistoi aurinkoPerjantai 06.05.2011 00:05

ja lainasin rakkaimman runokirjani luokkatoverilleni :)

iltalagausTorstai 05.05.2011 00:39

10 FAKTAA SINUSTA
* Pidätkö enemmän etu- vai toisesta nimestäsi? - ehkä toka
* Onko sukunimesi -nen päätteinen? - noup.
* Horoskooppimerkkisi ja kuvaako se sinua? - kuvaavat ne vähän
* Kumpi on pidempi, etusormesi vai nimettömäsi? - nimetön
* Ovatko kyntesi tällä hetkellä pitkät vai lyhyet? - semipitkät
* Minkä värinen on hiusharjasi? - musta
* Entäpä hammasharjasi? - valkeahko
* Ja matka(bussi)korttisi? - no se vihreä, vininen kotelo ja pokemoneja
9 JOS SAISIT...
* Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - siniset :)))
* Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? - valas!
* Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? - öö miks haluisin olla julkkis?
* Kenet haluaisit, kuka hän olisi? - varmaan kerron? :D
* miljoona euroa, mitä ostaisit? - Ulkomaille ja asuntokin olis kiva.
* takaisin jotain, mitä olet menettänyt, mitä se olisi? - enpä tiedä, kaikki muuttuu en haluis jäädä paikalleen. ohikiitäviä hetkiä kuten tiistai-ip
* tietää että elät enää viikon, mitä tekisit? - :( halisin kaikkia rakkaita ihmisiä

8 MIELIPIDETTÄSI
* Abortti? - pakko sallia joskus.
* Eläinkokeet? - ei kiva
* Turkistarhaus? - ei kiva, mutta ei kiinnosta kauheasti
* Lapsityövoima? - kuka tästä tykkäis??
* Fazerin lakupoika-kiista? - epärelevanttia
* Uskonnot? - teoriassa hyviä oppeja, mutt ihmiset ei elä niiden mukaan
* Kouluruoka? - ihan jees, jos siinä ei ole porkkanaa *huokaus*
* Pakkoruotsi? - pakkokieli olis kiva, mutt silleen et sais valita.

7 USKOTKO..
* Itseesi? - joo :)
* UFOihin? - en :D
* Kummituksiin? - en.
* Horoskooppeihin? - en. (luen silti joskus)
* Rakkauteen? - joo :D

6 SUOSIKKIASI
* Lempileipäsi? - tuore valkea leipä
* Lempilaatikkosi - ruoka? makaroni.
* Lempijäätelömakusi? - hmm esim jotku suklaat
* Lempiherkkusi? - jäätelö varmaan
* Lempijuhlasi? - vappu on kivaa ja syntymäpäivät
* Lempijouluruokasi? - ööh piparit?

5 INHOKKIASI
* Inhottavin ruoka ? - hmm...pinaattikeitto, veriletut
* Inhottavin väri? - sinapinkeltainen ja kaikki keltaiseen taitetut
* Inhottavin tunne? - öö...
* Inhottavin sana? - väärinymmärrykset
* Inhottavin jäätelömaku? - terva tai rommirusina

4 KYSYMYSTÄ TAVOISTASI
* Pureskeletko kynsiäsi? - en enää! olen voittaja!
* Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - vähä-voisemman.
* Monellako tyynyllä nukut? - yhdellä.
* Missä asennossa nukut mieluiten? - öö

3 VALINTAASI
* Hammastikku vai hammaslanka? - tikku
* Palasokeri vai taloussokeri? - palasokeri
* Hiusharja vai kampa? - harja

2 OSAATKO...
* Katsoa kieroon? - vahingossa lähinnä
* Heiluttaa korviasi - en :D
1 LOPPUKYSYMYS
* Miltä nyt tuntuu? - ajattelen väärinymmärryksiä eli ikävältä

loimpas vaihtelun vuoksi yhteisöjäKeskiviikko 04.05.2011 23:47

koska ircgalleriassa ei selvästikään harrasteta hyvää kirjallisuutta/musiikkia/animea/mitään kulttuuria. Useimmissa kulttuuriyhteisöissä, joihin kuulun, on alle kymmenen jäsentä. Nam.

enpäs ole harrastanut mitään kunnon kulttuuria viikonlopun jälkeen. Huokaus. Epäsäännölliset verbit ja fysiikka ja haaveilu käy ajankuluksi...mutta joskus tekis mieli lukea ja joskus jopa katsoa aivojentappoanimea.

ja nyt kun kirjoitin läksyistä aloin ajatella derivaattaa ja aaaarg.

sain tekstiviestin. poistun koneelta.

:((((Keskiviikko 04.05.2011 21:16

netti sekoaa kun yritän etsiä cosplayreffejä IHANAA

no ostan sit randomilla oikean väriset sukat. ei ehdi leikkiä koneen kanssa. saksan epäsäännölliset verbit odottaa ^^