IRC-Galleria

Tuntuu kuin tässä elämässä ei olisi sen koomista päämäärää. Mennään maallisten arvojen ja tehtävien merkityksettömässä virrassa eteenpäin joko orjuuteen tai sitten täydelliseen menttaaliseen romahdukseen. Tuntuu kuin olisin ollut se ihminen joka jotenkin siinä elämän järjettömyydessä olisi voinut nauraa ja kestää ne pienet ja isot kolahdukset. Mutta ei! Tuntuu kuin en enää olisi mitään edes siellä koulussa jossa sain ilokseni loistaa. Onko tämä sitten jokin korkeamman tahon korottama henkinen este elämääni vai olenko voin menettämässä järkeni. Onko tämä sitä paljon puhuttua maanis depressiota vai mikä minua riivaa. Jossain vaiheessa mieleeni juolahti, että tämä on syntieni hinta. Saattaa myös olla, että vain yksinkertaisesti olen aikojen saatossa patoamieni tunteiden takia pulassa. Aivan kuin se pato olisi murtumassa. Se olisi tottakai hyväkin asia. En enään tiedä mitä teen. Tällä hetkellä haluaisin vain itkeä, koska niin en ole pystynyt tekemään pitkään aikaan. Olenko elämäni talvessa vai ikiroudassa. Tuntuu toki myös hassulta valittaa tästä kaikesta. Monella muulla menee varmaan paljon rosoisemmin kuin minulla. Mutta nyt vain ei todellakaan tunnu omalta itseltä.