IRC-Galleria

...

Ei mun pitäny, mut halusin ite muistaa.

Vika päivä. Aulassa tuttuja naamoja. Pari kuukautta enkä muista niistä yhtäkään. Sama tilanne tytön kanssa, jonka näin Swengissä. Oli pakko tervehtiä, koska en ollu koskaan hyvästelly sitä, mutta nyt olin jo unohtanu sen nimen. Sillä sama juttu. Ihminen jaksaa, koska se kykenee unohtamaan.

Joku hyvin energinen mies päätti runoilla, eli laulaa, yhden hölmön laulun draamalinjalle. Esiintymisvarmuus sata ja päälle. Tuleva pastori tai jo valmis sellanen. Arvaus.

Ku kaikki ei mene niin kuin elokuvissa, niin ihmisillä on pääsykokeita, ja ne haluu lukea niihin. Ei mitään kovaa yritystä illan suhteen. Mua ei edes hirveemmin kiinnostanu. Kaikki mitä siinä ympärillä tapahtu tuntu niin irralliselta. Olin ihan väärässä paikassa, väärien ihmisten ympäröimänä. Helvetti sentään, enhän mä edes tunne niitä!

Ylläri.

Sain lippua ja lappua ja ruoka oli perseestä. Kuitenkin piti syödä paljon ja hartaasti ettei tullu tuhlattua vikaa ateriaa. Oisin silti halunnu olla jossain muualla.

Kävelin tahallisesti hidastetusti ympäri sitä taloa ja koitin painaa mieleen yksityiskohtia, joita muistella joskus. Meinasin hakea koneelta talteen kaikki siellä olevat tietoni, mutta kun tajusin, että usb-palikka oli himassa, niin iski väsymys. Jos oltais oltu DOSsin puolella, niin komento ois ollu "delete *.*". Turha kysellä mitä kaikkea meni.

Lopulta oli pakko astua ovesta ulos. Ja kun se ovi sitten paukahti takanani kiinni, niin käännyin vielä katsomaan sitä olkani yli. Se ovi oli tosin vain ovi. Ja siitä voi kulkea ohi. Kaikki sen takana tapahtunut oli mennyttä aikaa. Jäikö mulle muistoja? Hyviä semmosia?

Kävelin ehkä hitaammin kuin koskaan himaan. Matkalla kuuntelin epätavalliseen tapaan Christyä, koska sen biisit sopi jotenki tunnelmaan. Vastaan käveli vanhempi mies ja suorastaan odotin, että se kyselis kuka on kuollu.

Seuraavaks lukemaan. Eli valehtelemaan itselleen. Miks mä yritän ja kenen takia? Ja enhän mä edes lue...