IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Eurovaalit 200000009. (muokattu)Maanantai 08.06.2009 02:32

Äärioikeiston suosio vaa kasvaa!

eniten ärsyttivät Timo Soinion ja Kristillisdemokraattien suosio, sillä no ateistina ei vaan voi hyväksyä KD:tä ja äärioikeisto oli näin suosittu vain talouskriisin takia (+vähemmän EU:ta,parempaa EU:ta- slogani)

Uskontoa ja polittiikkaa ei voi yhdistää. Uskonto ei toimi mitenkään järjellä, joten ei ole sopivaa yhdistää sitä politikkaan.

Timo Soinion suosio siis ei ollut mitenkään yllätys, siis mitä kriittisempi polittiikko on talouskriisin aikana sitä suositumpi hän on. siis näin on ollut kautta historiaa. Isänmaallisuus toimii talouskriisin aikana, sillä talous ja kansallisuus ovat tärkeimpiä asioita maailmassa (sarkasmi mutta monelle kuitenkin on). Rahaa ja mistä on kotoisin, aika pinnallista. mutta isänmaallisuus ruokii egoa ja talous ja isänmaallisuus kävelevät käsi kädessä. talouskriisi (jonka on aiheuttanut jälleen kapitalismi) ja ilmastonmuutos(jonka olemme itse onnistunut aiheuttamaan) ovat jatkuvasti uhkaamassa, joka siis poliittisesti toki tarkoittaa vakavia muutoksia mutta on vain harmi että mikään ei muutu, eikä historiasta opita mitään. 20 vuoden päästä iskee varmaan toinen talouskriisi. Onhan tavallaan Soinion voitto hyvä- EU:han voisi toimia PALJON paremmin mutta sil ei sais olla paljon valtaa. Joten sillä lailla. Eihän PS oo ees konservaatinen äärioikeisto, vaan se on aika vasemmistolainen kansallismielinen puolue loppujen lopuks, sillä tukeehan se hyvinvointivaltiota ja kaikkee sellaista vasemmistolaista paitsi et se toivoo niitä oikeuksia ainoastaan Suomen kansalaisille.

Samalla vasemmiston suosio laskee, jota en oikeasti tajua. en vain ymmärrä, ymmärrän että kommunisteja ei äänestetä (tuli vaa 2000 ääntä :D ) sillä jos eläisimme kommunistisessa maassa kaikki olisivat tasa-arvoisia- eihän kukaan sitä halua, joten kaikki voivat lopettaa tasa-arvosta paskan puhuminen. mutten ymmärrä miks Vasemmistoliitto ei saanut edes yhtäkään paikkaa ja SDP:n suosio laski.Mikäli, konservaatit hallitsevat europpaa (tavallaan hallitsevatkin, ku heillä on niin monta paikkaa), europpaasta tulee joku Orwellin tarkkailuyhteiskunta 100 vuoden päästä. niin siksi mielestäni on vain järkevää ja tervettä että vasemmisto tasapainoittaa oikeistoa. nyt ei oikeasti ole sellainen aika, jonka oikeisto pystyisi hoitamaan, vaikka puhutaankin vaan Eurovaaleista mutta jos EU:lle tulee lisää valtaa niin se vaikuttaa jokaiseen EU- maahan. Toivottavasti tää ei heijasta vuoden 2011 eduskuntavaalien tulokset. Yle ykkösen Eurovaalit 2009 ohjelmakin just loppui, joten mä lähen tästä myös koska ei oikeastaan ole muuta kerrottavaa. Halusin vaan tulla kertomaan ''pettymykseni'' lyhyeesti galleriaan.

tästä tulee vaan mieleen enkunopettajani, joka kysyi multa: ''How many seats do the fascists have here?''
mä vastasin: ''They just have 6 seats in the parliament here.''
ope: ''Are you sick? JUST.''

kiehtova juttu image:ssaKeskiviikko 08.04.2009 02:57

En jaksa itse ajatella asiaa ja selittää koko artikkelin, joten aion vaa kopioida mielenkiintoisemman osan tekstistä. Tekstin on kirjoittanut esseisti Antti Nyle (IMAGE 3/2009, huhtikuu)

