Kuolema tulee istuessa koneella ties monennetta päivää putkeen ilman minkäänlaista älyllistä aivotoimintaa kilometrien säteellä. Miksi kaiken suorittamisen ja tapahtumisen pitää olla kiinnitetty pariin pikkuiseen hetkeen? Miksei elämä voisi olla rytmitetty tasaiseksi laataksi niin, ettei olisi näitä saatanallisia tylsyyden ja hyperaktiivisuuden suhdannevaihteluita jotka värittävät päänsisäistä elämää aivan liikaa? Ei tule mitään, en halua olla yksin ja valittaa kun ei ole tekemistä, kun juuri hetki sitten itkin huoneen nurkassa stressiä ja elämän rauhattomuutta.
Niin, ja jos olette kavereita, älkää puhuko mulle pääsykokeista. Maailmasta löytyy ihmisiä jotka olettavat liikoja itsestään. Ja pessimistitkin pettyy.
Uusimmat blogimerkinnät
- Mun täytyy olla masokisti, mielipuoli kun o... 22.10.
- Mitä vittua 15.09.
- Onneks löydän itteni aina tällee keskiyöl... 15.09.
- I do not need anybody else, bonds would ... 30.07.
- Buffyn huumori tiivistettynä 29.07.
- Who I am from the start, take me home t... 27.07.
- Ah, minä 21.07.
- Ei mitään lisättävää 01.07.
- Kurt Vonnegutista 27.06.
- Katottiin Charlotan kanssa The Hungoverit... 20.06.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2014 (2)
- ▶ 2013 (125)
- ▶ 2012 (413)
-
▼
2011 (536)
- ▶ joulukuu 2011 (27)
- ▶ marraskuu 2011 (21)
- ▶ lokakuu 2011 (23)
- ▶ syyskuu 2011 (13)
- ▶ elokuu 2011 (66)
- ▶ heinäkuu 2011 (54)
- ▶ kesäkuu 2011 (38)
- ▶ toukokuu 2011 (32)
- ▶ huhtikuu 2011 (33)
- ▶ maaliskuu 2011 (81)
- ▶ helmikuu 2011 (76)
- ▶ tammikuu 2011 (72)
- ▶ 2010 (757)
- ▶ 2009 (104)