''Tälläiset painajaiskuvitelmat ovat arkityyppisiä, joten niiden varaan on tehty paljon scifielokuvia, joissa avaruusoliot kylmästi valloittavat ja pilaavat viattoman vihreän planeettamme. Mutta ei tarvitse olla taiteentutkija eikä psykologi ymmärtääkseen, että todellinen uhka on meissä, että oliot tulevat meidän, normaalien sisältä; emme mahda mitään itsellemme.

Mutta pelkääminen on typeryyttä, jos ei ole mitään pelättävää. Paitsi tietenkin se, että kaikki puut viedään täältä juurineen pois ja meille jää vain autio maa.

Mutta sen työn me olemme päättäneet hoitaa itse. Se on meille kunnon ihmisille kunnia-asia varsinkin näinä vähentyneen kulutuksen aikoina.''

nyt kun olen jakanut Nylen huomautuksen tai havainnon gallerian käyttäjien kanssa, voin mennä nukkumaan iloisella mielellä :D

Facebookissa oleva mainosMaanantai 23.02.2009 03:41

''LÄÄKÄRIKSI AFRIKKAAN
Työpaikkoja opettajille, sairaanhoitajille, insinööreille, papeille ympäri maailmaa. Lue lisää Suomen Lähetysseuran www-sivuilta.''

Koska juuri pappeja tarvitaan Afrikassa, koska papithan osaavat parantaa malariaa ilman mitään muuta kuin käsillään, koska papit kasvattavat mangoja, koska pappeja tarvitaan niin paljon tässä maailmassa koska nehän on ihmeidentekijöitä. PAPPEJA.

Tarkoitus ei tosiaan ole loukata ketään mutta tiedän siis oikeasti ettei pappeja tarvita Afrikassa. Ne olisi vain turhia.. mitä ne siel tekis? Onko pointti siin et afrikkalaisil olis joku kenen kans voisivat puhua, no siin tapaukses psykiatreja tarvitaan. Ainoa juttu mitä papeilla olis tarjol olis raamattu ja sen valheet. Raakaa mutta totta.

TorstaitPerjantai 20.02.2009 04:22

En oo koskaa tykännyt pahemmin torstaista. Torstait on aina tylsiä. Tosin koulust pääsen torstaisin jo 14.45 ja mul on hypäri torstaisin mut sekin on vain tän jakson aikana. Kirjoitan jotain niin turhaa tänään tästä päivästä eli torstaista. Mitäköhän tein viime torstaina? olin kylällä perhetutulla, mitäköhän tein tänään? kävin ystävälläni, jonka isä asuu keskustan lähellä ja äiti täältä 2km eli kävellen 15 minuuttia! Arvelin vaa et hän on isällään nii menin sinne keskustaan päin, 35 min meiltä. Soitan kaverille '' oon nyt kävelemäs teille'' hän vastaa '' onks jalat menny rikki tai jtn ku sul o jo kestänyt 25min siit ku lähdit'' ''mitä! pelkästään metrol kestää 15 min sit viel kävelymatkat päälle'' -(nauraa) - ''mä oon äidil'' ''no aijaa mist mä oisin voinu tietää (kiroilua) mä tuun takas sinnepäin''
no kyl siin vitutti. Eihän sitä voi syyttää viikonpäivää, vaa mun tyhmyyttä ku vaa oletin et se on isällään. Torstailla on oma historiansa mulle, jotkut torstait ovat olleet hyvin aurinkoisia ja mehukkaita mutta niitä on ollut harvoin. tänään eka kertaa nukuttaa näin aikaisin, vaikka heräsinkin niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin myöhään että nolottaa edes kirjoittaa se, tämä myöskin johtuu torstain vammaisuudesta.

Iso probleema tää torstai hommeli? Ei, mut oli vaa pakko kirjoittaa jostai ja liioitella torstain pahuudesta. Olisin voinut kirjoittaa Gazan ongelmista, lamasta, työttömyydestä tai köyhyydestä mut se olis tehnyt mun torstaista viel masentavamman.

viikonloppuTiistai 17.02.2009 02:06

sikamakeetachillailuatulossa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 18:31

mikä tää laiskuus on, herrajumala! Koeviikon keskellä ei oo hyvä sairastua, etenkin ku ei koskaan tee läksyjä, eikä kuuntele tunnilla. Oma vikani, kenties ku en osaa pukeutua lämpimästi. Huomen ei oo kouluu :) voin nukkua pitkään ja mennä nukkuu myöhään :/ ... zauts zauts. Nonii ny, ylös ja ulos.

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.01.2009 23:58

Kiroilemisen sijaan on tullut tavaksi sanoa, ''voi kakka''

L: Se maksaa yhtä paljon ku sillo ennen joulua.
G: no voi kakka
L:sieltähän se kakka tuli

(siis sanallisesti :D)

tekopyhyys on jännä juttu Lauantai 13.12.2008 05:22

''Ranskalainen Laugier oli läsnä, kun hänen elokuvansa Marttyyrit näytettiin Espanjassa Sitgesin fantasiaelokuvafestivaaleilla. Kaksi katsojaa menetti elokuvan aikana tajuntansa. Seuraavin näytöksiin tuotiin ambulanssi teatterin ovelle päivystämään.''

Kalle Kinnunen 10/2008, IMAGE

Ensi-ilta on 26.12, tota olis voinu käydä katsomas, jos ei ois ollu K-18. No täytyy sit vaa odottaa kunnes tulee dvd:nä

HALOO IHMISET NEKIN ON IHMISIÄ!Torstai 20.11.2008 01:42

No menin metroon, istuin, kuuntelin musiikkia, luin Virgina Woolfin A Room of One's Ownia, mikä vaatii multa suurta keskittymistä. luin sivun ja mp3:sessa soi calvin harris- acceptable in the 80's kunnes huomasin että edessäni istuva mies puhuu mulle, joten laitoin kuulokkeet ja kirjan pois. Mies oli kännissä, hän oli alkoholisti eli juoppo. Kuuntelin mitä hänelllä oli sanottavaa, kertoi vähän perhestään, miten hän ajoi päänsä kaljuksi aamulla... Ja sitten hän kysyi yhdeltä miehelta (joka istui mun vieres), että onko hänelläkin perhe, mies ei vastannu joten se juoppo (kutsutaan häntä vaikka paavoks ku juoppo on negatiivinen sana) eli paavo alkoi vähittelen nostaa ääntään.

Ymmärrettävää mun mielest, Paavolla oli oikeus huutaa, miks ihmees et vastais hänen kysymykseensä? Hän on ihminen, hänel on tunteita, ehk hän ei muistaa huomen aamul mut hän kuitenkin kokee sen hetkisen negatiivisen tilannen. Hän tuntee sen ettei häntä hyväksytä. Hän juo, mutta siihen on syy, häntä ei voi noin vaan syyttää. Ette voi noin vaan sulkea häntä pois tästä yhteiskunnasta ja hän tiesi, että yrititte tehdä just noin. Tiedän tämän koska Paavo sanoi sille miehelle, ''olen veromaksaaja'' eli kuulun tähän yhteisöön. Ihmiset vain pyörittelivät silmiään.. Miksi Paavoa kohdellaan noin? Vain koska hän on alkoholisti? aika typerää mun mielest, sil on omat ongelmansa ja niin on sinullakin. sä peität sen, hänen tapansa käsitellä sitä ongelmaa on juoda. Eikä se auta jos yritätte esittää että häntä ei ole olemassa.

Mua raivostutti kun se mies ei vaan vastannu Paavon kysymykseen, teki mieli nousta ylös ja huutaa sille Paavon kanssa. Joten ens kerralla kun alkoholisti tulee juttelee teille, puhukaa hänen kanssa! Ei hän pure.
« Uudemmat -